12.2.2013

Atenan ja Schildtsin kanssa aamiaisella

Olin tänään aamupalalla Lasipalatsin Palmuhuoneessa, joka oli tupasen täynnä toimittajia ja kirjailijoita. En ole mikään huippukuvaaja eikä minulla ole vastavalosuojaa, joten valitettavasti valokuvani tilaisuudesta eivät ihan onnistuneet. Tila oli kirkas, mutta kirjailijoiden kuvaaminen vastavaloon sai aikaan päinvastaisen tunnelman.



Odotin eniten Anne Leinosen Viivamaalarin esittelyä, sillä kirja julkaistiin tänään. Leinonen edustaa kirjailijana tätä suomikummaa, maagista realismia, joka on kovasti nyt pinnalla kotimaisessa kirjallisuudessa. Hän on itseasiassa yksi lajin kotimaisia pioneereja, ja aiemmin Leinonen on julkaissut nuortenkirjallisuutta, novelleja ja Rautasydän-nimisen teoksen yhdessä Miina Supisen kanssa. Viivamaalari on hänen ensimmäinen yksin kirjoitettu aikuisille suunnattu romaani. Heh, kuinka vaikeasti luonnehdittu, kun kyseessä on kuitenkin monta teosta julkaissut kirjailija, mutta puolustaudun sillä, että niin teos tänään esiteltiin.

Viivamaalari on maaginen romaani kaupungin halkaisevasta viivasta, ja se on myös tekijän mukaan yhteiskunnallinen ja poliittinen teos. Enemmän tietoa kirjasta ja prosessista löytyy teoksen kotisivuilta.

Toinen kiinnostava teos, jonka todennäköisesti luen on Markus Leikolan Matkalla tänne -novellikokoelma. Luin viime keväänä kirjailijan runoteoksen Naamakirjan – josta kirjoitin silloin vain pienen miniarvion – ja haastattelussa kerrottiin, että novellikokoelmassa on sama koomisen ja traagisen pohjavire kuin tässä runoteoksessa. Pidän novelleista muutenkin, mutta on kiinnostava lukea, että kuinka suuria tai pieniä matkoja on saman teeman alle mahdutettu.

Oli myös hauska huomata, että kevään listoilla oli peräti kaksi bloggajaa, jotka julkaisevat kirjan. Outi Rinne on suosittu ruokabloggaaja, jolta ilmestyy nyt raakaruokaan keskittyvä keittokirja Keittämättä paras. Sari Helin on omien sanojensa mukaan Huono äiti, eikä hän kuulemma jätä mitään salaisuutta kertomatta samannimisessä blogissaan. Kirja on nimetty blogin mukaan. En ole aiemminkin lukenut kummankaan blogeja, joten en osaa sanoa, että kuinka paljon uutta materiaalia varsinaisiin teoksiin blogien faneille on luvassa.

Kirjablogeista ei kovin helposti tietokirjaa saa aikaiseksi, vai miten se menikään.. ;) Keväämmällä tästä enemmän tietoa.

4 kommenttia :

  1. Kun ei itse pääse näihin tapaamisiin täältä kaukaa, on kiva lukea muiden fiiliksiä! Kiitos siis :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Sanna. Mie sainkin pari pyyntöä vuosikoostetta kerätessäni, että olisi mukava jos raportoisin enemmän kirjallisia tapahtumia ja kuvaisin niitä blogiini, joten olen nyt yrittänyt aktiivisemmin näistä kirjoitella.

      Poista
  2. Kuulostipa mielenkiintoiselta tilaisuudelta ja mielenkiintoisia kirjojakin taas lisää luettavaksi. Pitäisi varmaan lopettaa tämä netissä roikkuminen ja palata perinteisesti kirjojen ääreen, että ehtisi enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, blogeissa onkin se "vika", että näistä saa ihan liikaa kirjavinkkejä. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!