Linn Ullmann: Armo
Wsoy, 2004
Nåde, 2002
Suomennos: Tarja Teva
Sivuja: 188
Minulla oli jo kirjastossa hyvin vahva tunne, että tulen pitämään kirjasta. Kai se johtui Ullmannista, Norjasta, pienoisromaaniudesta ja kirjan pitkulaisesta koosta, joka jaksoi viehättää minua lukemisen aikanakin. Tai sitten se oli sillä hetkellä juuri oikeiden adjektiivien lukeminen takakannen selostuksesta: terävä, kiihkeä, mustan huumorin läpitunkema romaani.
Enkä pettynyt. Armo on sopivalla tavalla intensiivinen kirja, että sen lukee nopeasti, lauseista nauttii ja henkilöhahmoista viehättyy, mutta surumielinen tarina ei pakahduta. Oikeastaan yllätyin, miten kuolemansairaudesta on saatu niin eloisa teos aikaiseksi ilman että kenenkään olisi tarvinnut luonnehtia sitä sanalla huumori. On se sitten mustaa tai värikästä, niin ei se tähän silti sopinut. Täytyy olla joku parempi sana kuvaamaan eheän hyvää ja lämmintä teosta, aiheesta huolimatta ilmavaa ja juuri arkisuutensa vuoksi romanttista tarinaa. Kai se on sitten tuo kirjan nimi, armo.
Johan Stellen on eläkkeellä oleva toimittaja, joka saa kuulla olevansa parantumattomasti sairas. Mai on miestään paljon nuorempi, hän on itse asiassa Johanin toinen vaimo. Se, kenen menettämistä Johan suree jo valmiiksi. Ensimmäinen vaimo kuoli, mutta se taisi olla Johanille lopulta vain helpotus. Poikaansakaan hänellä ei ole kunnolla välejä. Töistä hän joutui eläkkeelle, sillä hän sortui plagioimaan vieraskielisen kritiikin. Kirja oli niin hyvä, ettei sen kuvaamiseksi riittänyt omat sanat.
"Hän oli nähnyt Main kasvoilla helpotusta, kun hän oli sanonut olevansa varma. Ei rauhaa, vaan helpotusta. Pieni Mai parka.
Mai oli kerran luvannut hänelle sen mitä oli pyytänyt. Kerran toisensa jälkeen hän oli anellut Maita ja lopulta tämä oli vastannut myöntävästi, ja silloin hän oli nähnyt helpotusta tämän kasvoilla."
Jotenkin vaikuttavinta kirjassa on se, jonka jo ennalta arvaa. Rakkaus ja luottamus joutuvat koetukselle, kun niiden nimissä vaaditaan liikaa. Kun pitäisi sallia toiselle arvokkuutta tilanteessa, jossa sitä uhkaa kaikki. Kun jatkuvasti pitää asettaa toisen onni ja hyvä oman halun edelle.
Aloin lukea tekstiäsi suuressa toivossa, sillä olen ajatellut, että pitäisi lukea koko Ullmannin tuotanto, jos se onkin yhtä hyvää kuin Aarteemme kallis, mutta nyt minun ei tarvitsekaan: Kiitos. Sen sijaan jään odottamaan häneltä jotain uutta. Vaisto sanoo, että Aarteemme kallis -kirjailija ylättää vielä jollain hyvin vahvalla.
VastaaPoistaIhanaa kun joku säästää aikaani...;)
Minun mielestäni tämä on yksi Ullmannin kiinnostavimmista kirjoista. Hyytävä, pisteliäs ja upea. Ei todellakaan jättänyt kylmäksi.
VastaaPoistaEi minuakaan! !! Kuinka huonosti kirjoitin, että tästä sellaisen kuvan saa. Pidin ihan hulluna.
PoistaOliko minullakin sitten letun väärinymmärrystä....Outoa.
PoistaJuuri tuo tekijä, josta sanot, ettei sitä voi luonnehtia huumoriksi vaan
VastaaPoistajoksikin muuksi, syvemmäksi, sai mielenkiintoni heräämään heti!
Olen lukenut Ullmanin 'Ennen unta' ja pidin siitä paljon. Kiitos hienosta, syväluotaavasta arviostasi! <3
Olen lukenut Ullmannilta kaksi romaania: Ennen unta ja Aarteemme kallis, ja jo niiden perusteella minusta on tullut ihan Ullmann-fani. Tämäkin kirja on ilman muuta lukulistallani, ja olipa mukavaa kuulla että se oli sinulle noin hieno lukukokemus. <3
VastaaPoistaUllmann-fani täälläkin. Hän on jotenkin niin kirkas ja kaunis, tekstiltään siis. Ja viisas. Ilmava ja eheä, kuten hyvin sanot. Norja ei ole hassumpi kirjailijamaa...
VastaaPoistaOlipa kauniisti sanottu, tuo viimeinen kappale rakkaudesta, luottamuksesta, arvokkuudesta. Pitää siis ottaa tämä vinkki vastaan, selvästikin.
VastaaPoista