Kirja ja leffa – eri syistä yhtä hyviä

Kuva Finnkino

Elokuva: Gone Girl, 2014
2 h 29 min
Ohjaaja: David Fincher
Liput tarjosi SF Film Finland 

Kirja: Gillian Flynn: Kiltti tyttö
Wsoy, 2013
Suomennos: Terhi Kuusisto
447 sivua

Luin Kiltti tyttö -romaanin yli vuosi sitten, ja vaikka muistin pääosin juonen vielä ihan hyvin, ei kirja missään nimessä pilannut elokuvaa. Pidin elokuvasta valtavasti, ja hämmentävää kyllä, se ei hävinnyt kirjalle vaan oli eri syistä jännittävä.

Tarina on mutkikas ja käänteitä riittää, pelkästään niissä on syytä nauttia Gillian Flynnin hienosta teoksesta. Elokuva on pelkistetympi eikä se toista kaikkia tapahtumia, mutta äänimaiseman, robottimaisesti puhuvan päähenkilönaisen, mukaansatempaavuuden, näyttelijöiden vuorovaikutuksen ja hyvän leffaseuran vuoksi teatterissa on nautinto istua.

Lainaan muokaten itseäni, sillä kirjoitin kirjasta viime kesänä lehteen jotakuinkin näin:

"Gillian Flynnin psykologinen trilleri pitää otteessaan. Kirja alkaa aviomiehen puheenvuorolla, päivänä, jolloin hänen vaimonsa katoaa. Amyn kohtalo on mysteeri, mutta hän ei jää lukijalle vieraaksi. Päiväkirjamerkinnät tuovat vastapainoa miehen kertomukselle. Nick ja Amy toivovat kumpikin, että toinen osaisi lukea ajatuksia. Silti he tuntevat toisensa niin hyvin, että pystyvät manipuloimaan toisen sitä aavistamatta. Lukijalle salaisuudet tuntuvat selviltä alusta alkaen. Sitten tapahtuu käänne ja toinen – ja tarinaan on koukussa."

"Tarinan imu syntyy avioparin kertomusten välisestä jännitteestä, joka on yhtä kiihkeä ja ristiriitainen kuin heidän liittonsa. Väistämättä sitä ottaa jommankumman puolen, vaikka molemmat ovat yhtä epäluotettavia oppaita."

"Teos pistää pohtimaan, millaisilla ennakko-odotuksilla lähestymme tragedioita ja toteutuuko 'syytön, kunnes toisin todistetaan' -periaate poliisin, median, läheisten ja lukijan tarkastellessa tapausta."

Kirja on sanomaltaan rikkaampi, sillä henkilöt syventyvät lukiessa paljon enemmän ja lisäksi Flynn on jotenkin "terävä" kuvaamaan vaikka illanistujaisia. Elokuvassa lisäjännitettä tuo musiikki ja käänteiden nopeus. Minusta oli myös varsin ihanaa tarkkailla kesken kaiken vierustoverin reaktioita.

Sekä elokuvassa että kirjassa on parasta, miten näiden monien käänteiden myötä oletukset asetetaan jatkuvasti kyseenalaiseksi ja totuus hahmottuu pala palalta. Mieheni oli aivan äimistynyt, sillä hänellä ei ollut mitään ennakkotietoa ennen kuin elokuviin pääsimme.

Luin kesällä Flynnin Paha paikka -romaanin. Kolmas Sharp Objetcts pitää varmaan tilata ja lukea englanniksi, kun nyt en millään malttaisi odottaa suomennosta.