Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta

Ingmar Bergman: Kohtauksia eräästä avioliitosta
Gummerus, 2007 (1.painos 1974)

Scener ut ett äktenskap, 1973

Suomennos: Risto Hannula
Kansi: Kirjan kuvat tv-sarjasta
Sivuja: 208
Ruotsi

Lyhyesti: 

Kuusi dialogikohtausta rakkaudesta

En ole katsonut teoksesta tehtyä tv-sarjaa enkä elokuvaa. En oikeastaan tiennyt kirjastakaan kauheasti etukäteen, mutta Karoliinan bloggauksen luettuani päätin lukea kirjan heti, sillä se oli valmiina hyllyssäni. Minulla on myös samalta divarireissulta ostettu Yksityisiä keskusteluja odottamassa lukuvuoroaan.

Kohtauksia eräästä avioliitosta on elokuvajaohjaajana tunnetun Ingmar Bergmanin ensimmäinen kirja. Mutta oikeastaan tämäkin on paremminkin näytelmä tai elokuvan käsikirjoitus, sillä teos rakentuu kuuden kohtauksen varaan ja se on kirjoitettu lähes kokonaan dialogimuotoon. Henkilöiden tunnetiloja kuvataan yhdellä kahdella sanalla ennen kyseisen repliikin alkua. (Hämmentyneesti.) (Vihaisesti.) (Hiljaa.) (Kiihkoissaan.) Ja niin monessa eri tunnetilassa vuorosanoja toistetaankin, sillä Johan ja Marianne eivät jätä oikein mitään sanomatta, mutta toisaalta he valehtelevat ja vaikenevat niin monesta asiasta, jonka takia heidän avioliittonsa on vaikeuksissa.

Heidän avioliittonsa on kuin painekattila, joka pihisee, sihisee, natisee liitoksistaan, pomppii ja kolisee. Ensimmäisessä kohtauksessa he monta kertaa toistavat, kuinka heillä menee hyvin ja kaikki on niin mukavaa, mutta kaiken aikaa se tuntuu harjoitellulta näytelmältä. He ovat tottuneet toistamaan näitä sanoja toisilleen, mutta niin valheellisesti, että tarkkailijan rooliin pakotettu lukija pihisee, sihisee ja natisee liitoksistaan taustalla.

Kohtauksia eräästä avioliitosta on loistava teos, sillä se pakottaa seuraamaan typeriä kohtauksia, kiinnostavia keskusteluja, epätoivoa ja onnea, suurta kiihkoa ja niin ahdistavan tyyntä käyttäytymistä ennen suuren myrskyn puhkeamista. Mutta koska Kohtauksia eräästä avioliitosta on kirja tai elokuva tai tv-sarja, ei sivullisella ole mahdollisuutta päästä vaikuttamaan keskusteluun. Ei ole mahdollisuutta huutaa tyynelle Mariannelle, että mitä ihmettä sinä nyt nöyristelet siinä, kun miehesi on kertonut lähtevänsä puolta nuoremman naisen perässä Pariisiin. Ei ole mahdollisuutta pyytää Johania ryhdistäytymään ja olemaan vähemmän hemmoteltu ja kroonisesti elämäänsä kyllästynyt riitapukari. Ei ole mahdollisuutta sanoa heille, että ottaisivat toisistaan taukoa tai että heidän kuuluu olla yhdessä, sillä eihän kukaan muu tuollaista huopaamista ja soutamista jaksaisi.

Sitä vain lukee, kääntää vimmaisesti sivuja ja nauttii ihan kaikesta.

Karoliina kuvaa tuntojani omassa arviossaan hyvin: "Se on kuin ruotsalaista Woody Allenia – vaikka oikeasti se menee niin päin, että Allen on ottanut vaikutteita Bergmanilta. Sarjassa piehtaroidaan aivan mahtavasti siinä porvarillisessa ahdistuksessa, jonka kuvailua rakastan niin kirjoissa, näytelmissä, elokuvissa kuin tv-sarjoissa."
Kirjassa tosiaan piehtaroidaan, ja sen vuoksi se onkin niin mielekästä luettavaa. Marianne ja Johan ovat molemmat todella sanavalmiita, mutta heillä on molemmilla sama ongelma: kumpikin on mieluummin oikeassa kuin onnellinen.

"Marianne (raivoissaan): -- Kun ajattelenkin, mitä olet minulle viime vuosina tehnyt, tulen melkein sairaaksi raivosta. Katso sinä vain. Kestän tuon katseen aivan mainiosti. Olen paaduttanut mieleni. Kunpa tietäisit, kuinka monta kertaa olen unelmoinut siitä, että iskisin sinut hengiltä, murhaisin sinut, pistäisin sinuun veitsen, pahoinpitelisin sinua. Kunpa tietäisit, kuinka helvetin ihanalta tuntuu päästä lopultakin sanomaan sinulle tämä kaikki.
Johan (äkkiä hymyillen): Sinä olet kyllä hurjan kaunis, kun suutut tuuolla tavoin."