En ole lukenut Kristina Ohlssonin aiempia kirjoja, mutta onneksi se ei haitannut Varjelijat-romaanin kanssa yhtään. Kirja oli erittäin sujuva ja jännittävän monisyinen, juuri enempää en hyvältä dekkarilta osaa toivoakaan. Ja se koukku, joka kirjassa kantaa lähes loppuun asti, saa minut tarttumaan jatkossakin Ohlssonin kirjoihin. Pokkarin lopussa oli ote seuraavan Fredrika Bergman -jännärin, Paratiisiuhrit, alusta, ja ihan harmittaa, ettei minulla ole jo nyt seuraavaa osaa tässä hollilla.
Varjelijat liittyy nimensämukaisen vuosikymmeniä sitten kokoontuneen filmikerhon jäsenten toimintaan ja seurauksiin. Yksi heistä on vapaaehtoisesti mykkä kirjailija, joka asuu palvelutalossa ja joka muistetaan paitsi erinomaisista lasten- ja nuortenkirjoistaan, myös miehensä taposta. Salamyhkäinen hahmo, jonka poika on ollut kateissa vuosikausia, lähes yhtä kauan on kirjailija ollut hiljaa ja erakoitunut. Yhteys muihin kerhon jäseniin on katkennut – tiettävästi niin ikään vuosikausia sitten.
Fredrika Bergman palailee äitiyslomalta pikku hiljaa töihin, sillä häntä tarvitaan murhatutkinnoissa. Metsästä on löytynyt nuoren naisen paloiteltu ruumis, ja tutkimuksissa Fredrikasta on paljon hyötyä, mutta lopulta arvaamattomasta syystä myös haittaa.
Fredrika on siitä harvinainen naispoliisi, sillä ainakin tämän teoksen perusteella hän tuntui osaavan yhdistää perhe- ja työelämän, vaikka lapsenhoitoon kirjassa ei keskitytäkään, hän ei silti alinomaan pode jotain uranaisen syyllisyyttä. On ihana lukiessa solahtaa murhatutkintoihin mukaan ja luottaa siihen, että vauvakin kotona on tyytyväinen ilman päähenkilön jatkuvaa asian pähkimistä. Hienoa tarinan ja jännitteen kohoamisen kannalta.
Älykäs ja näppärä dekkari – ehdoton suositus muillekin rikoskirjallisuuden ystäville.
Sinäkin pidit tuosta kirjasta. Sinun kannattaisi lukea Tuhatkaunot, kun tuo Varjelijat on tuoreena mielessä. Se on koukuttava osa ja jatkaa tuohon seuraavaan. Nukketalo on ensimmäinen ja itsellisempi. Paratiisiuhrit sai minut toivomaan, että Fredrika palaisi takaisin Ruotsin maisemiin. Ohlsson oli minulle todella mieluinen löytö. Tuhatkaunot oli mahtava alusta loppuun. Jotain hyvin erilaista tuo suhdekuvauskin.
VastaaPoistaTuhatkaunot löytyykin pokkarina (ei tosin omasta hyllystäni), jostain syystä minua viehättää lukea näitä paksuja dekkareita nimenomaan pokkarina. On kevyempi kuljettaa mukana sinne ja tänne. Kiitos vinkistä!
PoistaMinä en ole lukenut Ohlssonia ollenkaan, mutta tämä Varjelijat odottaa hyllyssä. Eli miten mukavaa että tykkäsit tästä, edessä on minullakin mukavia dekkarikokemuksia. :)
VastaaPoistaOho, löytyikö dekkari, jota ET ole vielä lukenut. :D Olet sellainen lukumonni!
PoistaTämä oli yllättävän hyvä dekkari, kun olen aika kriittinen dekkareiden suhteen. On tullut joskus yliannostusta tästä genrestä. Ohlssonin Paratiisiuhrit ei sitten jaksanut kiinnostaa, mutta ajattelin lukea kirjailijalta vanhempaa tuotantoa seuraavaksi (ensi kesänä ehkäpä).
VastaaPoistaParatiisiuhrit selvästi tämän pienen otannan perusteella on huonompi kuin aiemmat osat, silti täytyy sekin lukea ja sitten aiempaa sen jälkeen.
PoistaOlen lukenut Ohlssonin ekan eli Nukketalon (minulla on pakkomielle lukea järjestyksessä: en voi rikkoa kaavaa) ja seuraava (Tuhatkaunot) odottelee hyllyssä - ja lisää on tulossa postissa varmaan pian. Hieman nyt kyllä petyin, kun Fredrika on ilmeisesti hankkinut lapsen, hmps. Nukketalossa hän vielä asiaa pohdiskeli ja olen elänyt toivossa, että ei. :D
VastaaPoistaMiekin yleensä luen järjestyksessä, paitsi nyt olen rikkonut, kun olen halunnut lukea näitä kirjoja, joita sain ystävältäni lahjaksi. Ja pokkareita pystyy niin hyvin kuljettamaan mukana. Tuhatkaunot saikin yllä jo kehuja.
PoistaAnteeksi, jos paljastin lapsiasian, mutta se oli pakko mainita, koska kiitin sitä, kuinka perhe-elämä pysyy tässä -- onneksi -- sopivasti taustalla.
Hei, eihän se nyt mikään suuren luokan paljastus ollut ja ihan odotettavissakin. Sitä paitsi omalla vastuullahan etenkin näitä kirjasarjojen osia tulee lukea, jos ei ole itse vielä kaikkia lukenut. Eli ei ollut tarkoitus moittia <3
PoistaMoitteena en missään nimessä ottanut. Sen verran sinua jo tunnen, ettet ole mikhään kippura näissä asioissa.
PoistaOlen lukenut Elegian tavoin tuon ekan, Nukketalon ja tykkäsin kovasti. Kaksi seuraavaa odottavat hyllyssä jo ;)
VastaaPoista