Parhaimmillaan Maine on mielestäni juuri siinä, että sen eri kertomukset käsittelevät nimenomaan mainetta. Miten häilyväinen voi olla ihmisen maine ja mitä tapahtuu, jos kukaan ei usko sinua? Kuka olet ja miten olet jonnekin päätynyt? Miten voi selvitä vieraassa kulttuurissa, kun ei ole passia eikä yhteistä kieltä? Miten todistetaan oma henkilöllisyys, jos kukaan ei usko puhetta?
Kertomuksissa kulkee muutama yhteinen tekijä ja välillä myös yhteisiä henkilöitä, mutta olen tottunut pitämään tällaista ratkaisua enemmän novellikokoelmana kuin romaanina ja tässä kohtaa eksyinkin Kehlmannin kelkasta. Tiedän, ettei romaania tarvitse kangistaa, mutta heti lukemisen jälkeen jäi vähän valju olo. Siksi annoin tälle teokselle hyvän ajan hautoa ennen kuin sen nyt otin esiin blogissani. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä kirja voi näköjään kirjoittaa itseensä lisämerkityksiä ja -tuntemuksia lukemisprosessin jälkeenkin.
Nyt tuntuu, että teoksessa oli enemmänkin yhteyksiä, linkkejä ja kehikkoja, kun mitä ensituntumalta vaikutti. Maineen päähenkilöt ovat suurimmalta osin kirjailijoita ja vaikka eri kertomuksissa fokus siirtyy aina uuteen henkilöön, lopulta heidän kaikkien puheenvuoroissa voi nähdä kertomuksen kirjailijan ammatista. Millainen valta kirjailijalla on omaan hahmoonsa, vai kirjoittavatko he tosiaan itse itsensä? Näin kun kuulee monen kirjailijan haastatteluissaan sanovan. Kertomusten henkilöt joutuvat kohtaamaan oman maineensa rajat ja mahdollisuudet. Epätavallisissa tilanteissa maineella voi olla vähemmän tehoa, kuin alunperin on olettanut. Näissä hetkissä näkyy henkilön identiteetin hauraus ja voima. Vaikka kertomuksissa tosiaan tuntui aluksi olevan melko vähän yhteistä, pureksittuani kunnolla tuntui kokoelma eheältä. Kysyin itseltäni, miksi lopulta romaanissa pitäisi olla esillä vain samat henkilöt.
 |
| Petja suuttuu paparazzille |
Daniel Kehlmann: Maine
Tammi, 2011
Sivuja: 176
Suomentanut: Ilona Nykyri
Kiinnostavan oloinen kirja tämä Maine! Alkuasetelman perusteella ainakin voisin lukea. Oliko tämä siis tavallaan novellien muodossa kirjoitettu romaani, ymmärsinkö oikein=
VastaaPoistaJa u-pe-a kuva Petjasta ja kirjasta!
Petja = <3
VastaaPoistaKuulostaa mielenkiintoiselta! Minulla on tämä ja se Kehlmannin Maailman mittaajat hyllyssä odottamassa, mutten ole vielä päättänyt kummasta aloitan ja milloin. Oli kuitenkin ihana lukea tämä, kun oikein mistään en ole Kehlmannista vielä mitään kuullut.
Siis ihan mahtava kuva Petjasta!! Sun täytyy kyllä buukata Petja johonkin kustantamoon kirjojen mainostajaksi ;)
VastaaPoistaKirjan aihe vaikuttaa kiinnostavalta, tätä vähän jo aikaisemmin nettisivuilta katselinkin ja esittelysi lisäsi kiinnostusta!
Petja on taas niiiin ihana!
VastaaPoistaJa tuo, että kirja voi jäädä mieleen pyörimään ja jotenkin ihan kuin alitajuisesti vaikuttaa ajatuksiin pitkäänkin lukemisen jälkeen, on niin totta. Siis tarkoitan tuota kun sanot niin hyvin että "kirja voi kirjoittaa itseensä lisämerkityksiä". Viimeksi näin kävi minulle Gallayn Tyrskyjen kanssa.
Se on eittämättä merkki hyvästä kirjasta, kannattaisi varmaan testata tämä Kehlmann, joka on minulle ihan tuntematon vielä.
Kyllä tuo Petja on sitten mainio. :) Ja Maineesta kuulin kunnolla vasta nyt, kirjoitit kiinnostavasti kirjasta, joka selvästi puhuttelee ja olisi ehkä tutustumisen arvoinen.
VastaaPoistaOlitkin kirjoittanut tästä eilen :), jonkin aikaa pureskeltuasi. Minä luin ja kirjoitin tänään, ja nyt olen vähän hämmentynyt: tämäkö oli siis romaani??? Kirjoitin ja arvioin tätä novellikokoelmana, ajattelin kyllä, että se lähestyy romaanin muotoa, mutta... No, joka tapauksessa pidin teoksesta paljon.
VastaaPoistaPetja varasti nyt kyllä shown tässä postauksessa -ihana!
VastaaPoistaLinnea.
VastaaPoistaKirja on tosiaan eri kertomuksista rakennettu romaani, mutta kyllä sitä mielestäni voi pitää novellikokoelmanakin. Romaani varmasti myy vähän paremmin kuin novellikokoelma ja lisäksi tässä on semmoista jännää leikittelyä lajikäsityksillä. Voiko romaani olla tämän muotoinen jne?
Karoliina.
Kehlmannia ei tosiaan blogeissa ole vielä ihan kauheasti ollut. Olisi kiinnostavaa kuulla Maailman matkaajista, että onko se samantyylinen. Keltaisen kirjaston kirja taitaa sekin olla?
Susa.
Kiitos paljon!! Petjahan on tosiaan kerran ollut myös Liken etusivulla pällistelemässä. ;)
Erja.
Petja ja mie kiitämme molemmat kehuista. :) Minusta on ihana jos kirja jää hyvässä mielessä vaivaamaan päätä, vaikka kuinka ahmisi jo seuraavaa teosta. Huomaan myös tekeväni paljon yhdistelmiä päässä, että onpas nyt kaksi samanlaista teosta, vaikka niiden välillä olisi vain muutama yhteinen linkki. Huonossakin mielessä kirja voi jäädä vaivaamaan, sillä se jää soimaan päähän kuin ärsyttävä kännykän soittoääni.
Katja.
VastaaPoistaMaine on maineensa arvoinen. Ei suosikkikirjojani, mutta pidän kyllä erilaisten kirjojen lukemisesta. Jos olisin kirjoittanut arvion heti, olisin voinut kirjoittaa siitä, kuinka kaipasin enemmän yhteyttä kertomusten välille, mutta sitten itsestään niitä lukemisen jälkeen aukeni. Pidän silti tätä enemmän novellikokoelmana, kuin romaanina, mutta se nyt on vain "semantiikkaa".
Pienen mökin emäntä.
Miekin tosiaan pyörittelin tuota novellikokoelman, kertomusten ja romaanin käsitettä, mutta lopulta annoin periksi ja luin teoksen sellaisenaan. Pureskelin ja nautin. Muutama kertomus nousi ylitse muiden ja erityisesti kirjailijuuden pohtiminen oli teoksessa kiinnostavaa.
Lumikko.
Näin mie itsekin vähän ajattelin. ;)
Mietin, että ehkä kukaan ei kyllästy tekstini ääressä nyt, kun Petja siinä vähän naurattaa ohessa. :D
Hanna, Maailman mittaajat on Keltaisen kirjaston pokkari, mutta jännää kyllä, sen on alunperin julkaissut suomeksi vuonna 2007 Perhemediat - pieni yhtiö, joka julkaisee lähinnä lasten- ja tietokirjoja.
VastaaPoistaOoh, onpa mielenkiintoista. Onko se sitten tarkoitettu lapsille?
VastaaPoistaEi, kyllä se on ihan aikuisten kirja. En vain tiedä, miksi Perhemediat ovat sen oikeudet alunperin ostaneet. Nyt ne näyttää kuitenkin myydyn Tammelle.
VastaaPoista