4.5.2012

Sarjakuvaostoksia

Tilasin itselleni kasan suositeltuja sarjakuvia Bookdepositorysta. Sarjakuvat saapuivat sikäli huonoon aikaan, etten ehdi niitä ihan heti lukemaan, sillä huomenna starttaa henkilökohtainen lukuhaasteeni: yritän lukea mahdollisimman paljon yhden vuorokauden aikana. Tästä enemmän lisää sitten huomenna.

Sarjakuvia on sinällään "turvallista" ostaa, sillä niitä tulee luettua useamman kerran. Lähipiriissäni on myös useampi sarjakuvien ystävä, joten näitä saa hyvin myös lainattua tai annettua eteenpäin lahjoina. Ennen kaikkea pidän sarjakuvista itse ihan valtavasti, joten mikä onkaan parempi tapa helliä itseään. Haen uusia sarjakuviavinkkejä mm. Goodreads-sivustolta ja muista blogeista. Helmet-kirjastoissa on aika kiitettävästi laatusarjakuvia, mutta jos jotain ei ole kokoelmiin hankittu ja olen melko varma, että haluaisin sen lukea, niin sitten tilaan sen itselleni.

Tässä uusimmat hankintani, joista aion sitten kirjoittaa myös arviot blogiini. Erityisen innoissani olen Guy Delislen Jerusalemista!!


Huomenna blogissa onkin sitten liikettä koko viikon edestä, kisakuntoa on ainakin hiottu huippuunsa.

14 kommenttia :

  1. Tseeeeeemppiääääää!!!!

    Toivottaa hyvin kateellinen Booksy, jolle tuo Jerusalem kelpaisi mainiosti, mutta joka ei juuri nyt kehtaa ostaa sitä, koska on ostanut juuri x kpl Fablesia, joita vielä säästelee, ja jonka sivulauseet ovat pahasti villiintyneet. Nih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en uskalla lukea Fablesia, vaikka tiedän, että varmasti pitäisin, sillä se selvästi aiheuttaa pahaa koukkuuntumista. Unwrittenistä pidin jo niin paljon, että haluaisin ne omaksi (yhden teoksen perusteella) sekä kirjakasan Chew'ta.

      Poista
    2. Mut kokeilen nyt ihan erilaisia sarjakuvia, sillä niissäkin voi helposti lukkiutua lukemaan hyvin samanlaisia kerta kerran perään. Huomaan ma.

      Poista
  2. Vastaan nyt tähän.. Hanna, me ajateltiin Tuomaksen kanssa jossain vaiheessa ostaa Fablesit että tervetulemas vaan sitten lainaamaan. :) Ja oi Jerusalen, sitä odotetaan kieli pitkällä täälläkin!

    Tsemppiä lukuhaasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja höh, ei se nyt mennytkään oikeaan kohtaan.. No joka tapauksessa. Fablesit ovat kyllä oikeasti ihan must ja jos et niitä supersankarijuttuja lue niin lue nuo! :)

      Poista
    2. Joo olen lukenut teidän arvioita niistä, ja se Fables-ruusutus oli aika herttainen ele. Jerusalemia oli pakko jo tässä aloitella, ja se vaikuttaa taas niiin hyvälle! Tuomas tykkää varmasti Chew'sta.

      http://www.chewcomic.blogspot.com/

      Poista
  3. Jerusalemista kiinnostaa toki kuulla, miten vertautuu laadullisesti noihin muihin Delisleihin...
    Ja Hark! A Vagrant! Noita juttuja olen Kate Beatonin blogista lukenut enemmän ja pitänyt kovasti.
    Muut eivät näytä nyt tutuilta, parista olen nähnyt mainintoja jossain mutten muuten tunne...

    VastaaPoista
  4. OOOO JERUSALEM!!! Hdcanikselle huudan heti, että sen on pakko olla ihan paras. Törmäsin siihen nimittäin Saksassa (yllätys, en ostanut...). Kirja oli superpaksu ja takakannessa oli die Zeitin tms. arvostetun lehden toteamana "paras Delisle koskaan". Odotukset on siis superkorkealla.

    Onnea Hanna huomiseen koitokseen :).

    VastaaPoista
  5. Minäkin haluaisin lukea tuon Delislen! Pidin kovasti Shenzhenistä. Muuten olen sarjakuva-asioissa vielä kovin noviisi, mutta syvempi tutustuminen lajiin on aielistalla... Tsemppiä hurjaan luku-urakkaasi, odotan innolla uutisia!!

    VastaaPoista
  6. Nämä ovat kaikki minulle entuudestaan tuntemattomia, joten odotan suurella innolla arvosteluja! Jos löydät kuvia kirjan sisältä niin olisi kiva nähdä niitä arvostelun yhteydessä :)

    VastaaPoista
  7. Jerusalemia ihastelen minäkin. Ja kiva kuulla mitä tykkäät American born Chinesesta!

    Lukuhaastetta seurataan täällä mielenkiinnolla!

    VastaaPoista
  8. Uu, Delisle on mainio! ^^ Hauskaa lukulauantaita!

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä tämänpäiväiselle lukumaratonille :)

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa huipulta! Vitsi sä olet lukenut huiman määrän sarjakuvia viime aikoina!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!