23.10.2014

Torstai on messuohjelmaa täynnä

Tänään alkavat Helsingin kirjamessut, ja päivät ovat kyllä hyvin täysinäisiä sunnuntai-iltaan asti. Vielä juon laiskana aamukahvia sängyssä ja tutkailen messuohjelmaa. Minulla on tarkoitus kuvata paljon tänään Siltalan kirjailijoiden esiintymisiä ihan työroolin puolesta, mutta näiden lisäksi haluan kuunnella ainakin seuraavat ohjelma, joista kaksi näkyy tuossa kuvassakin.

Klo 12. Tulevaisuudessa jokainen julkaisee itse kirjansa – vai julkaiseeko? Miksi kustantajia tarvitaan julkisuudessa. Kullervo

Klo 13 Kustantamon kulisseissa. Aino

Klo 13.30 Minkälainen on hyvä tietokirja? Aleksis Kivi

Klo 14 Karanteeni. Kuinka aids saapui Suomeen. Hanna Nikkanen ja Antti Järvi. Kirjakahvila

Sen jälkeen kiiruhdan kuuntelemaan loppuun Esikoiset-ohjelman Kullervoon.

Klo 15 Nollapiste ja Lauantaiesseet. Hannu Raittila ja Antti Arnkil. Katri Vala

Klo 16.30 Taiteilijatoveruutta. Riitta Konttinen. Aleksis Kivi

Klo 17.00 Kriitikot vs. kirjabloggaajat. Kullervo


Tiukka ohjelma, joten pitää pakata eväät ja kamera mukaan. Nähdään messuilla! Yritän ehtiä blogata messutunnelmia viikonlopun aikana, mutta pidemmät jutut sitten messujen jälkeen. Ja tänä vuonna saan lauantaina ensimmäistä kertaa äidin ja isänkin tutustumaan kirjamessuhumuun. Jee!

1 kommentti :

  1. Tulen sitten myöhemmin lukemaan pitempiä messusepustuksiasi mielenkiinnolla :) Kaikkeen kivaan ohjelmaan kun en päässyt, mutta onneksi ovat blogit olemassa, joista voi lukea mitä kaikkialla on tapahtunut. Itsekin yritän kirjoittaa messukoosteen ensviikolla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!