Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Kirja, joka sai ilmestyessään vuonna 1975 murskakritiikit, on niin käsitämättömän hyvä, etten voi mitenkään päästä sisään siihen aikaan, jolloin sitä ei ole voitu arvostaa. Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on suorasukainen ja yhteiskuntakriittinen hävittämättä tippaakaan kirjallisia ja tarinallisia arvoja. Se leimasi silloin ilmestymisensä jälkeen kirjailijan pervoksi (viittaan tässä tietoihin, jotka sain kirjailijan eräänlaisesta muistelmaromaanista Kaksi) ja hänen kimppuunsa kävi joku vieras nainen kädellä läiskien ja haukkumasanoja huutaen.

Silloin sitä ei haluttu käsitellä feministisen naiskerhon asialistalla, sillä raiskaus ei kuulu mitenkään naisten tasa-arvotaisteluun (sama lähde). Kuten kirjassa, myös sinä aikana, tuntui käsittämättömälle ajatus naisesta, joka raiskaa miehen. Vuonna 2012 moni asia on mennyt eteenpäin, vaikka valitettavasti ei tarpeeksi. Silti jotain merkittävää on muuttunut yleisissä asenteissa, sillä on vaikea uskoa, että monikaan nykylukijoista pitäisi Tikkasta epätavallisena ja outona, jos kirja ilmestyisi nyt ensimmäisen kerran (toki se ei enää voisikaan olla sama kirja, sillä laki on muuttunut ja nykyisin lainsäädäntö tunnustaa, että miestäkään ei saa raiskata.)

Miestä ei voi raiskata -teoksen päähenkilö on juuri 40 vuotta täyttänyt Tova. Kahden pojan yksinhuoltaja, kirjastovirkailija, joka vaikuttaa tyyneltä ja mukautuvalta naiselta, mutta joka toisaalta lähti epätyydyttävästä ja alistavasta avioliitosta ja joka lopettaa käyttämästä rintaliivejä, kun työkaveria kielletään pitämästä kesäistä, olkapäät paljastavaa toppia töissä. Hän on kuitenkin aina rakastellessaan pelännyt tulevansa kuitenkin raskaaksi ja vasta sterilisaatio vapauttaa hänet tästä pelosta, mutta myös miesystävästä, joka pitää Tovaa epänaisena, rikkinäisenä ja tyhjänä. Tova tapaa ravintolassa syntymäpäivänsä aattona miehen nimeltä Martti Wester, ja vastoin iltaan asetettua ennakkosuunnitelmaa hän siirtyykin miehen luo kuuntelemaan musiikkia ja juomaan likooria ja kahvia.

Martti Wester on mies, joka on tottunut saamaan kaiken haluamansa, eikä hän ymmärrä että maailmassa on värejä mustan ja valkoisen välissä. Hän on väkivaltainen, mahtipontinen, itseriittoinen öykkäri, joka raiskaa Tovan. Hän rikkoo maailman, joka on jo valmiiksi säröillä. Naisen, joka on aina tuntenut tekevänsä jotain väärin: isä opetti, että tietynlaiset tytöt käyttävät punaista huulipunaa, aviomies petti ja alisti. Samalla kun Tova käy elämäänsä ja valintojaan läpi, hän piirtää luku luvulta karttaa naisena olosta, kuin suoraan naistutkimuksen oppikirjasta.

Rintaliivien poisjättäminen, punainen huulipuna yliseksuaalisuuden merkkinä, avioliiton sisäinen valtataistelu, intiimisuoja, naisten välinen lojaalisuus, seksuaalisuus, yhteiskunnalliset ja sukupulten väliset vastakkainasettelut, roolit, tehtävät ja mahdollisuudet. Ei mitenkään kevyitä ja vähäpätöisiä aiheita, mutta niitä käsitellään tarinan ehdoilla ilman ohjelmallisuutta.

"Noihin aikoihin meikäläinen raiskauskeskustelu liikkui yhä niin sanotusti neitseellisellä maaperällä. Kritiikki oivalsi vielä vähemmän mistä oli kysymys syvemmällä tasolla, jota olin kypsyttänyt mielessä jo ennen kuin raiskaustarina pulpahti esiin: miten tavallinen ikääntyvä kouluja käynyt naienn jota äärimmäisen sovinnaisessa avioliitosaan alistetaan sekä henkisesti että ruumiillisesti 'vaietun valheen' avulla, kuten minä sitä nimitin - tuon tyvenen, hyvin kasvatetun, hallitun käyttäytymisen - saa aikaan sen että se mitä hän eniten inhoaa, valtaa ja väkivalta, kasvavat hänen ympärillään. Miten asenteet siirtyvät lapsiin, herkkään poikaan joka on päähenkilö Tovalle kaikkein läheisin ja josta tulee väline ja jatkumo, esimerkki niiden eri maailmoiden välisistä väärinkäsityksistä joissa miehet ja naiset pahimmassa tapauksessa elävät." (Märta Tikkanen: Kaksi)

Miestä ei voi raiskata kääntää asetelmia päälaelleen. Tova haluaa kostaa raiskaajalleen ja tunnustaa tekonsa polisiille. Häntä ei kuitenkaan oteta vakavasti, sillä virkavallasta asia tuntuu järjettömälle ja mieheen kohdistettu seksuaalinen väkivalta oudolle parisuhdeleikille.

Kirjan sanoma on yksinkertainen: kaikilla on oikeus koskemattomuuteen ja kunnioitukseen.

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Tammi, 1975

Män kam inte våldtas

Suomennos: Kyllikki Villa

Sivuja: 183

Muualla: Jenni, Suketus, Anki, Mari A., Hreathmus.

Lisäksi: Suomi, suomenruotsalainen kirjallisuus, Kuusi kovaa kotimaista -haastekirja.