Tunnustatko väriä?
Keltainen kirjasto säilyttää arvonsa divareissa ja kirpputoreillakin, mutta yhtä laadukkaita teoksia löytyy sinisen ja punaisenkin lipun alta. Itse kutsun näitäkin värinsä mukaisesti kirjastoiksi, vaikka viralliset nimet taitavat olla ihan muuta.
Järjestelen nämä "värikirjat" hyllyssäni omiin riveihinsä, vaikka punaisia kirjoja omistan vasta kolme kappaletta. Ne tuntuvat silti yhtenäisiltä ja omilta sarjoiltaan. Keltainen on itselleni tutuin, mutta olen lukenut myös Otavan sinistä kirjastoa nyt enemmän.
Mikä näistä on teidän suosikkisarjanne? Eroavatko ne merkittävästi toisistaan? Tuntuuko esimerkiksi keltaisen kirjaston kirja teistä nimenomaan kuuluvan keltaiseen kirjastoon?
Keräätkö näitä kirjasarjoja? Järjesteletkö niitä hyllyysi omiin riveihin?
Olen lukenut nyt Tammen vuonna 2004 julkaisemaa kirjoituskokoelmaa Ääntä ja Vimmaa. Teoksella juhlistettiin aikanaan 50-vuotiasta Keltaista kirjastoa. Esseekokoelmassa joukko suomalaisia kirjailijoita ja kääntäjiä kirjoittavat hätkähdyttävistä ja itselleen tärkeistä teoksista tai tekijöistä.
Juha Itkonen kirjoittaa omista lukumuistoistaan ja suhteestaan keltaiseen kauniisti:
"Kun kirjoista kiinnostunut lapsi on lopullisesti kasvanut ulos Viisikoista, hän alkaa olla kirjoista kiinnostunut nuori. Tämä on hankala vaihe. Aikuisten osaston hyllyt ovat pitkiä ja korkeita, eikä B:n kohdalla löydäkään Blytonia vaan Bellow´n, Bradburyn ja Brodskyn. Jos sattuu olemaan tyttö, voi ehkä hetkeksi pelastautua romanttisten nuortenkirjojen sumuisiin huuruihin, mutta kirjoista kiinnostuneelle nuorella miehellä on tasan kaksi vaihtoehtoa: vaihtaa romaanit suosiolla videoihin tai käydä rohkeasti pitkään ja yksinäiseen taisteluun."
Mie en löytänyt keltaista nuorena, vaan vasta nyt viime vuosina, yhtä aikaa sinisen kirjaston kanssa. Nyt viime keväästä aloin keräämään myös punaisen kirjaston suosikkeja hyllyyni. Itkonen puhuu siitä, kuinka helppo hänellä oli Vihreän variksen (taas värikoodi) parista siirtyä uuden kirjasarjan pariin ja tarttui innolla keltaiseen kirjastoon. "Kirjojen koko oli sopiva, ulkoasu luottamusta herättävä, väri täydellinen. Keltaiset kannet erotti helposti pitkistäkin rivistä."
Onko teoksista löydettävissä selkeästi/löyhästi aikuisten vastinetta nuorten kirjasarjoille? Vaikka kirjat eivät kuljekaan eteenpäin jatkumona, olen kuullut varsinkin keltaisesta kirjastosta sanottavan, että ne kirjat joko sopivat täydellisesti tai eivät yhtään lukijan makuun, riippuen puhujasta. Jonkinlainen linja tuntuu siis löytyvän.
Arvostatko näitä värisarjoja? Nouseeko joku sarjoista itsellesi tärkeimmäksi?
Minulle tutuin on Otavan sininen kirjasto ja niitä löytyykin hyllystäni joku 10-15 kirjaa jo. Yhdistän ne melkeinpä poikkeuksetta aina laadukkaaseen lukemiseen.
VastaaPoistaTammen keltaistakin olen lukenut jonkin verran mutta tuo Wsoyn: punainen on aika vieras kun en saa yhtään siihen kuuluvaa nyt kyllä mieleeni.
Mutta lempparini taitaa olla tuo Otava ;)
Tunnustaudun sinisen kannattajaksi, vaikka myös keltaisella on oma sijansa niin kirjahyllyssä kuin sydämessäkin. Myös punaista olen maistnaut ja ihastunut, joskin tuttavuus on vielä ohut ja uusi (sarja taitaa olla uudelleen elvytetty?). Palaan asiaan illemmalla!
VastaaPoistaPitäisi varmaan katsoa, että kuinka vanhoja sarjoja sininen ja punainen ovat. Onkohan tuo Wsoyn Aikamme kertojia ollut aina punainen vai onko kyse uudesta tyylistä. Minullekin se on oudoin näistä sarjoista.
VastaaPoistaKirsi, juuri tuota aloinkin miettimään, että onkohan punainen vanha sarja, mutta nyt uudelleen elvytetty ja stailattu sopivasti värikoodilla.
VastaaPoistaAikamme kertojia, tai A-sarja, oli ulkoasultaan sellainen, että (etu)kannen yläosa oli hopeanvärinen, alaosa toisinaan musta. Itse kirjan kannet paperin alla olivat mustat. Sarjaa julkaistiin ainakin 1960-luvun puolesta välistä 1980-luvun puoleen väliin.s
VastaaPoistaEn ole edes tajunnut, että mm. Andreï Makine ja Paolo Giordano kuuluvat tuohon punaiseen kirjastoon - tai Aikamme kertojiin. Uskoakseni olen lukenut aika tasapuolisesti sinistä, keltaista ja punaista. Mitkähän noiden sarjojen henkiset erot nyt ovatkaan?
VastaaPoistaMinä ostan kirjoja lähinnä kierrätyskeskuksista. Pienessä kirjahyllyssämme vaihtuvuus on suuri, sillä vien luetut teokset isäni luokse tuhansien muiden joukkoon aina sinne reissatessani.
Minäkin tunnistan Aikamme kertojia -sarjan nimenomaan siitä vanhasta mustapohjaisesta ulkoasusta. Hoksasin vasta pari vuotta sitten WSOY:n metromainoksista, että Aikamme kertojia -nimikkeen alla julkaistaan kirjoja vieläkin. :)
VastaaPoistaTästä voi siis päätellä etten kauheasti keräile näitä sarjoja, mutta kyllä tunnistettava sarjaulkoasu on hyvä "houkutin", vahvimmin tunnistan Keltaisen kirjaston.
Täällä onkin näköjään kaksi Sallaa, pitääköhän keksiä joku tarkenne. :)
Kyllä keltainen on minulle tutuin ja luetuin. Joku aika sitten vasta noteerasin tuon Aikamme kertojia -sarjan, ja sen, että olen jo aika monta siitä lukenutkin.
VastaaPoistahttp://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2011/08/vareileva-kaupunki.html
En kerää juurikaan kirjoja omaan hyllyyn vaan laitan kiertoon, jos niitä tulee hankittua. Jos ei ole ehdottomasti sellainen, että kuvittelen lukevani sen joskus uudestaan.
Mustapohjainen on sarja vieläkin, mutta nyt siinä on tuo punainen tunniste mukana.
VastaaPoistaMiekin teen kierrätyskeskuksesta paljon löytöjä ja jaan omia kirjojani lahjoina sitten kaikille ystäville.
Osa pitää minua varmasti myös aika tylsänä lahjojana, koska annan usein kovia paketteja. :D
Minulle noista tutuin on Keltainen kirjasto. Omassa hyllyssä Keltaisia ja Sinisiä kirjoja taitaa olla melkein saman verran, tosin keltaisia Irvingin (melkein koko) tuotannon verran enemmän. Keltaisen kirjaston kirjat miellän heti laadukkaiksi kirjoiksi, Sinisiin suhtaudun vähän ennakkoluuloisemmin.
VastaaPoistaNuo punaiset kirjat ei kyllä ole ollenkaan tuttuja.
Piti mennä netistä katsomaan että mitä kirjoja tuossa punaisessa on, ja katosttuani on todettava että pääasiassa sellaista mitä en ole lukenut (hyllyssä on WSOY:ta, mutta Kolibri-, Eurooppa- ja Nobel-sarjojen kirjoja tai sarjojen ulkopuolelta).
VastaaPoistaKeltainen ja sininen ovat molemmat mainioita sarjoja. Keltainen oli aikaismepi tuttavuus kiitos Italo Calvinon, ja nykyisessä hyllyssä ovat myös vahvasti edustettuna kiitos Tanizakin ja Kawabatan. Sinisiä ei näy olevan yhtään omaa, mutta jos sieltä löytyy Heinrich Bölliä, Yukio Mishimaa, Flannery O'Connoria ja Michel Tournieria niin onhan kyseessä hyvä sarja.
En tiedä onko noissa mitään suurta eroa. Keltainen kirja tuntuu esittelevän antoisammin ainakin Japania ja Amerikkaa. Joku taisi joskus myös sanoa että sininen on feminiinisempi sarja, itse en ole moista huomannut...
Tunnustan eniten Keltaista ja Sinistä. Lähinnä siksi, että Wsoy:n Punainen on ollut vähän kadoksissa, nythän se onneksi tekee hyvää uutta tulemista. "Uusista" Punaisista olen lukenut mm. Giordanoa ja Makinea.
VastaaPoistaKeltaiseen kirjastoon tutustuin jo lukiolaisena 20 vuotta sitten. Ihastuin silloin sekä Calvinoon että Irvingiin, jotka molemmat ovat edelleen suursuosikkejani. Olen kerännyt heidän kirjojaan, joista tuleekin jo yksi hyllyrivi täyteen. Kaiken kaikkiaan meillä taitaa olla Keltaista hyllyssämme sellaiset 50-60 kirjaa. :) Sinistä on vähemmän, mutta moni suursuosikkini, kuten Carol Shields tai Margaret Atwood ovat Sinisen kirjoja.
En tiedä, kummasta kirjastosta pidän enemmän. Keltaiseen mahtuu monia mieleisiä, jo mainitsemieni ohella pidän tavattomasti mm. Ishigurosta, Murakamista, Watersista ja Morrisonista. Sininen taas on sellainen, että sieltä voin miltei sokkona valita minkä vaan ja todennäköisesti pidän kirjasta.
Huomasin muuten, että jotkut kirjailijat ovat päässeet sarjaan mukaan myöhemmillä teoksillaan. Esim. Sarah Watersin Silmänkääntäjä ei ole Keltaisessa kirjastossa, mutta Watersin myöhemmät kirjat ovat. Isabel Allendelle on käynyt Sinisen kanssa päinvastoin: Henkien talo ja Eva Luna ovat osa Sinistä, mutta kirjailijan myöhemmät - turhankin viihteelliset - kirjat on julkaistu "tavallisina" romaaneina.
Huhhuh, HS:n eskarin jännittäminen sitten päättyi. Katja tuossa yllä onkin jo aika tyhjentävästi sanonut, mitä minullakin oli mielessä. Värisarjat edustavat ylipäätään laatua, ja ainakin sinisestä pitää aina katsoa, mitä on tulollaan. Yleensä päätyy luettavien listalle.
VastaaPoistaTammen Keltainen kirjasto on taas minulle tutuin ja niitä löytyy omasta hyllystä eniten. En ole niitä mitenkään erikseen järjestänyt tai keräillyt.
VastaaPoistaJotenkin miellän Keltaisen kirjaston kirjat perinteisimmiksi tai vähän "korkeammaksi" kirjallisuudeksi. Joukossa taitaa olla aika monta Nobelistia... Sinisen kirjaston sisältö on ehkä lukuromaanimaisempaa. Tämä on siis vain yleistystä mutu-tuntumalta. :)
Punaiseen sarjaan olen tutustunut vain Makinen muodossa. Pitääkin ottaa selvää, mitä kaikkea siihen kuuluu!
Ja minä taas olen onnellisesti pihalla :D
VastaaPoistaKeltainen kirjasto on tutuin ja hyllyssämme edustetuin - lähinnä John Irvingin vuoksi.
Sinistä on jonkin verran (ainakin Adiche), punaista ei tietääkseni lainkaan.
En ikinä kerää mitään tuollaista sarjaa vain sarjan vuoksi. Kerään lähinnä kirjailijan vuoksi, jos kerään :)
Aika vähän meillä noita noin muuten on, kun pääpaino liittyy kauhuun ja fantasiaan.
Viihdekirjoja noissa sarjoissa harvemmin taitaa olla ;)
Morre tämmöiset kysymykset ovatkin herätteleviä, kukaan ei vielä tarttunut tuohon, että ovatko tämmöiset sarjat aikuisten vastineita nuorten kirjasarjoille. ;)
VastaaPoistaMie olen joitain kiinnostavia ostanut värikoodin mukaan, kun ajattelen, että se voisi sopia mulle. Zephyrin luonnehdinta sopii minunkin mietteisiini, näin mieki olen ajatellut.
Kyllä se tuttu, hyväksi havaittu sarja vaikuttaa siinä vaiheessa, kun miettii lukisiko jonkun tuntemattoman kirjailijan kirjan. Tulee ajatelleeksi, että täytyy olla tasokas kirjailija, kun on kerran päässyt tähän sarjaan.
VastaaPoistaNäistä "Sininen kirjasto" on minulle tutuin ja läheisin, tätä luen eniten. Muutamana vuonna tuli luettua kaikki, mitä tähän sarjaan ilmestyi, ei kuitenkaan enää pitkään aikaaan. Katjan tavoin koen kuitenkin tämän sarjan niin läheiseksi, että voisin lukea melkein minkä vaan kirjan. Sarjassa julkaistaan paljon sellaisten kirjailijoiden kirjoja, joista pidän, mm. Atwood, Proulx ja McEwan.
Koen jostain syystä Keltaisen kirjaston hieman elitistiseksi, aivan kuten Zephyrkin, vaikka sarjassa julkaistaan useitakin suosikkikirjailjoitani, esim. Ishiguro ja Høeg.
Vanhempaa "Punaista kirjastoa" olen lukenut jonkin verran, näistä uuden tulemisen aikaisista vasta pari. Ne ovat kuitenkin olleet kiinnostavia, joten pidän silmäni auki vastaisuudessakin. Vanhemman sarjan ulkoasu on aikansa elänyt, mutta siinä julkaistiin paljon hyviä kirjoja, kuten Garcia Marquezia ja yksi ikisuosikeistani Orwellin Eläinten vallankumous.
En kuitenkaan tietoisesti keräile sarjoja hyllyihini, tila on niin rajattu.
Mielenkiintoisia kysymyksiä!
VastaaPoistaKun olin pieni, meillä oli Aikamme kertojat -sarjaa sekä Keltaista kirjastoa hyllyssä. Siniseen kirjastoon tutustuin vasta lukiossa.
Suosikkikirjani taitavat löytyä Sinisestä kirjastosta: esim. Marguerite Duras ja Angela Carter.
Nyt löytyy kaikkia kolmea sarjaa omasta hyllystä :)
En tiedä, onko aikuisilla samanlaista tarvetta kirjasarjoihin kuin nuorilla (minä jaksan harvoin jäädä enää lukemaan jotakin yhtä ja tiettyä, kun taas lapsena se oli ihan sääntö), mutta minusta tällaiset brändäämiset ovat aivan ihania.
VastaaPoistaTuo WSOY:n Punainen on minusta ennemmin oranssi. :) Se ei ole kunnolla brändäytynyt vielä mielessäni, en osaa nimetä sille selkää linjaa. Keltaisesta ja Sinisestä tykkään molemmista, mutta kuten moni muukin on sanonut, on Keltainen mielessäni korkeakirjallisempi ja varmaan miehisempikin. Sinisestä taidan löytää varmemmin minua miellyttävää luettavaa, mutta Keltainen on minusta upein brändi.
En kerää mitään noista, mutta voisin vaikka joskus kerätäkin. Keräänhän tyttökirjasarjoja ja oikeastaan LTK:ta ja NTK:takin. En hyvänen aika sentään järjestele kirjoja sarjoittain hyllyyni, sillä aakkosjärjestys se olla pitää! :D En osaa sanoa, mitä minulla olisi eniten. Tai no, ei ainakaan Punaista.
Minulla taitaa olla hyllyssä aika tasaisesti keltaista ja sinistä. Keltainen on tänä vuonna tullut tutummaksi useammallakin kirjalla, mutta juuri tänään lainasin taas sinistä. :)
VastaaPoistaKiva keskustelunavaus taas, kiitos Hanna!
Keltainen näkyy olevan hyllyssä edustettuna viidentoista kirjan voimin, Sininen kahdentoista ja uusi Punainen yhden. Eivät ole sarjoittain järjestettyinä, vaan aakkosittain muiden seassa.
VastaaPoistaArvostan kyllä kaikkia, vaikka tuohon Punaiseen ei vielä ole erityistä suhdetta ehtinytkään muodostua eikä sarjan aiemmasta olemassaolosta ole oikein mitään mielikuvaa!? :o
Samoin kuin Karoliina, miellän Keltaisen (ainakin vähän) korkeakirjallisemmaksi ja miehisemmäksi. Ei siitä niin kauhean kauan ole kun Keltaiset vähän pelottivat minua, ja ajattelin niiden olevan lähes järjestään raskaita ja vaikeita. :) No se ei onneksi ole totuus, ja esim. Keltaisen ja Sinisen erokin on kenties mielikuvissa suurempi kuin todellisuudessa. Molempiin kuuluu kirjoja joiden voisin ihan hyvin kuvitella olevan toisessakin.
Kyllä siitä tulee mukava tunne arjen luksuksesta, kun lähtee kirjakaupasta laatusarjan kirja kainalossa. :)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEnsimmäisenä keltaisista, punaisista ja sinisistä kirjoista tuli mieleen asuntoni ikkunalauta. Siinä oli vielä pari viikkoa sitten kolme pinoa kirjoja: keltainen, punainen ja sininen. Asuntoni värimaailman mukaan. Noiden "kirjastojen" kirjoja pinoissa ei juuri ollut.
VastaaPoistaKeltainen on minulle tutuin, mutta Tammen sivuilta kirjalistaa katsoessani tajusin, että ehkä lähinnä Hemingwayn takia. Muuta sieltä luettua näytti olevan mm. Hoeg ja Irving.
Punaista ja sinistä en ollut ennen edes ajatellut. Sinistä löytyy omasta hyllystä, tosin lähinnä Coetzeen kirjoja. Punaista en ole tainnut lukea lainkaan.
Olen samoilla linjoilla kuin nähtävästi iso osa kommentoijista: tutuimpia ovat keltainen ja sininen (hyllyssä pikavilkaisulla enemmän keltaista). Keltaista luin jo lukiossa, ehkä yläasteellakin. Södikan punaisesta en muista edes lukeneeni, vaikka olenkin sarjan olemassaolon tiedostanut.
VastaaPoistaKyllähän näihin sarjoihin yhdistyy mielessäni jonkinlainen "laatutakuu". Erityiskiitosta taskukirjojen fanittajana keltaiselle kirjastolle brändin laajentamisesta pokkareihin :)
Keltainen. Ehdottomasti.
VastaaPoistaSe oli taannoin dekatologini, joka ohjasi kulkuani kirjastossa. Nyt tuo kyseinen kirjasto on homevaurioiden raiskaama ikuinen työmaa, mutta KELTAINEN KIRJASTO ei ole muuttunut mihinkään, tai no, tietenkin kasvanut ainakin mielikuvissa.
Keltainen on se tunnetuin ainakin minulle ja yhdistän sen laatuun. Sinistä on tullut joskus vastaan (yksi kpl jos tarkkoja ollaan, Jelinek; piti tarkistaa Otavan sivuilta...) ja punainen on aivan tuntematon.
VastaaPoistaHaluaisin nostaa esille myös valkoisen. Art Housella on nimittäin valkoinen tiedekirjasarja, joka yhdessä (mustan?) Terra Cognitan kanssa muodostavat sangen huomattavan osan suomenkielisestä, ajankohtaisesta tiedekirjakustantamisesta.
Mitä, apua, mikä tämä punainen on? Mennyt itseltäni täysin ohi. Aikamme kertojia on kyllä tutunkuuloinen termi.
VastaaPoistaKannatan niin sinistä kuin keltaistakin. Otavan kirjat ehkä ovat lähempänä minun lukuisia makunystyröitäni, mutta kun Tammea on viimeaikoina ollut paljon alennusmyynneissä niin kummasti niitä on viimeaikoina eksynyt kirjahyllyyn. ;)
Mä en muista, että olenko käytännössä lukenut yhtään punaista ja sinistä sarjaa, vaikka ainakin jotain sinisiä kirjoja olen joskus kirjastossa vilkuillut. Keltaista olen lukenut joitakin osia, mutta ne on keskimäärin niin outoja tai huonoja, etten nykyään enää viitsi edes yrittää.
VastaaPoistaMinä luen sekä keltaista että sinistä sarjaa, punainen on minulle tuntematon. Sinisiä kirjoja on jäänyt kesken ehkä viitisentoista, keltaisia ei ole jäänyt yhtään. Hyllyssä keltaiset ja siniset on omissa hyllyissään, keltaisia noin 80, sinisiä 35.
VastaaPoistaSinisiä on lukematta noin 25, lisäksi nuo keskenjääneet. Keltaiset olen lukenut kaikki mitä sarjassa on ilmestynyt.
En katso, että sarjoilla on suurtakaan eroa, ehkä sinisessä sarjassa on enemmän naiskirjailijoiden kirjoja sekä eteläamerikkalaisten kirjailijoiden kirjoja.
Suosikkikirjailijoita mulla ei ole.