Ivan Turgenev: Ensimmäinen rakkaus

Tunsin hänet heti, vaikka hän olikin kääriytynyt tummaan viittaan ja vetänyt hatun kasvoilleen. Varpaillaan hän kulki ohitseni. Hän ei huomannut minua, vaikken ollutkaan kätkössä; kyyristyin siinä määrin, että taisin olla aivan maan tasalla. Mustasukkainen, murhaan valmis Othello oli äkkiä muuttunut koulupojaksi... Säikähdin niin isän odottamatonta ilmestymistä, etten edes huomannut mistä hän tuli ja minne meni. Vasta hänen kadottuaan, kun oli jo hiljaista, ojentauduin suoraksi ja ajattelin: "Mitäköhän varten isä kuljeskelee yöllä puutarhassa?"

Minä tiedän!
Voi poikarukka, olet sotkeentunut "kauniisiin ja rohkeisiin" Ivan Turgenevin malliin. Ensimmäinen rakkautesi ei ole niin viaton, kun mitä haluaisit. Naapurintytön sulokkuus on huomattu myös muiden toimesta. Kilpakosijoista kertojalle vaarallisin on yllättäen se kaikkein läheisin. 16-vuotiaan päiväunelmointi näyttää lukijalle aluksi kaukaaihailevan ja alhaalta ylöspäin katsovan ihastuksen, mitä poika itse kutsuu ensimmäiseksi rakastumisekseen. Ensimmäinen rakkaus on kuitenkin jännittävimmillään kuvatessaan hyvin erilaisen, traagisemman, rakkaustarinan.

Kiiltomadon kritiikistä löysin tiedon, että: "Turgenev itse on sanonut pienoisromaania omaelämäkerralliseksi. Hänen isänsä oli komea ja rahasta naimisiin mennyt upseeri, joka omistautui seuraelämälle. Teos kuuluu Turgenevin myöhäisvaiheeseen, hän sanoi halunneensa palata siinä erääseen nuoruuden muistoon."

En voi sille mitään, että tuon tiedon jälkeen kirja tuntuu jännittävämmältä. Kävikö Turgenevin isä yöjuoksussa naapurin kaunottaren luona? Millaisen jäljen se jätti kirjailijaan hänen kuvatessaan myöhemmin rakkaustarinoita kirjoissaan? Tällaisen yksityiskohdan jälkeen Turgenev kiinnostaa minua vielä enemmän.

Ensiksi pidin Ensimmäistä rakkautta (WSOY, 1952. Suomennos: Juhani Konkka) melko tylsänä, eikä se koskaan miksikään "kiitoradaksi" muutu. Miljöö on kuitenkin kiinnostava. Teos sijoittuu 1830-luvun maaseutupitäjän aristokraattiseen huvilaympäristöön. Moskovalainen nuorimies toimii minäkertojana, hän valmistautuu laiskanlaisesti yliopiston pääsykokeisiin, viettää aikaa ystävien kanssa ja ujosti liehittelee naapuriin muuttanutta neitokaista. Neidon seurapiirileikkeihin kuuluu kiusoittelu ja suosionosoitusten vastaanotto oikealta ja vasemmalta, eikä poika näe tytössä mitään väärää. Kunnes näkee tämän liiankin hyvin.

Muutimme kaupunkiin. Irtautuminen entisestä ei tapahtunut heti, enkä myöskään päässyt heti työhön kiinni. Haavani parani hitaasti, mutta isää kohtaan en tuntenut katkeruutta. Päinvastoin: hän ikään kuin kasvoi vieläkin silmissäni...selittäkööt psykologit tämän ristiriidan miten parhaiten taitavat.

Minulla on selitys: isältään poika osasi odottaa petturuutta, mutta jalustalle nostamansa neito ei voinut ikinä saavuttaakaan niitä odotuksia, mitä hänen varalleen asetettiin.

Voi Turgenev, olisit kirjoittanut myös äidin ajatuksista. Naisesi jäivät etäisiksi, heidän tunteissaan olisi riittänyt ammennettavaa. Kiehtova kehä, mutta jäi lopulta liian umpinaiseksi.