Schildts & Söderströms, 2013
Suomennos: Ulrika Enckell
Kansi: Emma Strömberg
Sivuja: 159
Mistä: lainakirja
Suomenruotsalainen tunnustuskirja
En saanut köyhyystematiikasta kyllikseni Susanna Alakosken Köyhän lokakuu -kirjan jälkeen, vaan halusin pian saada luettavakseni tämän Mathias Rosenlundin esikoisteoksen. Vaskivuorentie 20 -kirjaa olen jonottanut kirjastosta jo monta monituista kuukautta, mutta sattumalta mieheni löysi kirjan työpaikkansa kirjahyllystä lainattavaksi. Olin iloinen löydöstä, vaikka tiesin, ettei kirjan lukeminen olisi mitenkään kevyttä.
Vaskivuorentie 20 päivittää suomenruotsalaisen tunnustuskirjallisuuden tähän päivään. Rakastan Henrik Tikkasen tiesarjaa, kuten jaksan joka välissä mainita. Luen mielelläni myös Märta Tikkasta, Henrik Kihlmania ja nyt parhaillani nautiskelen Tove Janssonin novellikokoelmista. Niistä lisää myöhemmin. Kukaan ei kuitenkaan kirjoita köyhyydestä, sillä heidät voi ja on aina voinut lukea ns. hyväosaisiin kirjailijoihin. Rosenlund kuvaa kuitenkin köyhyyttä, joka periytyy vanhemmilta lapsille ja velasta, josta pystyy maksamaan vain korkoja ja tilanteesta, josta ei tunnu omin avuin pääsevän eroon.
Hän kirjoittaa kehästä, joka ei pääty ja ala mistään. Lukijakommenttien perusteella monelle tämä samojen asioiden luettelointi ja toisteisuus on vienyt kirjasta sen parhaimman terän. Minusta tässäkin tapauksessa toisto luo merkityksiä, se pakahduttaa myös lukijan tuntemaan, kuinka hankalassa tilanteessa todella köyhä joutuu elämään. Päivät toistavat toisiaan, masennus, alakuloisuus ja epätoivo eivät pysty väistymään, kun toimeentulokamppailu vie kaikki voimat.
Rosenlund on tullut nuorena isäksi, hänen vaimonsa sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja lastenhoito ja kodin arjen pyöritys ovat täysin isän harteilla. Rahattomuus painaa, mutta rakkaus lapsiin ja kirjallisuuteen antaa voimaa jaksaa. Toisinaan hän antaa aivan viimeiset rahat lapsilleen, jotta he voivat päästä elokuviin ystäviensä kanssa ja nauttia samoista asioista kuin muut ikätoverit, jottei heidän tarvitse miettiä samoja kuluttavia asioita kuin isä. Nämä kohtaukset koskettavat todella, sillä näissä kuuluu myös tarve saada kannustusta ja kehua toiminnasta, ja ennen kaikkea toive siitä, että näillä teoilla ja uhrauksilla on ollut merkitystä.
Lyhyitä kappaleita on helppo lukea, kuvattavia asioita ei niinkään. Kirjan rakenteessa on jotain samaa kuin Alakosken kirjassa, sillä siinäkin oli lyhyitä kohtauksia sieltä täällä, mutta Vaskivuorentie 20 ei ole kuitenkaan mikään päiväkirja. Toisto puuduttaa, jos tarinalta odottaa jotain lineaarisuutta, selkeää alkua ja loppua, ratkaisuja tilanteeseen. Rosenlund ei kirjoita vimmaisesti vaan pikemminkin pakahtuneella vimmalla, välillä varovaisesti – kuin täynnä surua ja itsesääliä – ja välillä hyvin mahtipontisesti. Tyyli viehättää aluksi, koska se tuntuu niin rehelliseltä ja omaehtoiselta. Loppua kohden pateettisuus tuntuu kasvavan, ja huomasin kaipaavani onnellista loppua. Mieli tekee tepposia ja kirjailijalle haluaa niin paljon hyvää, ettei meinaa kestää enempää.
Mietin kirjan lopetettuani (onnellisena!), kuinka hyvä, että Rosenlund sai toteutettua haaveensa ja sai kirjansa julkaistua. Kerrottua tarinansa. Hän lukee paljon, saa lohtua kirjallisuudesta, johon on hyvin helppo samastua. Kuitenkin nimenomaan kirjoittaminen on suunnattoman tärkeää, siihen on pakottava tarve.
Odotan erittäin kiinnostuneena, millaisen kirjan hän julkaisee seuraavaksi. Pysyykö saman teeman ympärillä kuten Alakoski (johon nyt koko ajan tunnun Rosenlundia vertaavan) vai kirjoittaako ihan jotain muuta.
Menee lukulistalle. Tai taisi jo olla siellä, mutta olen unohtanut varata kirjan. Tästä oli kai juttu joskus Hesarissa ja siitä kiinnostui. Sen Hilton!-dokkarin jälkeen olen muutenkin miettinyt köyhyyden periytymistä.
VastaaPoista(Ei liity mitenkään köyhyysaiheeseen, mutta lapsena taisin lukea jotain kirjasarjaa, jonka osat oli nimetty myös osoitteilla. En yhtään muista, kenen se oli ja mitä niissä kirjoissa edes tapahtui.)
Hyvän teosparin keksitkin tälle. Toden totta. Hilton!-dokkarista minullakin lähti tämä ajatuskehä, asia kiinnostaa, mutta myös pelottaa ja ahdistaa niin kovasti.
PoistaLuit varmaan Henrik Tikkasen teoksia, viittaan niihin tässä arviossakin. Rosenlund selvästi viittaa kirjansa nimellä tähän suomenruotsalaiseen tunnustuskirjallisuuteen, ravistelee ja uudistaa sitä.
Rosenlund on ollut aika paljon julkisuudessa ja kirja tuntuu jotenkin tutulta jo vähän sen takia, vaikke en sitä ole lukenut. Minulla on nyt ehkä kirjailijan persoonan ja etukäteen lukemieni juttujen takia vähän semmoien innostustulppa tähän kirjaan, vaikka tämä periaatteessa kiinnostaisikin.
VastaaPoistaMistä se innostustulppa johtuu? Siitäkö, että tuntuu jo, että hän on haastatteluissaan sanonut kaiken oleellisen aiheesta? Mie en ole lukenut haastatteluja juurikaan, yhden luettuani teoksen.
PoistaHain tämän kirjastosta lauantaina, mutta odottaa sopivaa lukuhetkeä.
VastaaPoistaVarmasti tunteita herättävä kirja.
En ole vielä vilkaissut blogistasi, saitko luettua sitä! Siispä siis sinne vilkuilemaan!
PoistaKohta ratkeaa, saako Rosenlund Runeberg-palkinnon. Se olisi hänelle paitsi taloudellisesti tarpeen, niin myös hänen kirjailjaitsetunnolleen hyväksi. Kunpa hän kirjoittaisi seuraavaksi jotain ihan muuta, nyt kun tämä on purettu!
VastaaPoistaEi saanut, vaikka rahallisesti sen olisin hänelle kyllä suonut. Odotan myös seuraavaa teosta, olisi hurja hypätä hänen tarinoimanaan ihan muualla, varsinkin kun koko ajan olisi tämän teoksen maailma taustalla.
PoistaTämäkin pitäisi lukea... Sivujuonteena kiinnostaa sekin, että Vaskivuorentie on lapsuudesta tuttua seutua...
VastaaPoistaTärkeä, tärkeä kirja!
Sehän on erittäin kiinnostava sivujuonne, tuntuuko kirjan maailma omaltasi lukemisen aikana jne!
PoistaLuin kirjan pe:na, oli pakko kahlata se heti loppuun asti. itselleni tuttua asiaa, tiedän mitä on köyhyys ja sairaus. Rosenlund kuvaa elävästi sitä, mitä kaikkea siihen köyhyyteen ja epävarmuuteen liittyy. Köyhyys eristää, kuluttaa, marginalisoi, hävettää ja sairastuttaa vielä lisää. Jatkuva stressi ja turvattomuus on läsnä. Kiitos Rosenlundille, että hän niin avoimesti tuo elämäntilanteensa esiin. Köyhä ja sairas Suomessa saa siinä äänen!
VastaaPoistaSanna
Jonotin Rosenlundin kirjaa Helmetin kautta noin 4 kuukautta. Onkohan PK-kirjastotädit päättäneet kirjoja ostaessaan, että tätä kirjaa tuskin kovin moni lukee... No väärässä olivat tädit ja kirja on erittäin hyvä.
VastaaPoistaLuin sen yhteen menoon viikko sitten lauantai-iltapäivällä ja olin sen jälkeen todellakin "pois päiviltä".
Kirja on niin konkreettista ja todenmukaista kertomusta Suomen vähävaraisista ja juuri Rosenlundin pohdinta siitä, onko köyhyys myötäsyntyinen ja periytyvä, iskee suoraan ytimeen.
Köyhyys ja sairaus ovat nykyisin melko lailla vakioyhdistelmä - eli toinen ruokkii toistaan ilmiönä. Tätä eivät monet köyhyyttä kritisoivat ymmärrä ja lueskelin verkkosivuja, jossa jo innokkaasti laskettiin veroja ja maksuja ja todisteltiin, että 2000 euroa Suomessa on riittävä summa elämiseen.
Tämähän ei ole totta PK-seudulla, jossa vuokrat ovat katossa mutta palkat alenevat vuosi vuodelta.
Jossain maalla, ilmaiseksi saadulla maapalalla olevassa mökissä voi elää tuolla summalla, mutta sitten pitää muistaa buukata mökki valtatien varrelta, jossa on toimiva bussiliikenne.
Olen itse syntynyt maalaistalossa ja tiedän, mitä on asua maalla ja mitä se vaatii.
En ole itse kokenut köyhyyttä Rosenlundin tapaan, mutta toki olen nähnyt perhepiirissä taloudellisten vaikeuksien aiheuttamia ongelmia ja monenlaista sairautta.
Kuitenkin Rosenlundin tilanne on juuri poikkeuksellinen sen takia, että häneltä puuttuvat ne turvaverkot ja tädit/kummit/isovanhemmat, joilta voi saada raha-apua. Tämä perhepiirisysteemihän toimii apuna, mikäli siellä jotain on, mistä apua antaa.
Pidän Rosenlundin teosta todellisena merkkipaaluna ja toivon, että hän toipuu omasta masennuksestaan ja pystyy kirjoittamaan seuraavia, hyviä teoksia.
Tämä on sitä todellisen elämän kuvausta Suomessa, jossa maton alle lakaistaan monia ongelmia ja selitetään niitä ihmisen oman kyvyttömyyden kautta. Yhteiskuntamme on koventunut ja myös ihmiset ovat muuttuneet entistä hanakammaksi arvostelemaan läheisiään ja mitään suuremmin miettimättä mottaavat täydellä voimalla päin naamaa.
Kiitos Mathias Rosenlund - tein hienon teoksen ja toivottavasti uskot, että et ole tuomittu köyhyytteen!