5.8.2011

Päin näköä!

Olin tiistaina Kiasmassa juhlistamassa satavuotista suomalaista sarjakuvaa. Ensi keväänä Kiasmassa avataan taidesarjakuvanäyttely ja Liken julkaisema Päin näköä! -teos on tärkeä osa juhlavuotta ja nykytaiteen museon tulevaa näyttelyä. Kirjaan on haastateltu 16 suomalaista aktiivista ja tasokasta taidesarjakuvan tekijää ja osa heistä on mukana luomassa tulevaa näyttelyä. Minua kiinnostaa nähdä, miten toimii sarjakuvan esittäminen kolmiulotteisena tai miten taiteilijoiden työskentelyprosessia on avattu vaiheittain katsojille.


Päin näköä! on kahden asiantuntijan Ville Hännisen ja Harri Römpötin koostama tietopaketti kotimaisen taidesarjakuvan kovista tekijöistä. Mukana ovat Mari Ahokoivu, Terhi Ekebom, Matti Hagelberg, Jyrki Heikkinen, Kati Kovacs, Mika Lietzen, Hanneriina Moisseinen, Tommi Musturi, Pauliina Mäkelä, Ville Ranta, Aapo Rapi, Anna Sailamaa, Ville Tietäväinen, Katja Tukiainen, Marko Turunen ja Amanda Vähämäki.

Harri Römpötti ja Ville Hänninen

Mari Ahokoivu, Marko Turunen, Hanneriina Moisseinen, Ville Tietäväinen ja Katja Tukiainen
Jokainen on piirtänyt teosta varten kolmen sivun sarjakuvatarinan ja lisäksi he piirtävät lukijalle tarinan syntyprosessin esiin. Teos on erittäin kiehtova, sillä olen tutustunut moniin itselleni uusiin sarjakuvataiteilijoihin ja saanut lisää lukuvinkkejä. Haastatteluissa ja teoksessa halutaan tehdä selvä ero strippisarjakuvien ja taidesarjakuvien välille. Niillä on kuulemma yhtä paljon yhteistä kuin kaunokirjallisuudella ja kaskuilla. Tilaisuudessa yksi toimittaja uteli, että tuleeko sarjakuvalla Suomessa toimeen ja toinen tiedusteli, että pelkäävätkö nämä taiteilijat Aku Ankan suosiota. Onneksi keskustelu ei kaikenaikaa liikkunut tällä tasolla, vaan sarjakuvataiteilijat saivat kertoa vähän enemmän töistään. Pidin erityisesti Katja Tukiaisen puheenvuoroista, sillä hän puhui itselle tutuista asioista ymmärrettävästi myös niille kuulijoille, joiden ajatukset kulkivat Ankkalinnassa ja meille, joille sarjakuvakenttä ja -genreymmärrys ovat vielä lapsenkengissä.

Sisareni kerää kotimaisia taidesarjakuvia ja hänelle moni Päin näköä! -teoksen taiteilija on ennestään tuttu. Hän ostaa usein juuri Asema-kustantamon pieniä taideteoksia, sillä haluaa tukea paitsi kotimaisia sarjakuvantekijöitä myös lisäksi Oululaista kustantamoa, koska itse asuu siellä. Minullekin nyt heräsi tätä teosta lukiessa varsinainen kotimaisen sarjakuvan kuume, sillä on ihana lukea taiteilijoiden haastatteluja, heidän työskentelystään, aiemmista töistään ja taustoista, jotka ovat vaikuttaneet sarjakuviin. Yllättävän moni kertoi tekevän nimenomaan omaelämäkerrallisia teoksia.

Hain kirjastosta heti tuolloin samana päivänä Mari Ahokoivun Ennustuksen (Asema, 2010). Tykkään hänen käsialastaan puhekuplissa, niissä on tiettyä söpöä persoonallisuutta. Ahokoivu kertoi Kiasmassa olevansa sarjakuvajärjestöissä aktiivinen ja lisäksi monen muun kollegansa tapaan toimivansa sarjakuvan opettajana.

2 kommenttia :

  1. Kaikkialle sinäkin ehdit, Hanna!

    Kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta, sekä kirja että näyttely, ja tuolla on kyllä käytävä katsomassa. Minäkin olen nyt innostunut sarjakuvista enemmän pääosin siksi että Tuomas pyytää tuomaan niitä kirjastosta ja tulee sitten itsekin luettua. Kivaa!

    Kiitos kivasta tekstistä!

    VastaaPoista
  2. "Yllättävän moni kertoi tekevän nimenomaan omaelämäkerrallisia teoksia."

    Tämä on itseänikin sarjakuva-maailmassa yllättänyt. Hyvin hyvin monet tekevät omaelämänkerrallisia teoksia, matkapäiväkirjoja, lapsensaantipäiväkirjoja, lokikirjoja, päiväkirjoja, sarjakuvallisesti ilmaistuna dokumentaarisesti jokin kokemus ulkomaankomennuksella tai omasta kulttuurista muutoin yms.

    Tuntuisi mututuntumalla, että sarjakuvamaailmassa on faktaa pelissä enemmän kuin vaikka kaunokirjallisuusmaailmassa. Riittäkö se kuvitus sitten sammuttamaan luovuuden janon ja varsinaisia tarinoita ei tarvitse kertoa? Eipä siinä, mielelläni tietenkin luen (tälläkin hetkellä kesken olevaa) matkapäiväkirjaa burman tilanteesta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!