Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus
Tammi, 2012
Tammi, 2012
The Good Man Jesus and the Scoundrel Christ, 2010
Suomennos: Helene Bützow
Suomennos: Helene Bützow
Kansi: Jarkko Hyppönen
Sivuja: 174
Lisäksi:
Sivuja: 174
Lisäksi:
Kurkkaa kahden miehen mielipide kirjasta. En kuitenkaan väitä, että toinen olisi rehti ja toinen kieromielinen. :)
Philip Pullman esittää teoksensa viimeisellä sivulla kysymyksen: "jos voisit palata ajassa taaksepäin ja pelastaa Jeesuksen hirvittävältä ristinkuolemalta, tekisitkö sen vai et? Ja jos sinusta tuntuu, että on parasta antaa hänen kuolla, etkö ole aivan samanlainen kuin Juudas?" Mielenkiintoinen kysymys, joka pitkähkön jälkikirjoituksen jälkeen jättää lukijan pohtimaan suhdettaan toteen ja myyttiin, kirjaan ja Jeesuksen kohtaloon.
Nimestäkin sen jo tietää, että raamatullisissa maisemissa Rehti mies Jeesus & kieromieli Kristus -kirjassa liikutaan. En oikeastaan osannut odottaa etukäteen, että kirja olisi näin uskollinen Uuden Testamentin tarinoille. Toisaalta se teki kirjasta myös jännittävän, kun valppaana sai seurata, että miten jokin kohta "oikeasti" meni ja mikä oli Kristuksen jälkipolville jättämä tulkinta tapahtuneesta. Kristus on Jeesuksen veli, se on koko kirjan juju, pieni kirjallinen pallottelu legendalla. Mitä jos Jeesuksella oli kaksoisveli, joku pieni ja heiveröinen, ihmetekoihin pystyväinen, kirjallisesti lahjakas... Mies, joka uskoi siihen, että Jeesuksen karisma ja elämänvaiheet tuli kirjoittaa ylös, mutta kulmia hioen, persoonaa ja tekoja pyöristellen. Että lopulta olisi hyvä maaperä, vankka pohja, minkä päälle kirkko ja seurakunta olisi mahdollinen rakentaa.
Muistan aika hyvin entuudestaan Jeesuksen elämänvaiheita, sillä ala-asteella ensimmäinen opettajani piirsi liitutaululle näitä tarinoita ja ne painuivat mieleeni sadunomaisesti. Kolmannella tai neljännellä luokalla kerroin innostuneena koulussa, kuinka olin oppinut Olipa kerran ihminen -tv-ohjelmasta ihmisen evoluutiosta. Opettaja nauratti sitten koko luokkaa sillä, että kuinka uskoin ihmisen polveutuvan apinasta. Hän esitti minulle kysymyksen, että miksei sitten Afrikassa kaiken aikaa synny puissa uusia ihmisiä, jos väittämäni olisi totta. Mitä siihen sitten osasin sanoa, kun en oikein itsekään ymmärtänyt erottaa näitä kahta asiaa toisistaan. Tapaus on jäänyt kuitenkin niin mieleeni, että se tuli näköjään sitten tämän kirjan kohdalla mieleeni ja blogiinikin kirjoitettua. Siitä pienestä kyläkouluista minulla ei ole muuta huonoa sanottavaa kuin juuri tuo uskonnollisuuden läpitunkeutuminen opetukseen. Raamatun luin melkein kokonaan kirjallisuuden opintojen tähden, sillä se on niin paljon vaikuttanut varsinkin länsimaiseen kirjallisuuteen, joten pohjateksti on hyvä tuntea. Se on lukuprojekti, josta olen tutkintovaatimuksille kiitollinen, sillä tuskin olisin muuten niin intensiivisesti viikottain sitä lukenut.
Takaisin kirjaan.
Pullmannin tarina on kiinnostavasti rakennettu (lyhyet teksitpätkät jotka myötäilevät tuttuja tarinoita) ja se on hyvin kirjoitettu (ja käännetty), mutta se ei vakuuttanut täysin. Minusta idea on mielenkiintoinen ja itse asiassa täyttää muutamia epäselviä kohtia, esimerkiksi sen, että kuka kirjasi muistiin Jeesuksen sanat ja mietteet hänen ollessaan 40 vuorokautta yksin erämaassa tai kun hän puhui Jumalalle Getsemanen puutarhassa vangitsemisyönään opetuslasten nukkuessa toisaalla. Jos hänen perässään kulki salaperäinen veli, jonka missio oli ikuistaa jälkipolville jotain ihmeellistä, niin täten myös epäuskottavat tarinat saavat selkiyttä. Ne on kirjattu alunperinkin mausteiden kera, jotta jälkipolville riittäisi ihmeteltävää.
Mutta Pullman sortuu itsekin tähän kikkailuun. Jos Kristuksen tarkoitus tarinassa on esittää se, kuinka maallinen Jeesus oikeasti oli, niin miksi heidän ollessaan lapsia Kristus itse osaa tehdä ihmetekoja, värjätä ajatuksella kankaita ja herättää hiekkalintuje henkiin. Joka tapauksessa joku osasi tehdä ihmeitä, joko Jeesus tai Kristus. Ilman näitä alkusivujen ihmetekoja olisi viesti ollut kirkkaampi. Odotin ehkä piruilevampaa otetta, mutta en missään nimessä pettynyt kirjaan. Eniten pidin kuitenkin jälkisanoista, vaikka Pullman pahoitteli, että hän kirjailijana antaa lukijalle nyt jonkin tulkintamallin, eikä hän yleensä haluaisi sotkeentua kirjan ja lukijan väliseen suhteeseen.
Suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat kerrata evankeliumin tarinoita, etsiä eroavaisuuksia ja hauskutella itseään entä jos -asetelmilla.
Mä mietiskelin tämän kirjan lukemista, koska tykkään tosi paljon Pullmanin Universumin tomu -sarjasta. Saa nähdä, voi olla että luenkin vielä. :)
VastaaPoistaEihän Pullman tiedä Jeesuksesta sen enempää kuin kukaan muukaan. Minusta ne Kristuksen ihmeteot olivat hieno juttu, ja kyvyistään huolimatta hän jättäytyi kirjurin osaan, koska tiesi alusta alkaen, että päähenkilöksi tarvittiin toisenlainen henkilö riippumatta siitä, mitä hän osasi ja mitä ei.
VastaaPoistaOnpa sinulla ollut ikävä opettaja :(
Minua kiinnostaa tämä kirja kovasti, osittain siksi että olen tässä viimeisen vuoden aikana tutustunut Jesus Christ Superstar -musikaaliin joka on ikään kuin Juudaksen evankeliumi. Todella kiinnostava. Ja kiinnostava on tämä sinun arviosikin, Jorin tekstin olinkin jo lukenut, ja tämä nyt vahvistaa edelleen sitä että voisin lukea tämän.
VastaaPoistaTuosta opetuksesta muuten, olen aika tyytyväinen että nykyään (uskonnon) opetuksen pitäisi olla tunnuksetonta. Tuollainen kysyminen on kyllä aikamoista oppilaan nöyryyttämistä. :<
Alkoi ihan suututtamaan tuo sinun saamasi kohtelu, jo on ollut julma opettaja!
VastaaPoistaMinulla on Raamattu -projekti kesken (kröhöm, ihan alussa, ja hitaasti etenee), ehkä on parempi etten ota tätä rinnalle sekoittamaan ;D Tällaiset erilaiset tulkinnat ovat kuitenkin kiinnostavia, joten saatan lukea tämän joskus myöhemmnin.
Myöskin Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita -kirjan yksi novelleista (Yhdeksän ruukkua?) käsitteli Jeesusta ja vaihtoehtohistoriaa. Harvemmin tulee tästä aiheesta luettua niin jäi hyvin mieleen :)