Antti Arnkil: Lauantaiesseet Siltala, 2014. Graafinen suunnittelu: Aleksi Salokannel. Sivuja: 175
Jos sinulla/teillä on jostain syystä aikaa vain yhteen esseeseen, niin suosittelen lukemaan Antti Arnkilin kokoelmasta Lauantaiesseet "Reko"-nimisen tekstin. Se on yhtä aikaa hauska, vähän nolo ja rehellisen surullinen. Ja lisäksi vielä inspiroiva, sillä minun oli pakko sen luettuani varata saman tien kirjastosta kaikki Reko Lundánin teokset. Yhden näistä ehdin jo lukeakin. Essee kiinnostaa minua myös ammatillisesta syystä, sillä harvemmin pääsee lukemaan kustannustoimittajan työstä ja siitä läheisestä suhteesta, mikä kirjailijan kanssa syntyy.
Essee on myös hyvä osoitus siitä, miten Arnkil kirjoittaa. Hän on samanaikaisesti pehmeä ja terävä, ja teksti on sujuvasanaista ja – saako näin edes sanoa kuulostamatta hupsulta – onnellista. Sillä ei tätä kokoelmaa missään nimessä kannata vain yhteen esseeseen jättää, niin lämminhenkisesti ja tarinallisesti Arnkil lähestyy kulttuurielämyksiä: kirjallisuutta, rock-musiikkia, elokuvia.
Joissakin esseissä on mielenkiintoista seurata Arnkilin mukana jonkin itselle tutun asian käsittelyä. Esimerkiksi Zaida Bergrothin Skavabölen pojat (2009) on jäänyt mieleeni hyvin vahvasti elokuvan jälkeen mieheni kanssa käydyn keskustelun tähden. Elokuva osui johonkin sielunsopukkaan niin, että siitä oli pakko puhua pitkään. "Äidin kuolema (24 kertaa sekunnissa)" kuvaa muun muassa sitä, miksi sitä on vaikea katsoa. Tunnistin ja nyökkäilin.
Mutta ei aiheen tarvitse olla tuttu, jotta sen lukemisesta nauttii. Vaikka erityisesti pidin kirjallisuuteen liittyvistä esseistä, niin yllätyin, kuinka paljon innostuin myös esseestä "Dave Grohlin taide", vaikken ymmärtänyt varmasti puoliakaan musiikkisanastosta. En tunne juurikaan bändin tuotantoa, muutamaa hittibiisiä lukuun ottamatta, enkä osaa itse soittaa mitään. Mutta minua nauratti, miten Arkil kuvaa vaikka, miten "Grohl ja Cobain ovat huutajina eri maata". Tai kuinka hän joutui puolustamaan loukkaantuneena baarikeskustelussa rakkauttaan Foo Fightersiin.
Esseekokoelmia on tänä syksynä yöpöydälle kertynyt useampi. Siinäkin mielessä Lauantaiesseet toimii hyvänä inspiraationa.
Tämä on minua pienesti kiinnostanut, mutta nyt alkoi kiinnostus kasvaa huimasti. :) Pitäisiköhän lisätä lukulistalle vai tekisikö jopa varauksen kirjastoon?
VastaaPoistaMahtava kuulla Jonna! Ehdottomasti kannattaa teos lukea. On esikoiskirjaehdokaskin :)
PoistaOlipa mukavaa lukea postauksesi (ja voi, rakastan tuota kuvaa!). Olen viime aikoina innostunut kovasti esseistä luettuani Hannu-Pekka Björkmania. Lisäksi eräs ystäväni on melkoinen esseehirmu (ja myös kirjastonhoitaja), ja hän on jatkuvasti suosittelemassa minulle milloin mitäkin esseekokoelmaa. Esseitä pitäisi lukea paljon enemmän!
VastaaPoistaTämän Arnkilin teoksen varasin kirjastosta, kun tätä toisaalla kehuit. Varausjonossa tässä vielä pönötellään, mutta toivon saavani tämän luettavakseni pian.
<3 sinulle!