Kreetta Onkeli: Kutsumus

"En ollut kutsumuskirjailija. Kutsumuksen puute näkyi tekstissäni."

"Lukeminen on raskasta. Siinä sokeutuu. Sanat, rivit, kappaleet, luvut, kirjat vilistävät silmissä ja mielessä. Ja sitten on aina tämä kirjailija. Kirjailijan ammatti on kutsumusammatti. Hän odottaa vähintäänkin kirjansa pelastavan maailman. Hän on yliherkkä, sulkeutunut tai kiivas. Jokainen luulottelee suuria. Ja niin hänen onkin tehtävä. Kirjailija tulee purkamaan kaiken kiukkunsa sinuun."

Kreetta Onkelin Kutsumus (Sammakko, 2010) oli hauska satiirinen kertomus kirjailijan työstä: Ammattikateudesta, vaikeudesta tarttua toimeen ja niistä suurista luuloista, mitä ihmisillä on kirjailijuudesta ja sen tarjoamista hyödyistä. Pidin tästä paljon enemmän kuin aiemmin lukemastani Beigestä, vaikka tyylillisesti nämä olivat hyvin samanlaisia. Kutsumus oli kuitenkin tarinaltaan parempi ja enemmän minun makuuni. Toisaalta minua kiinnostaa kirjoittajan ammatti, kustannusala ja kirjallisuus, joten niistä tehty satiirikin upposi.

Kirjassa on kaksi päähenkilöä, Sanelma ja Gunnevi. Sanelman tarinalinjasta kertomus alkaa ja lukija pääsee seuraamaan hänen epäonnistumisiaan työelämässä. Sanelma tuntuu ajautuvan kirjailijaksi. Hän tekee keskinkertaisia kirjoja, hiomattomalla tyylillään, eikä niillä toisaalta ole kauheasti lukijoitakaan. Gunnevi on puolestaan hetken lapsi, hänen runokokoelmansa syntyy hurmostilassa ja kuin taikaiskusta siitä tulee suuren yleisön suosikki ja Gunnevista tulee aikakauslehtien suosikkitähtönen. Sanelma kadehtii Gunnevin mainetta, mutta tuntee myös mustankipeyttä siitä, että ystävättärensä astuu hänen reviirilleen ja toimii siellä suvereenisti. Sanelma ja Gunnevi ovat toistensa vastakohdat luonteiltaan, mutta myös kirjallisuuden kentällä. Ainoa yhteneväinen tuntuu olevan vain heidän työskentelytapansa, kaikki tehdään inspiraation varassa ja suunnittelematta. Mitään pitkäjänteistä kirjailijan työtä ei Kutsumuksen sivuilla kuvata. Molemmat pohtivat pitkin matkaa, että onko kirjailijan ammatti heidän kutsumusammattinsa, mutta toisaalta mitään viitteitä sellaisesta ei lukijalle näytetä.

Olen siinä mielessä "kummallinen", että minua ei kyllästytä tämä kirjailijan ammatin pohdinta, vaikka sitä on nyt tullut joka tuutista. Minua se jaksaa kiinnostaa kerta toisensa jälkeen, mutta toisaalta en ole vielä lukenut Juha Itkosen uusinta. Olen nyt ollut useilla luennoillakin, joissa kirjailijat kertovat omasta ammatistaan ja työskentelytavoistaan. Oli silti mukava vaihtelu lukea aiheesta satiirin muodossa, ei valitellen, vaan vitsaillen. Minuun iski tällä kertaa myös Onkelin tyyli lyhyine päälauseineen, kuin kuuma veitsi voihin.

Kreetta Onkeli: Kutsumus
Sammakko, 2010
Sivuja: 237