11.11.2011

Haastateltavana





Noraexlibris teki minusta vähän aikaa sitten haastattelun blogiinsa lukeminen.fi-sivustolle. Keräsin vastaukset omaankin blogiini. Annoin Rakkaudesta kirjaan -tunnustuksen johdosta myös haastattelun Lapin Radioon, joka pitäisi tulla sitten maanantaina eetteriin ja myöhemmin Areenalle kuultavaksi. Haastattelut jännittävät aina, vaikka saisi puhua niinkin ihanasta aiheesta kuin kirjat ja kirjablogit.
Eniten jännittää, että ymmärrän tai sanon jotain huonosti ja siitä tulee väärä kuva minusta ihmisenä tai kirjablogeista ylipäänsä.

Myös kotiseutuni lehti Luoteis-Lappi teki kivan jutun, josta lyhennelmä löytyy netistä, jos joku haluaa kurkata.

Ylen haastattelua voi kurkata täältä.

**


1) Mitä ajattelet palkinnosta?
Palkinto on hieno kädenojennus koko blogikulttuuria kohtaan. Kirjablogit on nyt noteerattu yhtenä mahdollisuutena käydä kirjallista keskustelua. Uskon, että uudet ihmiset löytävät kirjablogeja ja muistavat ehkä jonkin kirjan luettuaan tulla etsimään arvioita netistä. Tunnustuspalkinto sopii erinomaisesti kaikille kirjablogeille, sillä rakkaus lukemiseen ja kirjoihin näkyy kaikkien teksteissä.

2) Mikä bloggaamisessa on parasta?
Olen blogini myötä tutustunut moniin muihin innokkaisiin lukutoukkiin, tavannut paljon alalla toimivia ihmisiä ja keskustellut heidän kanssaan kirjoista. Lisäksi bloggaaminen on minulle tärkeä ilmaisukeino. Kirjoittaminen auttaa hahmottamaan ja jäsentämään luettua. Huomaan monesti miettiväni teosta kunnolla vasta kirjoittaessani siitä. Siksi nimesin blogini Kirjainten virrassa -nimellä.

3) Mitä muuta puuhailet?
Teen gradua ja sen ohessa kustannustoimittajan töitä Avain-kustantamossa, jonne ajauduin osin blogini kautta. Blogi on hyvä portfolio, sillä siinä näkyy intohimoinen kiinnostukseni lukemiseen ja kirjoittamiseen. Seuraan aktiivisesti kirjallisuuskeskusteluita, lehtikritiikkejä ja uutisointeja. Tällä hetkellä minulle tulee jopa viisi kirjallisuuslehteä. Lukemista siis riittää, sekä töissä, opinnoissa että vapaa-ajalla.

4) Mikä pitää yllä lukuintoasi?
Minulta kysytään usein, millä ajalla oikein luen ja miksi. En oikeastaan tiedä, miten aikaa aina irtoaakin. Toisaalta koen, että kirjallisuudenopiskelijana työni on nimenomaan lukea paljon. Kirjat tuovat lohtua ja järkeä elämään. Kirjallisuus tekee minut valtavan onnelliseksi.

5) Miten valitset kirjat, joista kirjoitat?
Ostan todella paljon kirjoja, joihin saan vinkkejä lehdistä ja blogeista. Luen nyt paljon uutuuksia, koska haluan tietää, mitä alalla tapahtuu ja mistä puhutaan. Opinnotkin ohjaavat lukemista, samoin työt. Kirjavinkkejä tulee kaikkialta, joten koskaan ei ole sellaista tunnetta, että mitäköhän sitä lukisi.

Haastattelija: Noora Valkonen

7 kommenttia :

  1. Kiva haastattelu! Kysymyksiin 2. ja 4. olisin voinut vastata ihan samoin sanoin :).

    Tässä jutussa ei ollut mitään, minkä olisi voinut ymmärtää väärin, mutta monesti haastattelijan tulkinnat ja painotukset saattavat tosiaan muuttaa esim. jonkin haastateltavan kommentin kuulostamaan erilaiselta kuin se on alunperin tarkoitettu :).

    VastaaPoista
  2. Sitä Ylen haastattelua jännitän, sillä se tehtiin puhelimessa ja siinä oli selvästi erilainen lähestymistapa kuin näissä muissa.

    VastaaPoista
  3. Noora teki sinusta tosi kivan haastattelun! Ihanaa, kun olet muutenkin päässyt levittämään blogisi ja ylipäätään kirjablogien ilosanomaa. <3

    VastaaPoista
  4. Yhdyn Karoliinan sanoihin!

    Sorry jos tämä tulee useampaan kertaan, sillä taas pukkaa vähän väliä erroria kun koittaa lähettää :/

    VastaaPoista
  5. Mukava juttu, ja katsoin avain-yhtiön sivutkin :)

    VastaaPoista
  6. Ihana haastattelua, ja se toinen myös!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!