Millainen romanttisuus tai romantiikka puree sinuun lukijana? Historiallinen romaani, kielletyt rakkaudet, tosipohjaiset kertomukset rakastavaisten vaikeuksista? Eroottisuus, tabut, salaperäiset kohtaamiset? Onnelliset loput vaiko suhde, joka loppuu mahdottomana? Meneekö makusi enemmän Romeon ja Julian vaiko Lolitan suuntaan, mitä tulee rakkaussuhteiden kuvaamiseen kirjallisuudessa? Kärkevät esimerkit, mutta kaikkea mahtuu rakkauteen. Surua, onnea, kiellettyä ja raadollista. Epämukavaa!
Romantiikalla on minun korviini jotenkin hömpähtävä kaiku, enkä tunnista/tunnusta lukevani erityisen romanttista kirjallisuutta. Rakkautta saa olla vaikka kuinka paljon, mutta siinä täytyy olla aina jotain särmää ja sotkua (enkä väitä etteikö perinteisessä romantikan lajissa tätä olisikin) ja mieluusti jotain todella yllättävää. Pidän valtavasti Austenin teoksista ja voisin lukea lisääkin tuon aikakauden kirjallisuutta. Kotimaisia romantiikan ajan teoksia olen lukenut kirjallisuuden opintojen alkuvaiheessa, esim. Kalevalan, Seitsemän veljestä, Vänrikki Stoolin tarinat. Romantiikka tuntuu periodistaan ja lajimääritelmistään huolimatta silti yhdistyvän mielessäni sanana nykyaikaiseen kioskikirjallisuuteen, joka ei kiinnosta minua yhtään.
Olen siis leimannut romantiikan mielikuvieni tähden jotenkin halpana ja viihdyttävänä, mutta onko se sitä oikeasti? Millainen kirjallisuus tulee mieleesi, kun puhutaan romantiikasta? Entä rakkaudesta? Ystävänpäivän kunniaksi on kiinnostavaa avata myös ystävyyttä kirjallisuudessa.
Millainen on mielestäsi hyvä esimerkki ja arkkityyppi ystävyyttä käsittelevistä kirjoista? Mieleeni tulee enemmän nuortenkirjoja tai teoksia, jossa kuvataan ystävyyttä eläimen kanssa. Mutta toivon, että teiltä löytyy joku erinomainen esimerkki aikuisten kirjallisuuden puolelta, josta tulee heti mieleen ystävyys.
Sana on jälleen vapaa! Kirjanystävät, millainen on ystävänpäivänkirjasi? Millaista romantiikkaa tai ystävyyttä löytyy juuri nyt kesken olevasta teoksestasi? Itse luen juuri dekkaria, enkä oikeastaan voi sanoa, että siinä on tähän mennessä minkäänlaista ystävyydenkuvausta. Lähinnä ihmiset toimivat yhdessä työn ja olosuhteiden pakosta. Jonkinmoinen rakkaus on varmasti lopulta murhan motiivina, mutta sitä en varmasti vielä tiedä, koska teos on kesken.
Ihana ystävänpäiväaihe Hanna!
VastaaPoistaMinulle tulee romantiikka-sanasta mieleen "vakavampi" kaiku kuin sanasta hömppä. Hömppä on sitä kevyttä hörpylää, jota voi lukea välipalaksi tai itsensä ilahduttamiseksi.
Romantiikka taas.. Mitä minulle nyt ihan äkkiseltään tulee mieleen niin Haahtelan Elena, Pierre La Muren Punainen Mylly (Toulouse-Lautrecin elämäkerta), Harjukaupungin salakäytävät ja vaikka Cunninghamin Illan tullen, niissä on sellaista romantiikkaa mistä pidän. Ehkä vähän sotkuista, mutta tunteellista.
Ystävyydestä minulle sen sijaan mieleen Groganin Marley ja minä (siinäkin kyllä on koira) ja itse asiassa Sormuksen ritarit tuli ihan ensimmäisenä mieleen. :) Muita ystävyyskirjoja, hm, ainakin Ole luonani aina ja Meriharakatkin, tavallaan.
Kiinnostuksella tulen seuraamaan tätä keskustelua!
Hyvää ystävänpäivää Linnea!
PoistaIhania esimerkkejä, varsinkin kun en ole itse lukenut noista vielä yhtään. Uskon silti, että nämä ovat hyvin romanttisia kirjoja.
Miekin tuossa yritin pohtia, että miksi romantiikka-sanasta tulee mieleen keveämpi teos, mutta jos käytän nimitystä rakkauskirja, se saa puolestaan syvällisemmän merkityksen.
Yhdyn Linneaan; ihana aihe. Minulle romanttisista kirjoista tulee mieleen erityisesti Montogomeryn Runotytöt. Yhdistän tuohon romantiikkaan jotenkin nuoruusaikojeni lukukokemukset. Okalinnut ja muut paksut vanhat järkäleet ovat romantiikkaa kerrassaan. Samoin tietysti Austenit. Maeve Binhyn romaanit. Jne.
VastaaPoistaRomantiikka on toisin sanottuna kuormitettu minun kohdallani jotenkin nostalgialla. Pidän romantiikasta. Nykykirjat, kuten Binchyn romaanit, ovat kepeitä välipaloja, vähän vanhemmat sen sijaan hitaasti nautittavia.
Kaunista ystävänpäivää!
Hyvää ystävänpäivää Helmi-Maaria!
PoistaIhana ajatus, enkä tajunnut tuota miettiäkään itse. Tosiaan minullekin Romantiikalla on myös tuo nostalginen puoli, enkä osannut oikein tätä tuossa alustuksessani avata. Nimenomaan vanhempien romantiikan ajan kirjojen kohdalla näen sen romanttisuuden jo ajan tuomien puitteidenkin takia hyvin nostalgisena, kun taas vastaavanlaisia nykykirjoja voisin etukäteen vierastaa.
Hanna, ihanaakin ihanampi aihe.
VastaaPoistaOlen miettinyt aika paljon romantiikkaa kirjallisuudessa juuri nyt, kun hiljattain luin Haahtelan Katoamispisteen. Romantiikka on mielestäni kaipuuta jonnekin, jotakin kohtaan tai jossain tunnetilassa elämistä. Siinä on mukana aina ripaus kaihoa, se on nostalgista eikä välttämättä olenkaan mikään suuri rakkaustarina. Esimerkiksi juuri Haahtelan tai vaikkapa Harukimi Murakamin kirjoissa on aina romanttinen pohjavire. Sen sijaan "romanttisen kirjallisuuden" määrittelisin rakkauskirjallisuudeksi, suuriksi tarinoiksi. Romanttinen kirjallisuus voi olla viihdettä tai sitten Brontejen ja Austenin kaltaisia klassikkoteoksia.
Mikä olisi suuri kotimainen romanttinen romaani? Sitä hieman mietin. Ehkä Linnean mainitsema Harjukaupungin salakäytävät? Tai Aino Kallaksen Sudenmorsian, tavallaan?
Oma ikisuosikkini ystävänpäiväkirjaksi on Carol Shieldsin Rakkauden tasavalta. Mutta en lue sitä tänään, vaan minulla on kesken kolme aika erilaista kirjaa: brittiläinen suurteos, kotimainen lapsuuskuvaus sekä ruotsalainen dekkari.
Minua muuten hieman hymyilyttää, koska olemme tänään postauksissamme osin samoilla jäljillä, minä ehkä nyt vain rakkauden, mutta kuitenkin. :)
Hyvää ystävänpäivää!
Ihanan pitkä vastaus ystäväni Katja! Mietin muuten Murakamin kirjaa kirjoittaessani tätä, sillä muistan sinun ja Mari A.n puhuneen romanttisuudesta teoksen kohdalla ja hesarin kriitikon jotenkin moittineen tätä. Minulle kirja näyttäytyy vielä niin vahvasti elokuvana, että koen teoksen kuvaavan rakkauden melko ahdistavanakin.
PoistaRakkauden tasavalta pitäisi lukea, olenhan Shieldsieni kanssa ihan korkkaamaton.
Romantiikka käsitteenä on epäselvä. Huomaan, että Hanna on perehtynyt suomenkielisen wikipedian artikkeliin romantiikasta. Siinähän kuvataan kirjallisuuden suuntausta, jota romantiikaksi kutsutaan. Kyseinen suuntaus oli voimissaan 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alussa. En itse muista niitä aikoja, mutta niin se wiki vanha väittää. Englanninkielinen wikipedia huomauttaa, että löytyy erikseen artikkelit "Romanticism" ja "Romance novel" ja onpa mainittu myös "Romantic Poetry" ja "Romanticism in science". Romance novelin yhteydessä mainitaan harlekiini-kirjat ja vast.
VastaaPoistaAika usein romantiikalla tarkoitetaan puhekielessä rakkaustarinoita. Vietettäessä romanttista iltaa ei varmaankaan lueta Nuoren Wertherin kärsimyksiä vaan siinä silkki liehahtelee ja kukkea viini soljuu laseihin kynttiläinvalossa.
Minusta romanttinen suhtautumistapa asioihin tarkoittaa toisinaan myös luottamusta hyvän voittoon, tietynlaista idealistista uskoa rakkauden ynnä muitten myönteisten ilmiöitten kaikkivoipaisuuteen. Joku voi pitää parantumattomana romantikkona sitä, joka uskoo, että kyllä se maailma tästä vielä pelastuu, kunhan jaksetaan kierrättää ja vähennetään lentomatkailua.
Olisipa ihan kiva tietää miten Nykysuomen sanakirja kuvailee romantiikkaa. Kieli elää ja sanat saavat uusia merkityksiä. Joitakin vuosikymmeniä sitten "pateettinen" tarkoitti mahtipontista, nykyään sillekin sanalle on puhekielessä annettu ilmeisesti englantilaisesta kielenkäytöstä kotoisin oleva vähemmän mairitteleva merkitys.
En ihan ymmärrä tuota Wikipedia-viittausta, sillä juttuni on melko jutusteleva ja keskustelua herättelevä. Kävin lukemassa kyseisen sivuston, enkä vieläkään ihan ymmärrä, mitä tarkoitat, mutta kiitän kyllä, että nostit tätä lajisuuntausta vahvemmin esiin. Monta puolta romantiikassa ja onkin kiinnostava kuulla, että mitä lukijoille tulee ensimmäisenä mieleen tästä termistä.
PoistaMinulla mielikuvat ovat ehkä vähän samantapaisia kuin sinulla eli romantiikasta tulee mieleen sana "hömppä". Esimerkiksi elokuvissa lajimääritelmä romanttinen komedia saa minulta lisämääreen "hömppä". Mutta elokuvissa tämä menettelee, on mukava joskus katsoa jotain romanttiseksi komediaksi luokiteltua, jos se on hyvin tehtyä, kuten esimerkiksi Bridget Jones tai Rakkautta vain. Kirjoissa sen sijaan samantyyppinen romantiikka menee äkkiä ällötyksen ja ärsytyksen puolelle, etenkin nykykirjallisuudessa, esimerkkinä voisin mainita vaikka Virpi Hämeen-Anttilan monet kirjat. Sen sijaan vanhempiin kirjoihin, kuten juuri Austeneihin tämä romantiikka jotenkin sopii ja siitä ei synny tympeää ja ärsyttävää lukukokemusta.
VastaaPoistaYsävyyttä suomalaisista romaaneista löytyy paljon esimerkiksi Westöltä, muun muassa Leijat Helsingin yllä ja Missä kuljimme kerran perustuvat lapsuuden ja nuoruuden aikaisten ystävyyksien verkostoille.
Kiinnostavaa romantiikkaa löytyy myös julkaistuista päiväkirjoista ja kirjeistä, kuten esimerkiksi Saima Harmajan julkaistuista päiväkirjoista. Tällöin romantiikka on elettyä, koettua ja viatonta ja sellaisena liikuttavaa.
Vastasit juuri niin kuin miekin ajattelen. Toit myös keskusteluun kiinnostavan uuden pointin tuosta tosielämän romantiikasta, joka näyttäytyy lukijoille päiväkirjoista. En ole lukenut muistaakseni yhtään päiväkirjoja (ainakaan mitään erityistä ei muistu nyt mieleeni), mutta painettuja kirjeitä olen lukenut. Saima Harmajan päiväkirjat kiinnostaisivat kyllä. Kenenköhän nykypäivän henkilön päiväkirjaan tarttuisin mieluiten.. hmm..
PoistaSiis minäkin luen nykyään tosi vähän romanttista kirjallisuutta, usein jopa ärsyynnyn, jos jossakin kirjassa mennään liian romanttisiksi. Juuri tuolla Katjan puolella pohdin, toimisivatko Anni Polvan kirjat yhtä hyvin kuin teinivuosina, silloin olin niiden suurkuluttaja! Täytyy ilmeisesti tehdä kirjablogistin ominaisuudessa tutkimusta:)
VastaaPoistaMinulle eivät toimineen enää niin hyvin nuo nuoruuden nostalgia-kirjat, kun Susan haasteen innoittamana tartuin syksyn alussa niihin. Mutta odotan mielenkiinnolla tätä lähitutkimustasi. :)
PoistaAh, täytyy vielä mainita Raija Oranen ja Enni Mustonen! Heidän historiallisia romaanejaan olen lukenut aikuisiälläkin ja niissä romanttisuus ei ole ollenkaan häirinnyt... Jaanalla on mielenkiintoinen pointti: sopiiko romantiikka jotenkin paremmin historialliseen miljööseen (Anni Polvan kirjatkin alkavat olla jo vähintään lähihistoriaa)? Eikö 2000-luvun hektisessä ympäristössä ole tilaa romanssille?
VastaaPoistaMinulla on vähän sama tuntu ollut aina, että suoraan romanttisiksi kirjoiksi mielletys romaanit ovat vähän sellaista hömppää tai ei minun makuun. Kirjassa saa olla kuitenkin rakkautta ja romantiikka, mutta se ei saa minulla olla kuitenkaan se kirjan ainoa asia. Esimerkiksi Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo on esimerkki minusta ihanasta, laadukkaasta lukuromaanista jossa romanttinen ote.
VastaaPoistaJa Andrew Nicollin Rouva Agathen rakkaus oli sellainen ihanan hurmaava!
VastaaPoistaSen omistankin ja säästän sen tiiliskivitoukokuulle. :)
PoistaMinä taas kallistan romantiikkaa vähän sinne hömpän puolelle. En tietenkään täysin, mutta jos kirjasta puhutaan ennen kaikkea "romanttisena kirjana" niin se on mielikuvissani heti hiukan viihteellisempi ja kevyempi. Tämä ei suinkaan ole huono asia, mutta jotta tarttuisin siihen, tarvitsee se jonkin muun kiinnostavamman seikan. Erityisesti historiallinen miljöö on kiinnostava romanttisessakin kirjallisuudessa. Suosikkinani on tässä Kaari Utrio.
VastaaPoistaKirjassa kuitenkin saa olla romantiikkaa. Romantiikkaa sisältävä kirja on minusta hiukan eri asia kuin romanttinen kirja. Huipuin on Stephen Kingin Liseyn tarina! Se ei missään nimessä ole romanttinen kirja, mutta sisältää romantiikkaa juuri sopivasti.
En ole koskaan kuullut tuosta Liseyn tarinasta, tunnen muutenkin melko vähän Kingin kirjoja, luin nuorena vain muutaman kirjastomme kauhuosastolta.
PoistaMinulle tulee romantiikasta mieleen Angelikat. (En ole yhtään lukenut, vaikka niitä kaunis rivi hyllyssäni onkin.) Jos kirjaa kuvaillaan romanttiseksi, en ajattele kirjallisia suuntauksia vaan nimenomaan vähän hömpähtävää, usein kliseistäkin rakkauskertomusta. Kioskikirjallisuudesta puhuttaessa taas ajattelen niitä 80-90 -lukujen harlekiineja, joiden kannessa on imutteleva pariskunta kartanomiljöössä.
VastaaPoistaRomanttisinta lukemaani kirjaa en osaa nimetä, mutta Sisko Istanmäen novellikokoelmassa Peili on romanttisin lukemani tarina, Kaivo. Aivan ihana novelli. Jos taas ajatellaan rakkauskertomuksen kannalta, niin ensimmäisellä lukukerralla Diana Gabaldonin Outlanders-sarjan päähenkilöiden suhde oli minusta ihanteellinen. (Ikävä kyllä toisella lukukerralla en tavoittanut samaa tunnelatausta. Tyhmää.)
Halusin sanoa jotain muutakin, mutta lapset leikkivät niin äänekästä ja riitaisaa taisteluleikkiä, että ajatus ei saa ääntään kuuluville...
Hyvää ystävänpäivää!
Ystävyysaiheita tuli blogeissa vastaan nyt muutamakin, Jennin K-blogissa mainitsin ystävyyttä keskeisesti käsitteleviksi kirjoiksi Guareschin Isä Camillot, Huovisen Hamsterit ja Havukka-ahon ajattelijan ja Sandor Marain Kynttilät palavat loppuun...
VastaaPoistaRomantiikan mielikuva menee minullekin sinne hömpän puolelle, vasta vähän hakemalla tai sopivalla asiayhteydellä mieleen tulee tuo tyylisuunta joka Suomessa kehittyi yleensä kansallisromantiikaksi (tai keskiaikaiset eeppiset runoelmat joita kutsuttiin romansseiksi).
Hömppään pyrin toki suhtautumaan aika arvotusvapaasti, kepeys ja viihdyttävyys ovat ansioita, vaikka toki lajin piirissä on yllin kyllin myös sitä huonoa kliseistä huttua...
Tällä hetkellä on kesken kaksi kirjaa jotka eivät kyllä kumpikaan ole mitään inhimillisten tunteiden ylistyslauluja, päinvastoin.
Minullekin tulee tosiaan ensimmäisenä mielikuva hömpästä ja vasta sitten kaivelemalla mieleen tulee lajisuuntaus ja perusopintojen yhteydessä luetut klassikot.
PoistaHömppä on arvotusvapaata ja kaikkea on hyvä lukea (ja luenkin), mutta herkemmin epäkiinnostavien kirjojen kohdalla jään tarkkailemaan kliseitä, loogisuusvirheitä, henkilöhahmojen syvyyttä ja niin edelleen, koska itse tarina ei jaksa kiinnostaa tarpeeksi. Tämä sama ilmiö toistuu kirjan kuin kirjan kohdalla, vakavuuteen ja hörähtäneisyyteen katsomatta, mikäli kirja itsessään ei inspiroi.
Minulle tulee romantiikasta kaksi eri mielleyhtymää: ensimmäinen liittyy romantiikkaan tyylisuuntana (kirjallisuudessa ja maalaustaiteessa, silloin joskus 1700-luvulla, miksei myöhemminkin, mutta kuitenkin jonain, joka sijoittuu pääasiassa aikaan ennen 1900-lukua), toinen taas romanttiseen kirjallisuuteen hömppänä tai kioskikirjallisuutena. Joka tapauksessa yhdistän molempiin samankaltaisia määreitä: sekasotkuisia kuvauksia, epätodellisuutta, tunteikkuutta, ihmmissuhdejaarittelua, hysteerisiä henkilöitä ja siirappista vuodatusta (ja ensinmainittuun lisäksi keuhkotautiin kuolevia taiteilijoita ja ylitsevuotavaa luontokuvausta). En taida olla romantiikkaan päin kallellaan :D
VastaaPoistaSehän ei toisaalta tarkoita, etteikö minua kiinnostaisi rakkaus ja ystävyys kirjallisuudessa, kiinnostaapa hyvinkin, onhan kahden ihmisen välinen rakkaussuhde aikamoinen yhteiskunnan perusyksikkö länsimaissa nykyään (toki myös ns. ydinperhe, mutta sekin pohjaa tuohon parisuhteeseen). Ehkä kuitenkin hieman "romanttisen" lähestymistavan ulkopuolelta, tavalla tai toisella. Vaikka toki välillä on ihan hauska lukea jotain umpitunteellista horinaakin :)
Muutamassa aiemmassa kommentissa mainittiin, että romantiikka yhdistyy mielessä nostalgiaan ja tietynlaiseen todellisuuspakoon ja siihen uskoon, että hyvä voittaa. Näin on minunkin kohdallani. Uskoisin, että harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät pidä romantiikasta missään muodossa. Annostus on usein tärkeä kriteeri.
VastaaPoistaYlipäätään on hauska miettiä mielleyhtymiä, joita ihmisillä on. Hömppäromantiikka: ruusunpunainen, epäuskottava, eskapistinen, kliseinen ja löyhä veto kirjoittajalta. Vai, hömppäromantiikka: huoleton hetki, kuvaus unelmista, usko hyvyyden olemassaolosta, tuttu ja turvallinen reitti?
Kovin kyyninen ihminen ei viihderomantiikasta nauti, mutta onneksi romantiikka on paljon enemmän.
Rakkaus ja romantiikka poikivat vilkkaan keskustelun tammikuun alkupuolen blogauksessani "Rakkaus, romantiikka ja toivo". Jos aihe kiinnostaa, suosittelen lukemaan. :)
Kiinnostaapa kyllä, on muutenkin mukava lukea kirjailijablogiasi. Tsemppiä esikoiskirjailijalle ja onnea! :)
PoistaMinustakin on hauska makustella sanoja ja udella ihmisten mielleyhtymiä, siksi aina aika ajoin kirjoitan näitä Miten luet -alustuksia, koska ihanan paljon näihin lukijat vastaavat ja kertovat esim. lukutavoista. Eskapistinen romantiikka kiinnostaa minua, ruusunpunainen ei. Miksi odotan vastoinkäymisiä ja draamaa, se kertoo kyllä enemmän minusta kuin romantiikasta ylipäänsä.
Hanna, minä en siedä ns. hömppäromantiikkaa,mutta ikinä, ikinä en laske siihen sarjaan sellaisia klassikoita kuin Tuulen viemää, Anna Karenina tai Tohtori Živago ja mitä niitä nyt olikaan. Näitä klassikkoja rakastan 4-ever!
VastaaPoistaTodella pidän 'kielletyistä leikeistä' eli Katja Ketun Kätilö oli minulle vahva romanttiseroottinen kokemus, joka jätti suuhun veren maun. Viikonloppuna luin ja eilen postasin ihan uudessa kuosissa uudelleen Regina McBriden Ennen sarastusta (Avain). Lue ja hämmästy! En voi yhtään kertoa enempää, sillä tiedän, että kirja sai nyt blogisavuja ja ainakin muutama aikoo sen lukea.
Ja miten outoa: Eilen aloitin suomalaisen naiskirjailijan teoksen ja takakannen tekstissä puhutaan jälleen kielletystä rakkaudesta...;-)
Siis: Minulla romantiikkaan pitää kuulua myös erotiikka. Toisaalta pidän myös vähemmän romanttisista, joissa on erotiikkaa ja tahtojen taistelua eli Shriverin Kaksoisvirhe oli minulle ihan yhtä kova juttu kuin Jonnekin pois. Kaksoisvirhe on niin täydellinen kuvaus avioparin toisiaan tuhoavasta voimasta että vertautuu minulla henkisesti elokuvaan Kuka pelkää Virginia Woolfia. R. piti enemmän Jonnekin pois, mutta minulle ne ovat nyt tasoissa.
Hanna, lue ihmeessä Ennen sarastusta!
Oi Leena, kiitos hurjan paljon Avain-kirjavinkistä, sillä en ole tästä teoksesta kuullutkaan. :O Luen sen niin mielelläni, haluan myös hämmästyä. :)
PoistaMikäköhän on tämä juuri aloittamasi kotimainen teos? Olen niin onnellinen, että kotimainen kirjallisuus on taas puraissut sinua.
Mulla löi pienesti tyhjää, kun mietin kirjallisuutta, jossa olisi mun kuva romantiikasta, siis rakkaudesta. Käsitykseni kallistuu enemmän Romeon ja Julian suuntaan, sillä minun rakkauteni on täydellinen vain jos se on mahdoton ja epätäydellinen. Siis kärsivä.
VastaaPoistaMutta sitten en ymmärrä romantiikkaa kirjallisuudesta, kun Norwegian Woodistakaan en sitä yhtään ymmärtänyt =O
Nyt mulla on kirja luettavana, jonka nimessä on sydän, joten elän toivossa, että kohtaan romantiikkaa. Jos oikein havaitsen, niin tällä hetkellä se on sellaista mahdotonta eli kärsivää laadultaan.
Hmm... minä yhdistän romantiikkaan kliseet siinä mielessä, että romanttiseksi kuvatun romaanin pitää ehdottomasti johtaa onnelliseen loppuun. Romaani rakkaudesta voi sen sijaan olla täynnä kärsimystä... tai päättyä ihan onnellisestikin! Rakkaus on siis realistisempaa kuin romantiikka?
VastaaPoistaOmaa lukemistani kun tunnustelen, totean vielä, että kirja voi olla kevyt tai hömppää tai hyvä tai huono ja silti olla romantiikkaa - mutta romanttinen kirja ei saa olla raskas tai vaativa. Heikompikin romanttinen kirja menettelee kun on sellaisen "tarpeessa", ts. ei halua ottaa mitään järkyttymisen tai ajattelemisen riskiä.
Sen verran huomaan iän (ja kyynisyyden?) muuttaneen suhtautumistani romantiikkaan kirjoissa, että kaipaan romantiikan lisäksi jonkinlaista ekstraa: kiinnostavan miljöön tai huumoria tms. Puhdas boy-meets-girl-ja-vaikeuksien-kautta-voittoon ei enää oikein uppoa.
Mainio postaus, kiitos!
VastaaPoistaMullekin tulee romantiikasta toisaalta mieleen vuosisatojen takainen taidesuuntaus ja toisaalta kioskikirjallisuus. Mutta ilman muuta haluan lukea rakkaudesta kirjoissa. Ilman sitä ei paljon mitään olekaan.
Pohdiskelin vähän samaa aihetta muuten viime keväänä täällä ja nimesin jokusen hyvän "rakkauskirjan": http://kirjavakammari.blogspot.com/2011/04/paiva-20-suosikkiromanssisi.html
Minulla on nyt vapaa-ajankirjoina kesken kaksi tavallaan samantyylistä kuvausta, jos rakkautta ja näiden kirjojen alkupuoliskoja katsotaan. On keski-ikäinen pariskunta ja syystä tai toisesta asumuseroon saakka nuupahtanut liitto. Kirjat ovat Katja Kallion Syntikirja ja Anne Tylerin The Accidental Tourist (Onnellinen matkamies). Lisäksi kimppalukemisena on Susipalatsi, jossa ei kauhean sykähdyttävää romantiikkaa ole vielä ollut, mutta hiukan kauniin arkista avioliiton kuvailua sekä himoa.
Minäkin pidän kompleksisen rakkauden kuvaamisesta kirjallisuudessa enemmän kuin siirappisista rakkaustarinoista, vaikka toki niillekin on aikansa ja paikkansa (etenkin elokuvakokemuksina).
Ystävyyskirjoista minulle tulee ensimmäisenä mieleen suht kevyet naisfiktion edustajat, kuten yksi suursuosikkini Rebecca Wellsin Jumalaiset jajasiskot. Sekä tietty nuortenkirjat.
Hanna, listasin Katjalle melkein samaan aiheeseen elämäni rakkauskirjat:
VastaaPoista1) John Irving: Leski vuoden verran
2) Aksel Sandemose: Kadonnut on vain unta
3) Ian McEwan: Sovitus
Kahdesta ekasta en osaa edes sanoa, montako kertaa olen ne lukenut. Sovituksessa elokuva ilmeisesti hieman miinusti lukukertoja, mutta vielähän ehtii.
Nykyisessä ns. korkeakirjallisuudessa vallitsee "parodian pakko", ihmisten on hankala nykyään ottaa vastaan romantiikkaa sellaisenaan.
VastaaPoistaNykyisessä ns. naistenviihteessä olen huomannut sellaisen ilmiön, että miehen ja naisen romanssi ei ole enää Se Juttu. Tärkeintä sen sijaan on naisten välinen yhteishenki ja ystävyys. Useinhan päähenkilöitä on useampi, jotta joka lukijalle olisi samastumiskohde. On uraäiti, kotirouva, köyhä, lihava, musta - miten milloinkin. Jollakin päähenkilöistä on se ihana mies joka romanssin kaavaan kuuluu, mutta toiselle se onnellinen loppu voi tapahtua avioeron merkeissä, kolmannella oman yrityksen perustamisessa.
Nyt en pääse viihdekirjoja selaamaan, mutta olisivatko Cathy Kellyn kirjat vaikka esimerkkejä...
Kiitos kaikille kommentoijille, on ollut ilo lukea romantiikasta erilaisia pohdintoja ja näkökulmia. Rean kommentin ensimmäinen virke hätkähdytti, näin taitaa tosiaan olla. Onko minunkin vaikea ottaa kirjoissa romantiikkaa vastaan sellaisenaan, kun kaipaan draamaa ja tuskaa lisäksi.
VastaaPoistaKäynpä minäkin näin jälkikäteen kommentoimassa loistavaa aihetta.
VastaaPoistaJoskus aikoja sitten tuli luettua muutamia äidin "harlekiineja", niitä siirappisia rakkaustarinoita -ja sain yliannostuksen varmaankin loppuelämäkseni! Mari A.:n tavoin minäkin kaipaan kirjaromantiikkaan haastetta ja hankaluutta, kärsimystäkin. Liian ruusuiset ja helpot rakkaustarinat eivät kiinnosta. Esimerkkeinä mieleenjääneistä rakkaustarinoista Romeon ja Julian (tuttu ainoastaan elokuvana) lisäksi on pakko mainita Tuulen viemää ja Twilight.