Tove Jansson: Reilua peliä
WSOY, 1990
Rent spel, 1989
Sivuja: 139
Suomentanut: Kyllikki Härkäpää
Mistä: kirjastosta
Suomenruotsalainen autofiktio
Tove-kevääni on edennyt hyvin, vaikka se ei ihan kauhean hyvin ole vielä täällä blogin puolella näkynyt. Aktivoitumisen ja ajankäytönhallinnan paikka siis minulla. Vietin viime viikolla kokonaisen päivän Toven parissa, minulla oli ystäväni kanssa makoisa brunssi ja keskustelimme kuusi ja puoli tuntia (!) lukemistamme teoksista, katsoimme yhden Tove-aiheisen dokumentin ja suunnittelimme pari kevätreissua, joihin yhdistämme juhlavuoden vieton. Minulla on niin makoisia kuvia päivästä, joten täytyy blogata siitä vielä erikseen ja nostaa muutamia huomioita.
Reilua peliä on eräänlainen romaani. Kirja koostuu itsenäisistä novellimaisista luvuista, mutta päähenkilöinä ovat läpi kirjan taiteilijapari Mari ja Jonna. Teoksen lukee väistämättä autofiktiivisenä, sillä mitä enemmän Janssonin kirjoja lukee, sen enemmän alkaa nähdä samoja teemoja – ja jopa täysin samoja aiheita! Mari on kuin Tove, Jonna kuin Tuulikki. Teoksessa on myös Victoria-niminen vene, juuri sellainen Tovella ja Tuulikillakin oli Haru-saarella. Sen näin Haru – yksinäisten saari -dokumentissa.
Mutta näitä todistuksia elämäkerrallisuuksista on kaikkialla. Nostan huomioni esiin siksi, että tämä elämäkerrallisuuden arvointi ja yhdyslankojen etsiminen vaikuttivat omaan lukukokemukseeni kuitenkin hyvin vahvasti. Mietin, pidinkö kirjasta nimenomaan siksi, että se on Toven teos. Ja siksi, että vähäjuoninen vatulointi sekä pienten kohtausten tunnelmointi muistuttivat minua siitä Tovesta, jollainen hän mielikuvissani on.
Reilua peliä on toki hyvä, vähäeleisenä huomiota vaativa, mutta huomaan olevani myöhässä tämän arvion kanssa. Luin teoksen tammikuussa, ja nyt minulla on hyvin vähän "oikeaoppisia" sanoja kuvaamaan luettua teosta. Pidin ja väsähdin, näin tiivistetysti.
Olen lukenut peräjälkeen useamman Toven teoksen, ja huomasin nauttivani toisten teosten yksittäisistä novelleista Reilua peliä -teoksen episodeja enemmän. Pidän hitaudesta ja vähäeleisyydestä, kavahdan turhaa mahtipontisuutta ja asioiden puhkiselittämistä, mutta Reilua peliä oli kyllä kieltämättä myös vähän tylsä ja ponneton. Mielikuvia ja mielikuvitusta Jansson onnistuu silti herättämään toteavilla ja aluksi näennäisen merkityksettömillä lauseilla, sitä ihailin. Vähästäkin syntyi yhteisymmärrys kirjan henkilöiden kanssa ja sen arjen, jossa he elävät.
Huomasin, että sama kohta oli vaikuttanut Saran ja minut:
He kokivat verkkonsa kotimatkalla; tulos oli yksi vaivainen särki ja pieni simppu, kumpikin sai jatkaa uimistaan. Kissa istui rannalla vastassa.
Kyllä tuli hiljaista, sanoi Jonna. Mitä sanot, eikö vain ollutkin aika hieno ukonilma?
Hyvin hieno, sanoi Mari. Paras mitä meillä on ollut.
Aika lempeän viisasta.
Vähäinenkin viittaus tylsään ja ponnettomaan saa minut ohittamaan kirjan;) Sorry, sie ja Tove!
VastaaPoistaMeillä on tapahtunut Jansson -katastrofi: Jokaikinen kalliisti vaalittu kirja häneltä on hukassa. Vain Kuinkas sitten sattuikaan? Löytyi, mutta muita ei. Ei Taikatalvea, ei Muumilaakson marraskuuta, ei Näkymätöntä lasta....Yhden ostin jo ja huomaan, että jhlavuonna hinnat ovat omaa luokkaansa. iis yhdestä ainakin postaan maaliskuun alussa, sillä sillä on määräaikansa juuri tuossa htkessä.
Lumilapsen jälkeen ottaa aikaa syttyä millekään...
Tuosta viimeisestä sitaatista 'hieno ukonilma' tulee mieleen se mitä Boel Westin TJ:n elämäkerrassa kertoi Toven isästä. Hän oli erityisen innoissaan ukonilmoista: "Kun vesi alkoi nousta, hän ilahtui ja sanoi 'pelkään pahinta'."
VastaaPoistaToven Muumikirjat ovat minulle tutuimpia hänen kirjoistaan. Tänä keväänä aion muun muassa kahteen hänen elämänkertaansa.
VastaaPoistaMuumikirjojen ohella olen tainut lukea vain yhden hänen muista kirjoistaan...
Luin kirjan ensimmäisen kerran sen ilmestyttyä ja toisen kerran Karjalaisen kirjan jälkeen. Biografiaa oli todella vaikea ohittaa. Minua viehätti kirjan rakenne ja pariskunnan vähäeleinen, lempeä, kitkerä ja antautuva toisen oman ja omituisuuden hyväksyntä. Ei vatulointia, vaan oman onnen ja toisen onnen mahdollistamista.
VastaaPoistaHyvä tietää, ettei tämä kenties ole vahvinta Tovea. Taidanpa minäkin lukea tämän ennen muita aikuisille suunnattuja kirjoja. Minulle jäi Karjalaisen kirjasta sellainen käsitys, että Tove käytti kirjoissaan paljon omia kokemuksiaan, vaikka toki muokkasikin niitä.
VastaaPoistaTove-päiväsi kuulostaa siltä, että se on ollut ihana. <3 Ja olen iloinen että luit Reilun pelin ja postasit siitä. Ei se minustakaan parasta Tovea ole, mutta semmoinen pieni ja suloinen luettava, joka kertoo aika paljon Toven ja Tuulikin välisistä henkilökemioista ja kahden aikuisen suhteesta, jossa on niin paljon rakkautta, luottamusta ja toisen kunnioitusta, että se kestää vaikka minkälaiset ukkosmyrskyt. Tämä on semmoinen ihana, pieni vatulointikirja. :)
VastaaPoista