Tämä heinäkuu on mennyt sekä Alice Munron että Tikkasten parissa. Jostain syystä haluan lukea samoilta kirjailijoilta mahdollisimman monia teoksia. Luin aiemmin Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata ja Kaksi (josta bloggaan oman arvion pian). Välissä luin Munroa, nyt luen Henrik Tikkasen osoitesarjaa. Jälleen kerran. Nyt on kummakuu, luen hitaasti, vähän ja tuttuja kirjoja. Samoilta kirjailijoilta, vaikka maailma on täynnä mitä erilaisimpia makuja. Jotain uutta makua tuo uusi teekuppini, kiitos siitä kirjakaveri Norkulle.
Nyt on vähän sanoja, mutta ihana olla. Olen blogannut ja lukenut vähän, mutta olen toisaalta kävellyt ulkona viitisenkymmentä kilometriä viikossa. Kävin tunturissakin, näin poroja ja lunta. Halusin vain jättää blogiini sanan, että täällä ollaan, vaikka hitaasti käydään.
Nyt luetaan Tikkasia. Olen miettinyt näitä lukiessa, että kuinka monta kertaa ihminen jaksaa lukea raivoisan kiihkeän ongelmaisesta avioliitosta. Lukemattomia kertoja, näköjään. Kaksi itkettikin, siihen on kirjoitettu vielä niin ihanat loppusanat:
"Kaipaan häntä usein. Hetkeäkään en ole toivonut häntä takaisin."
Kahden loppusanat kuulostavat upealta, pitää lukea. Vuosisadan rakkaustarina minua jo odottaa yöpöydällä.
VastaaPoistaJoskus on hyvä mennä hitaasti, juoda teetä ja nauttia. Ulkoilla. Ihana Hanna. <3
Kaksi on kiinnostava. Se on kuin osoitesarja tai Vuosisadan rakkaustarina, mutta se on kuitenkin erilainen. Minusta on myös kiinnostava ajatella, että rakastuneet ihmiset kirjoittavat liitoistaan ja tunteistaan kirjojen kautta.
PoistaKirjakaveri sai hymyn huulille. Kivasti sanottu!
VastaaPoistaMinullakin on jotenkin omituinen haahuileva lukukuukausi, en oikein jaksa innostua ensin lukemastani ja sadan sivun jälkeen innostun.
Lomasi kuulostaa ihanalta. Nauti. Lukea ehtii kyllä, sitten kun tulee sen hetki!
Tämäkin on niin jännä juttu, että osa ihmisistä lukee ehkä kirjan kaksi vuodessa. Mie pidän hitaana tahtina, kun luen yksi kaksi viikossa. :)
PoistaKirjakaveri on ihana.
Hitaus ja rauhallisuus sekä ulkoilusi kuulostavat hyvältä. Juuri noin lomaa kuuluukin viettää. Myös Tikkasiin keskittyminen kuulostaa hyvältä. Minunkin pitäisi, sillä se teemaviikonlopun aikana lukemani Yksityisalue oli todella vaikuttava.
VastaaPoistaMuki on ihana.
Minäkin haluaisin viettää kummakuun... istuisin kammin rappusilla, joisin nokipannukahvia, lukisin läpi kaikki Kemalit ja kuuntelisin kun jängällä kapustarinta kutsuu :)
VastaaPoistaMukavan leppoisan kuuloista elämää, ja teemukikin on hieno. Luulen, että blogisi vuoksi seuraavalla matkalla Suomesta on tulossa mukaan ainakin sata kiloa kirjoja!
VastaaPoistaKoska olet tulossa Suomeen seuraavan kerran?
PoistaOnpas noita osoitekirjoja paljon! En ole koskaan lukenut Henrikiltä mitään, Märtaltakin vain Miestä ei voi raiskata. Pitäisi lukea lisää. :)
VastaaPoistaKesään sopii sekä teemalukeminen että vanhojen suosikkien pariin palaaminen. Ja jopa lukemattomuus.
VastaaPoistaKaksi on niin ihana kirja, ja toisaalta myös itkettävä :)
Tikkasten kirjat ovat kyllä todella hienoja ja koskettavia, vaikka raastavia.
VastaaPoistaItse luin viime yönä Kulosaarentietä, oli kyllä mukaansatempaava kirja ja aion nyt (jossain vaiheessa) lukea kaikki muutkin...
Minä luin Märta Tikkasen Kaksi pari kesää sitten mökillä. Siellä hiljaisuudessa, kuikkien huudon virittämänä, sillä oli aivan ainutlaatuinen erityisyytensä. Kahden helsinkiläisen kirjailijan hyvin täysi ja kiihkeä elämä oli niin kaukaista, mutta tuli hyvin lähelle, kun ei ollut kuin luonto - minä olin yksin lahden perukassa - kaukana kaikesta. Sen jälkeen olen katsonut Märta Tikkasesta tehdyn dokumentin, jossa hän rauhallisesti ja seesteisesti kertoo elämästään ja avioliitostaan - mökillään ja kauniissa kaupunkikodissaan. Viehättävä ja kaunis nainen, erinomainen kirjailijakuva.
VastaaPoistaHaluaisin nähdä myös sen dokumentin. Kaksi oli mielestäni todella hyvä, varsinkin kun aina ei oikein selviä, että mistä se rakkaus heidän välilleen syntyi. Vimmasta kaiketi.
PoistaOlen lukenut vuosikymmenien varrella erätäikin Tikkasia. Märta Tikkasella näyttää olevan vain yksi ja ainoa teema: Henrik. Se on surullista, totta kai, kun itsekin olen ehtinyt kokea yhtä ja toista. Mutta ikävä kyllä, aihe ei loputtomiin kanna. Minulta jäi kesken Märta Tikkasen uusin teos, joka kertoi hänen isovanhemmistaan. Siinä toistui taas tuttu kuvio, aivan mahdoton aviomies ja kaiken kestävä, urhoollinen vaimo.
VastaaPoistaNyt kun olen lukenut Henrikin osoitesarjaa uudemman kerran, niin tuntuu että se parhain terä on vähän karissut kun luin liian paljon Tikkasia putkeen. Henrikillä tuntuu olevan vain yksi teema: Henrik.
Poista