27.5.2012

James Sturm: Market Day

James Sturmin Market Day on surullinen sarjakuva. Se on ajaton kertomus siitä, kuinka yhteiskunnallinen ja taloudellinen murroskausi vaikuttaa yksittäisiin ihmisiin, miten massatuotanto teollisuudessa vaikuttaa käsityöläisiin ja taiteilijoihin ja miten vahva tarina vaikuttaa lukijaansa.

Market Day sijoittuu 1900-luvun alkuun johonkin itäeurooppalaiseen maahan. Päähenkilö on elättänyt tähän asti perheensä myymällä upeita käsintehtyjä mattoja, mutta kaikki on muutoksessa, ja hänen maailmansa kokee mullistuksen, matot eivät enää käy kaupaksi. Mies pakkaa kaikki mattonsa kärryyn ja vie ne aasin avulla torille myytäväksi, mutta kauppa ei käy torillakaan. Tummasävyisissä ruuduissa käydään ammattitaidon kuolinkamppailua. Torilla ihmiset keskustelevat kiivaasti kuin pyrkien niin todistamaan olevansa vielä olemassa.


Synkkyys puhutteli minua, pidän sarjakuvissa erityisesti siitä, kuinka moniulotteisesti ne vaikuttavat. Tarinan ja kuvien lisäksi moni muukin asia vaikuttaa tunnelmaan. Miten kuvat on väritetty ja mitä kaikkea ruuduista löytyy, kun antaa silmän hetken harhailla kulmasta kulmaan. Millainen typografia on valittu puhekupliin tai kertojan puheenvuoroihin. Mitä sanotaan ja mitä näytetään? Miten nämä ovat keskenään ristiriidassa tai täyttääkö toinen roolinsa niin hyvin, ettei tarvitse sitä kuvin tai sanoin uudelleen toistaa. Sarjakuva tarjoaa niin paljon lukijalleen, kun malttaa lukea sitä sen ehdoilla. Seuraavaan kuvan otin tähän arviooni siksi, sillä siinä on minusta upeasti kuvattu yhtä asiaa monin eri ruutujen avulla. Ruudut ovat suljettu kuuteen osaan, mutta silti ne tarkentuvat kuvaamaan yhtä asiaa. Miehen itsesääliä, surua ja pettymystä. Sitä karua tunnelmaa, mikä syntyy kun mikään ei ole kuin ennen, eikä muutos ole mieleinen.



Matontekijä on tottunut tietynlaiseen elämänrytmiin. Hän tekee tärkeää työtä. Hän on taiteilija, joka luo kauniita mattoja ihmisille. Hän käy säännöllisesti torilla myymässä mattojaan, se on elämän kiertokulku, johon hän on tottunut ja joka tuo hänelle suurimman tyydytyksen ja onnen. Tarkastelemalla tavallista miestä näin läheltä, tuntuu tämän pienen ihmisen arki ja todellisuus tavattoman tärkeältä sellaisenaan. Kun mikroskoopin tutkimusalue laajenee käsittämään ympäröivän maailman ja todellisuuden, syntyy melankolista kitkaa. Maailma ei pysy ikuisesti samana, eikä tuttu ja turvallinen itsestäänselvästi seuraa vuodenkiertoa kuten yksittäinen ihminen sen haluaisi. Pettymys on tämän tragedian kulmakivi.

Market Day on taitava osoitus siitä, kuinka paljon hiljaisuudessa voi olla voimaa. Sturm ei pakota mitään, vaan tarina tuntuu syntyneen itsestään. Se on niin tavanomainen ja jokapäiväinen, silti koskettava. Ehkä juuri siksi, että se on kaiken aikaa totta.

2 kommenttia :

  1. Äkkiseltään tulee tästä mieleen samaa puhuttelevaa tunnelmaa kuin mitä oli Tietäväisen Näkymättömissä käsissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en ole vielä sitä lukenut, vaikka se voitti Finlandiankin. Mutta yhteiskunnalliset sarjakuvat kyllä kiinnostavat, erityisesti arvostan että Näkymättömät on vielä kotimainen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!