Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan
Lurra Editions, 2012

Zur Falschen Zeit, 2010

Suomennos: Raija Nylander
Sivuja: 242

Kannen kuva: Rax Rinnekangas

Maa: Sveitsi

"Mikään ei suojellut heitä sen paremmin kuin muiden sinisilmäisyys. Kukaan ei osannut epäillä mitään. Samaan aikaan kun lapset Sveitsin rajan tuolla puolen olivat vasta hiljattain olleet tarpeksi vanhoja taistelemaan sodassa ja kuolemaan, heidän viattomuudestaan pidettin rajan tällä puolen vankkumatonta huolta. Heitä kahta kohdeltiin lähes lapsina, hengenheimolaisian, jotka olivat löytäneet toisensa. Aikuisten silmissä he olivat erottamattomia ystäviä."

Nuori 17-vuotias poika pysähtyy tarkastelemaan isänsä valokuvaa tarkemmin. Hän on kävellyt kuvan ohi lukemattomia kertoja, hänen äitinsä on pyyhkinyt kuvan päältä pölyjä, poika on katsonut kuvaa, mutta vasta nyt hän kunnolla keskittyy siihen. Isän ranne muistuttaa pojan rannetta, heissä on paljon samaa, mutta aiemmin pojan huomio ei ole kiinnittynyt rannetta koristavaan kelloon. Suurennuslasi paljastaa kellon olevan Seamaster-merkkinen, mutta missä kello on nyt.

Sveitsiläisen Alain Claude Sulzerin teos Väärään aikaan on psykologinen tarina nuoren miehen yrityksestä päästä isän kohtalosta perille. Samalla yksityiskohtien tarkkuudella kuvataan minäkertojan mielenliikkeitä, ajatuksia, kuin ympärillä olevia esineitä, tapahtumia ja liikkeitä. Yksityiskohtainen, tarkka kerronta uuvuttaa aluksi, mutta ne myös kiinnittävät vahvasti lukijan aikaan. Sulzer hallitsee suvereenisti etäännyttämisen ja likellepääsyn yhdistämisen. Samaan aikaan Emil-isä on lukijalle yhtä mysteerisen etäinen kuin hän on tämän pojalle, mutta kerronnan tarkkuus tuo tunteet ja ajatukset niin lähelle, että sen intensiivisyys liikuttaa väkisin.

Kun fokalisointi siirtyy loppua kohden Emilille, lukijalle paljastuu enemmän asioita kuin mitä poika voi vain arvella. Pikkuhiljaa päästään lähemmäs totuutta, jonka merkitykset kirjailija on halunnut verhota alkusivuilta asti tietynlaisiin kädenliikkeisiin, epäsopiviin ajatuksiin, kuulumattomuuden tunteisiin, mutta jotka olivat minulle jo etukäteen täysin selviä, sillä kaikki tämä paljastetaan jo takakansitekstissä. Olin aluksi pettynyt siihen, etten saanut edes lupaa hetken arvailla, miksi Emil jo nuorena vietti niin paljon aikaa sairaaloissa ja miksi hän lopulta tappoi itsensä, koska tiesin jo ennalta asian, mutta toisaalta ei teos missään vaiheessa pyri tätä asiaa lukijalta salaamaankaan. Tiesin Emilin salaisuuden ennen poikaa, mutta koska teos ei kuvittelekaan olevansa arvoituksellinen dekkari, en kokenut että minulta vietiin mitään löytämisen iloa pois.

Väärään aikaan liikuttaa, niin vangitsevasti se kuvailee 1950-luvun ahdasmielisyyttä henkilöiden kautta. Ei suuria messuja, oikeudenkäyntejä, joukkotuhoa, vaan kaikki surumielinen, kahlitseva näyttäytyy inhimillisyyden näyttämöllä. Kun ei saa vapaasti rakastaa, eikä olla oma itsensä. Kuinka toiselle, rohkeammalle lapsuudenystävälle vapaa elämä on mahdollista Pariisissa, mutta johon ei itse uskalla heittäytyä, karata. Emil on heikompi, sillä hän hylkää näyttelijänhaaveensa ja vanhempien mieliksi opiskelee opettajaksi, menee naimisiin, elää varjoissa ja valheessa, ottaa itseltään hengen oman lapsensa ollessa kolmeviikkoinen.

Väärään aikaan sopii myös tähän aikaan. Tematiikka, henkilöiden esittämät kysymykset ja ihmisen oikeus tunnustaa rakkautta muistuttavat tutuista keskusteluista, yhä edelleen. Monessa suhteessa ollaan menty eteenpäin, mutta edelleen on ihmisiä, jotka haluavat tuomita rakkauden pimeisiin nurkkiin, piilossa katseilta ja hyväksynnältä.

Poika kertoo isänsä ja omaa tarinaansa nykyisyydestä, muistellen omaa kapinaansa mykkää äitiään ja sovinnaista isäpuoltaan vastaan. Vaikka poika oli itse nähnyt, millainen valta on hiljaisella, hän ei silti aikonut omille lapsilleen kertoa isoisän tarinaa. Se oli teoksen kummallisin kohtaus. Sama puhumattomuuden kehä jatkaa koskettamistaan, vain Emil sai asialta lopulta rauhan.