25.8.2011

Siltalan syyskauden avajaiset

Hotakaisen tuoreesta uutuuskirjasta Jumalan sana oli tänään Metro-lehden välissä aukeaman kokoinen kirjaesittely mm.kirjan hahmoista.

Olin tänään juhlistamassa Siltalan syksyn avausta Ravintola Siltasessa. Tilaisuus ei ollut mitään ikävää pönötystä, vaan rentoa terassihengailua, ja kohtasin todella mukavia kirja-alan ihmisiä, kirjailijoita, toimittajia, kääntäjiä, graafikoita. Huomasin, että minun oli helpompi lähestyä nais- kuin mieskirjailjoita. Tänään jäi siis Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen kuvaamatta, mutta mieskauneuttakin on postauksen kirjailijakuvissa luvassa. Sain silti Kyröltä pyydettyä omistuskirjoituksen mukanani kuljettamaani Mielensäpahoittajaan (Wsoy, 2010), mutta muuten tämä fanityttö pysytteli taustalla.

Esikoiskirjailijat Helen Moster ja Antti Leikas
Helen Mosterin Hylkyä (Avain, 2011) on kiitelty monissa kirjablogeissa ja teos odottaa myös minun kirjapinossani lukuvuoroaan. Antti Leikaksen Melomisen (Siltala, 2011) olen puolestani ehtinyt jo lukea ja tein siitä arvion aiemmin blogiini.


Stefan Moster, Helen Moster ja Marjo Heiskanen
Ulkona kyselin Mostereilta kirjavinkkejä käännetyistä saksalaisista nykykirjoista. Helen suositteli minulle äkkiseltään Ferdinand von Shirachin Rikoksia (Atena, 2011) ja täytyypä teokseen tutustua sillä meillä oli muutaman teoksen perusteella samanlainen maku. Stefan Mosterilta on juuri ilmestynyt esikoisromaani Nelikätisen soiton mahdottomuus, vaimonsa Helenin kääntämänä. Teos on ollut suosittu Saksassa, ja toivon sille menestystä myös täällä Suomessa.

Marjo Heiskanen on tuttu Siltalan kirjailija bloginsa kautta. Hän kirjoittaa toisen kirjailijan, Johanna Hulkon, kanssa vuorotellen kirjoittamisesta, kirjailijuudesta ja kirja-alan tapahtumista.
Kuulin Heiskaselta kirjallisuustapahtumasta Kirjakantista, jota hän on vetämässä ja joka järjestetään 18.-20.11. Tapahtuman nettisivuilla ei ollut vielä tarkempaa tietoa ohjelmasta, mutta syksyn mittaan se rakentuu, joten kuopiolaiset kirjafanit huomio, sinne siis!

Jussi Karjalainen, graafikko ja Laura Honkasalo

Laura Honkasalo oli ystävällinen ja piti minulle seuraa, kun saavuin yksin ja olin aluksi ihan hämmentynyt kaiken keskellä. Oli mukava puhua menestyneen kirjailijan kanssa blogeista, lukemisesta, esiintymisjännityksestä ja nuortenkirjoista. Häneltä sainkin lukuvinkkinä Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenkirjan valoa, valoa, valoa (Karisto, 2011).

Tapasin myös ihanan Aulikki Oksasen, mutta hänestä lisää enemmän Kolmas sisar -runokirja-arvion yhteydessä.

Minulla oli oikein ihana kirjallinen iltapäivä eikä tilaisuudessa turhia stressattu. Aurinko paistoi, uusia kirjoja oli taas ilmestynyt ja lukuvinkkejä sateli. Lukutoukan unelmakestit.

Salla on kirjoittanut tänään myös Siltalan juhlista.

Lyhyesti omat Siltalan syksyn kirjavinkkini ovat:
- Kari Hotakainen: Jumalan sana
- Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis
- Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
- Jonathan Franzen: Vapaus
- Amy Chuan Tiikeriäidin taistelulaulusta ehdinkin kirjoittaa jo aiemmin.

9 kommenttia :

  1. Ihania kuvia ja juttua! Minua ujostuttaisi kyllä ihan mahottomasti tuossa seurassa :).

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maria. Kyllä minuakin jännittää, sillä kirjailijat on mulle niitä suuria tähtiä. :) Kaikkia ei silti tunnista ulkonäöltä, vaan heidät tuntee kirjan sivuilta, ei juhlissa.

    VastaaPoista
  3. Olipa tästä ihanaa lukea! :) Hienoja kuvia, ja tilaisuus vaikutti oikein mielenkiintoiselta.
    Ja samat sanat kuin Mariallakin, minäkin olisin tuossa seurassa varmasti ihan hämmentynyt ja sanaton. :)

    Luin ensimmäisen Hotakaiseni (Juoksuhaudantie) vasta nyt heinäkuussa ja nyt odotan tuota Jumalan sanaa kuin - noh, Jumalan sanaa. :D

    VastaaPoista
  4. Voi, ihana Laura Honkasalo!

    Kyllä todellakin vaikuttaa olleen lukutoukan unelmakestit monella tapaa :)

    VastaaPoista
  5. Kulkin eilen Siltasen ohi, ja katsoin ihmetellen että jopas on paikassa väkeä torstai-iltana. Nyt selvisi sitten syy. Kuulostaa siltä että olisi ollut mukavat kekkerit :)

    Siltalan syksy vaikuttaa myös erittäin mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  6. eka ipad-kommentti: blogikommentointi on toivotonta. edellinen katosi, saas nähdä tuleeko kahteen kertaan mutta kiittelin vaan siltalan syksyä ja sun raporttia, kun jouduin perumaan. :-/

    VastaaPoista
  7. Kiitos kivasta raportista, hyvät kuvatkin! Saksalaista kirjallisuutta nyt jostain syystä pukkaa lukulistalle, vai kiinnittääkö niihin vain enemmän huomiota? Juuri luin Daniel Kehlmanin Maineen ja Stefan Moster odottaa yöpöydällä.

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa ja näyttää siltä, että on ollut tosi kivat kekkerit. Kiitos, kun päästiin kurkistamaan postauksesi kautta!

    VastaaPoista
  9. Olen iloinen, että löysin tänään sattumalta blogisi - aion varmasti palata uudelleenkin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!