17.9.2011

Blogisynttärit ja arvonta

Tänään vietetään Kirjainten virrassa blogisynttäreitä! Tasan vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen juttuni blogiin ja harrastus lähti käyntiin. Olin seurannut blogeja pitkään hiljaisena lukijana ja jossain vaihessa into kokeilla kirjoittamista syttyi. Olen vuoden aikana saanut ihan valtavasti blogini kautta, enkä olisi ikinä voinut kuvitella vuosi sitten kuinka rakas ja aikaavievä harrastus kirjabloggaamisesta minulle tulisi.

Katsoin tilastojani. Olen lukenut vuoden aikana 228 teosta (tietokirjoja, proosaa, runoutta, nuortenkirjoja,sarjakuvaromaaneja), jotka olen muistanut tänne blogiini merkitä. Kaikista en ole ehtinyt tehdä arviota, mutta juttuja olen blogini aikana kirjoittanut 233.
Lukijaraatiin on kertynyt 138 lukijaa, mutta suurin osa lukijoista ei ole näkyvillä. Kiitos teillekin, jotka tulette blogiini muita kautta. Vuoden aikana blogiani on luettu yli 55 000 kertaa. Se on huima määrä ja olen nöyrän kiitollinen tästä!

Olen blogini kautta päässyt mukaan tutustumaan kirja-alan tapahtumiin ja teenkin niistä aktiivisesti juttuja. Olen kirjoittanut luennoista, tenttikirjallisuudesta, kirja-alan uutisista, uutuuskirjavinkeistä, ja blogissani on käyty hienoja lukemiseen liittyviä keskusteluja. Minulla on tälläkin hetkellä yli 30 juttuaihetta kännykkään kirjoitettuna ylös, kunhan vain ehdin niitä toteuttaa ja blogiini tuoda. Bloggaaminen lisää lukemista, kirjoittamista ja kirjauutisten seuraamista. Opiskelen kirjallisuutta pääaineenani, ja blogini ansiosta pääsin omalle alalle harjoitteluun. Blogia pitäessä on lukiessaan ja kirjoittaessaan esillä, ja se toimii myös alalle halutessa jonkinlaisena portfoliona. Minulle blogi on ollut tärkeä kirjoitusalusta, ja oli minulle iso askel uskaltautua kirjoittamaan ajatuksia julkisesti. Kiitos suuresti kaikille, jotka olette kommentoineet, koska vuorovaikutus blogeissa kannustaa kirjoittamaan lisää. Saan palautetta myös blogini ulkopuolella ihmisiltä, ja aina hämmenny siitä, kuinka moni tuttu blogiani on käynyt seuraamassa.

Kesäkuukaudet osoittivat, että bloggaaminen ei tule aina kuin itsestään. Olin hyvin kiireinen, ja aika oli kortilla, joten aina ei tehnyt mieli kirjoittaa luetuista kirjoista blogiin. Joskus on vain helpompi lukea kuin kirjoittaa. On kuitenkin valinta pitää blogia pystyssä myös näinä hetkinä, sillä lukeminen ja kirjallisuus on tärkeä osa elämääni, bloggaaminen harrastus.

Nyt lupaamani blogisynttärien arvonta:

Arvon 30.9 neljä (4) voittajaa, jotka saavat valita kuvassa näkyvästä kirjakasasta mieleisen kirjan palkinnoksi. Toivottavasti kasasta löytyy mielenkiintoisia teoksia, sillä yritin valita hyllystäni palkintoja monipuolisesti. Kirjat ovat hyväkuntoisia, mutta käytettyjä (luettuja ;).


Säännöt ovat monesta blogiarvonnasta tutut:

Arvontaan osallistutaan kommentoimalla tätä bloggausta. Siitä saa yhden arvan.
Toisen arvan saa, kun liittyy vakilukijakseni tai on jo sellainen.
Kolmannen arvan saa mainostuksesta, joko omassa blogissaan tai facebookista yms.


Ilmoitathan montako arpaa otat.
Jos et ole kirjautunut bloggeriin, niin keksi itsellesi sellainen nimimerkki, että tunnistat itsesi, mikäli arpaonni suosii.

Kirjat:

Raj Kamal Jha: Jos korkealla pelottaa
Alex Rovira & Francesc Miralles: Lopullinen vastaus
Hanna-Riikka Kuisma: Sydänvarjo
Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa
Raili Mikkanen: Pähkinäpuinen lipas
Leonie Swann: Murha laitumella
Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta, kansallisrunoilijan vaimo
Mia Vänskä: Saattaja
Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli
Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni
Laura Honkasalo: Lumen saartama kahvila
Lionel Shriver: Poikani Kevin (pokkari)
Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos (pokkari)
Michael Tournier: Perjantai (pehmeäkantinen)
Matti Larjavaara: Ketunmorsian (pehmeäkantinen)
Eeva Rohas: Keltaiset tyypit
Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti
Pekka Manninen: Kiimakangas
Virpi Hämeen-Anttila: Kolmastoista lapsi
Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut
Fredercio Andahazi: Anatomi
Markku Turunen: Juuston pimeä puoli




84 kommenttia :

  1. Onneksi olkoon blogillesi synttäripäivänä! Sinun blogiasi on aina ihana seurata ja lukea! :-)

    Pinossa näyttäisi olevan mielenkiintoista luettavaa. Moni on minulle ennestään tuntematon, mutta sepä ei haittaa, kun on mahdollisuus päästä tutustumaan johonkin uuteen. Olen mukana kolmen arvan voimin.

    VastaaPoista
  2. Hieno saavutus, onnittelut! On todella mahtava lukijamäärä. Se kertoo siitä, että tätä blogia tarvitaan ja luetaan. Olet onnistunut voittamaan lukijat puolellesi antamalla jotain arvokasta itsestäsi. Ja kolme arpaa, kiitos ;)

    VastaaPoista
  3. Lämpöiset onnitteluhalaukset! Sinun blogisi on ollut alusta saakka omani esikuvia ja innoittajia! Enpä olisi uskonut, että olet bloggaajana vain pari kuukautta minua vanhempi.

    Kolme arpaa, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Huikeaa, muru! Vuodessa on tapahtunut aika paljon :) (ps. mä en halua arpaa, halusin vaaan sanoa että you go girl!)

    VastaaPoista
  5. Paljon onnea ensimmäisestä vuodesta! Pidän blogistasi paljon, ja erityisesti viime aikoina on ilahduttanut mainio miten luet -sarja.

    Ja aivan mahtavat kuvat Petjasta, joka muuten näyttää hyvin paljon minun toiselta kissaltani :)

    Osallistun arvontaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut ensimmäisestä blogivuodesta! :)

    Ihanat kirjapinot, heti löysin monta, jotka tahtoisin lukea. Kolmella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  7. Onnea kaikinpuolin!
    Kolmella arvalla lähtisin mukaan. <3

    VastaaPoista
  8. Onnea ensimmäisestä blogivuodesta. Toivottavasti seuraava tulee olemaan yhtä mielenkiintoinen kuin tämä ensimmäinen!

    Mukana ollaan kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  9. Onnea! Mielenkiintoisia kirjoja on tarjolla, joten olen kolmella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  10. Lämpimät onnittelut! Blogisi on mahtavan monipuolinen ja aina kiinnostava, sitä on kiva seurata. Toivotan lisää tarinoiden täyttämiä blogivuosia sinulle!

    Ja kahdella mukana, pinossasi on erittäin houkuttelevia kirjoja :-)

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille osallistuneille. Petja oli ihmeissään, kun kasasin hänen ympärilleen kirjakasoja, mutta on toisaalta jo tottunut mannekiinina oloon. :)

    VastaaPoista
  13. Yksi vuotis-onnittelut.
    55000 on todella paljon ja se todistaa, että sinulla on kiinnostava blogi.

    Sinulla on hieno logo tai avatar, tämä vihreä toukka silmälaseilla.

    En tarvitse arpaa, kirjoja on lukematta noin 100 kotona :)

    VastaaPoista
  14. Sydämellisesti onnea ihanalle ja laadukkaalle blogillesi, joka on yksi ehdottomia suosikkejani! <3 Enkä ole ollenkaan tajunnut että blogisi on oikeasti "vasta" vuoden ikäinen, tuntuu että Kirjainten virrassa on ollut olemassa jo vuosia! :D

    Ja mikä hieno arvonta, todella monta kiinnostavaa kirjaa, mistä voittajat voivat valita! Osallistun arvontaan kolmella arvalla. :)

    Ja taas on ihan pakko todeta että awww miten Petja on taas suloinen! Ihana tuo haukottelukuva, hurjan pedon hurja kita ammollaan! ;) <3

    VastaaPoista
  15. Onnea!
    Ja onpa huisat palkinnot :) Löysin monta sopivaa ehdokasta!

    Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  16. Konnichiwa ja onnittelut virstanpylväästä! Täytyy olla Saran kanssa samaa mieltä: ei ollenkaan tunnu, että vasta yhden vuoden olisitte täällä Petjan kanssa ehtineet olla.

    Ai niin, kolme arpaa pelissä miulla! :) Saisinko käyttää tuota Petjan petokuvaa linkkikuvana tähän arvontaan?

    VastaaPoista
  17. Kolmella arvalla mukana arvonnassa!

    Hurjasti onnea yksivuotiaalle blogille, blogiasi on aina kiva lukea:)

    VastaaPoista
  18. Onnea ihanalle yksivuotiaalle! Ja extraihastelut Petjan upeasta kuvasta.

    Osallistun kolmella!

    VastaaPoista
  19. Onnitteluni :) Kuulostaa oikein mukavalta, että blogisi on antanut sinulle paljon! Ja mukavaa, että jaksat olla innostunut.

    Minäkin voisin osallistua, kahdella arvalla. Jos sattuu onnetar suosimaan, voiton voi sitten lähettää äidilleni Suomen osoitteeseen, mistä se lähetetään edelleen minulle :)

    VastaaPoista
  20. Petjan pedonkitaa saa käyttää linkityksessä, sepä hauska idea. :D

    Minustakin tuntuu, että olisin pitänyt blogiani pidempään, koska vuodessa on tapahtunut niin paljon. Toisaalta monet konkarit ovat pitäneet vuosikausia kirjablogia, joten kovin nuori on blogini niiden rinnalla.

    VastaaPoista
  21. Ohhoh, blogisi on vasta yksi-vuotias! Paljon olet ehtinyt saada aikaan, täällä on aina mukava vierailla. Onnea!

    Arvonnassa mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Onnea blogisynttäreiden johdosta ja kiitos kamalasti blogistasi! Täältä löytää aina jotain mielenkiintoista luettavaa :--)

    Minäkin ihmettelen sitä, että blogisi on vasta vuoden ikäinen :--o Saran sanoin minustakin tuntuu, että blogisi on ollut olemassa jo vuosia!

    Osallistun arvontaan kolmella arvalla :--)

    VastaaPoista
  24. Uus yritys.. :D

    Eli oikein paljon onnea sulle blogin johdosta!

    Osallistun arvontaan kolmella arvalla! :)

    VastaaPoista
  25. aloin vasta vähäaikaa sitte lukee sun blogiii ja oon nyt jo innokas lukija toi Markku Turunen: Juuston pimeä puoli ois ihana saada mun kirjahyllyyn, valitettavasti en ite kirjota ite blogia ni en voi mainostaa sun blogia :(

    VastaaPoista
  26. Tervetuloa uudet lukijat Elina ja cookiemonster. :)

    VastaaPoista
  27. Onnea ihanalle blogille, Hanna! <3 Ja hurmaava Petja taas siellä! Tämä sinun blogisihan innosti minua perustamaan omani. :)

    Ja täytyyhän tähän osallistua, eli kolmella mukana, tietty.

    VastaaPoista
  28. Paljon onnea yksivuotiaalle! Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  29. Onnea! Olet kyllä supernopea lukija sinäkin! Mahtavia kirjamääriä!

    Minä esitän kiitokseni sekä blogista että blogitapaamisista, mutta arvontaan minua ei tarvitse lisätä, koska ongelmana ei tällä hetkellä ole, että mistä saisin lisää kirjoja, vaan pikemminkin se, että mistä päästä niitä karsisi pois vietäväksi. :)

    VastaaPoista
  30. Osallistun kahdella arvalla:) Jos vain toiseksi arvaksi lasketaan kaveripiirissä arvonnan mainostaminen?

    VastaaPoista
  31. Synttärionnittelut! olen mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  32. Onnittelut yksivuotiaalle blogille, Hanna! Huima vuosi!


    Tällä kertaa skippaan arvonnan - yritän juuri ahtaa kirjoja muuttolaatikoihin ;) Kuka kumma niitä kantaa kotiin? ;)

    VastaaPoista
  33. Onnea blogillesi! On hauskaa ja kiinnostavaa lukea eriaiheisia postauksiasi =)

    Kaksi arpaa =)

    VastaaPoista
  34. Lämpimät onnittelut yksivuotiaalle blogille! Vuodessa on tosiaan tapahtunut paljon :).

    Osallistun arvontaan kolmella, linkitän ehtiessäni eli varmaankin huomenna.

    VastaaPoista
  35. Iloiset ja lämpimät onnittelut ihanalle blogille ja blogaajalle. <3

    Olen kolmella mukana. Kirjapula ei vaivaa, mutta sinulla on siellä muutama sellainen kirja, jotka todella haluaisin hyllyyni. :)

    VastaaPoista
  36. Hienoa Hanna! Synttärionnittelut 1-vuotiaalle!

    Kolmella mukana ja linkitetty on jo.

    VastaaPoista
  37. Onnea!
    Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  38. Synttärionnea erittäin mainiolle blogille! Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  39. ihanaa kirjoja ihanaa! yksi arpa kiitos!

    VastaaPoista
  40. Lämpimät onnittelut 1-vuotiaalle! Blogiasi on aina mukava lukea. Innostus ja asiantuntemus välittyy hyvin. Olet muuten lukenut ja arvioinut hurjan määrän kirjoja vuoden aikana.

    Lähden mukaan arvontaan kolmella arvalla, vaikka koti pursuaakin jo kirjoista, mutta kun pinoissasi on muutama itseä kiinnostava kirja.

    Petja on niin ihana.

    VastaaPoista
  41. Synttärionnittelut laatublogille, jossa on aina mukavaa vierailla! :)

    Kolmella mukana!

    VastaaPoista
  42. Onnea! Tämä on kaikella tavalla upea kirjablogi!

    Osallistun arvontaan kolmella.

    VastaaPoista
  43. Onnea 1-vuotiaalle blogille!:-)ja yhdellä arvalla osallistun,ihan mielnkiintosen näkösiä kirjoja!:)

    VastaaPoista
  44. Olen seurannut blogiasi vasta vähän aikaa. Erityisen kiva oli kuulla, että blogista on ollut sinulle hyötyä ammatillisesti!

    Olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  45. Onnea ensimmäisestä vuodesta! :)

    Olen arvonnassa mukana kolmella arvalla.

    VastaaPoista
  46. Onnea yksivuotiaalle blogillesi! Osallistun arvontaasi vain yhdellä arvalla, sillä en ole kirjautunut blogspotiin. Blogiisi tulen Suosikit-linkin kautta.
    Mukavaa syksyn jatkoa ja aurinkoisia terveisiä täältä etelä-pohjanmaalta :)

    VastaaPoista
  47. Pari olen noista jo lukenut. Heti kyllä tietäisin, minkä valitsisin voittaessani.

    Onnea blogille, kahdella arvalla osallistun.

    VastaaPoista
  48. Hei
    Mukavaa, että blogin pito on osoittautunut mukavaksi / antavaksi / palkitsevaksi. Arvontaan osallistun kahdella arvalla (uutena) lukijanasi. Lista on aika muikean pitkä ja sisältää lukuisia minulle ennestään täysin tuntemattomia kirjoja.

    VastaaPoista
  49. Onnea ja kiitos kivasta blogista, toivottavasti jatkuu samaan malliin työ- ja opiskelukiireistä huolimatta! Etenkin juttujasi kirja-alan asioista ja tapahtumista on kiinnostavaa lukea. Mukana arvonnassa kaikilla kolmella, ja jos arpa osuu, Alasalmi on ykkösvalinta.

    VastaaPoista
  50. Onneksi olkoon blogisynttäreiden johdosta ja kiitos ihanasta ja asiantuntevasta blogista!

    Iskin jo silmäni useampaankin kirjaan tuolla pinoissa, eli osallistun kolmella arvalla mukaan. :)

    VastaaPoista
  51. Hirmuisen paljon synttärionnea! Minäkin hämmästyin blogisi ikää, jotenkin kuvittelin sen olleen olemassa kauemmin :)

    Blogisi kiinnostaa muitakin kuin lukutoukkia, ainakin pari villasukkalasta käy hyvin ahkerasti katselemassa millaisiin kuvakulmiin Petja on päässyt ;D

    Osallistun arvontaan kahdella.

    VastaaPoista
  52. Onnea! En tällä kertaa osallistu arvontaan, koska lukemista on omastakin takaa niin paljon. oikein mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
  53. Onnea vuoden pituisesta blogitaipaleesta, toivottavasti on vielä rutkasti vuosia edessäkin päin. Tämä on loistoharrastus:)

    Pinossasi on vaikka mitä kutkuttavaa luettavaa, osallistun kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  54. Kolme arpaa, kiitos!

    Onnea myös minulta! :)

    VastaaPoista
  55. Paljon onnea vaan!
    Kolmella mukana.

    VastaaPoista
  56. Onnea ihanan Hannan ihanalle blogille! <3 Osallistun kolmella!

    VastaaPoista
  57. Onnittelut! :) Ihania kirjoja, osallistun kolmella! :)

    VastaaPoista
  58. osallistun yhdellä arvalla :)

    -herkules

    VastaaPoista
  59. Onnea harvinaisen kypsälle kaksivuotiaalle!
    t Pekka H

    VastaaPoista
  60. Kiitos onnitteluista ja tervetuloa uudet lukijat. Vanhoille erityiskiitos siitä, että olette niin kauniisti puhuneet blogistani täällä. :)

    VastaaPoista
  61. Oikein hyvää 1-vuotissynttäriä erinomaiselle blogille! Arvontakirjat ovat sen verran houkuttelevia, että osallistun mukaan arvontaan kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  62. Blogionnittelut! Täältä löytyy aina mielenkiintoista luettavaa. Osallistun arpajaisiin kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  63. Osallistun mielelläni yhdellä arvalla. Kiitos kiinnostavasta blogista, olen iloinen, että olen löytänyt tieni tänne! :)

    VastaaPoista
  64. Onnea ja pitkään, pitkään jatkoa. Olen nyt virallisesti lukijasi vaikka muuten on tullut blogissasi vierailtua jo viime kesältä, jolloin löysin kirjablogit. Arvontaan kahdella mahdollisuudella, erityisesti kiinnostaisi tuo Merete Mazzarellan Kansallisrunoilijan vaimo.

    VastaaPoista
  65. Onnea! Mukava arvonnan olet järjestänyt, mukana on monia kirjoja, jotka haluaisin lukea! (: Olen mukana yhdellä arvalla. - nappi

    VastaaPoista
  66. Onnea Hanna! :) kolmella mukana!

    VastaaPoista
  67. Onnea Hanna! Luulin sinun kirjabloganneen kauemmin...enhän minä vain ole kirjablogien äiti;-)

    Mukana kolmella.

    VastaaPoista
  68. Minäkin luulin sinun bloganneen kauemmin. :D Blogisi on yksi suosikeistani, onnea ja menestystä jatkossakin!
    Ja kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  69. Onnittelut. :)

    Kaksi arpaa.

    Me ollaan muuten aika samannäköisiä ;)

    VastaaPoista
  70. Onnea vuosipäivän johdosta :)

    Kolmella arvalla mukana (ei blogia mut fb-jako)

    VastaaPoista
  71. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.

    Aurinkoa!

    VastaaPoista
  72. Olipas niin koukuttava kirjapino, jotta minulle toinenkin arpa, laitoin tietoa blogiini.

    Flunssainen lukija.

    VastaaPoista
  73. Kahdella arvalla mukana. Pino näyttää sisältävän monta mielenkiintoista kirjaa; erityisesti kiinnostaisi tuo "miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut".

    VastaaPoista
  74. Kiitos kaikille osallistujille. Teitä on huima määrä!! Muutama päivä vielä aikaa. :)

    VastaaPoista
  75. mä kans mukaan, meinasi näköjään mennä ohi'??! sanotaan nyt että kaksi arpaa, kun en kehtaa enää linkittää. onnittlut blogille, joka onkin eri hieno! :)

    VastaaPoista
  76. Synttärionnittelut ja kirjautuminen kahdella arvalla mukaan arvontaan. Hienon valikoiman olet tehnyt, monta monituista kiinnostavaa kirjaa pinosta löytyy jo ensivilkaisulla..

    VastaaPoista
  77. Onnea blogisynttäreille, toivottavasti tulee monta, monta lisää. Voittokirjalista on komea, sieltä lähden palkintokirjaa tavoittamaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  78. vau! olen aina välillä lukenut blogiasi ja suosiostasi päätellen ajatellut, että olet ollut "olemassa" jo paljon kauemmin :) kauanko sinulla kesti, ennen kuin aloit saamaan enempi lukijoita? olen aina välillä miettinyt, että pitäisikö pistää oma kirjablogi pystyyn, mutta sitten miettinyt että kuinka lukijat sinne löytäisivät. Minulla ei ole olemassa nimimerkkejä ja muutenkin lueskelen blogeja harvakseltaan, joten en ole edes valmiiksi tunnettu henkilö blogimaailmassa...

    VastaaPoista
  79. Hei anonyymi!
    En ole tosiaan ollut blogini kanssa "elossa" kuin nyt vähän yli vuoden. :)

    Viime syksynä taisi ensimmäisenä kuuna olla käyntejä vähän yli tuhat ja siitä se on sitten pikkuhiljaa kivunnut ylemmäs. Toki juttujakin on nyt enemmän, jolloin google löytää enemmän haettavaa. Kun olin tehnyt vain 10 juttua, niin en voinut olettaakaan että niihin olisi kauheasti kommentoitu.

    Mie aloin kommentoimaan muiden blogeihin rohkeammin vasta kun huomasin, että muut kirjoittivat minulle. Muuten minulla on ollut bloggeriin tunnukset pidempään, koska seurasin muiden blogeja.

    En osaa sanoa muuta, kuin että toivottavasti aloitat oman blogisi, sillä tämä on hauska harrastus! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!