17.9.2010

Sofin maailma

Sain pari vuotta sitten joululahjaksi Sofi Oksasen Puhdistuksen ja ahmaisin sen onnellisena heti joululomalla. Pidin kirjasta aivan valtavasti ja on jotenkin kummallista, että sain luettua kaksi aiempaa Oksasen teosta vasta nyt tämän vuoden elokuussa. Ensin luin Stalinin lehmät ja sitten Baby Janen.

Minusta on mukava lukea pehmeäkantisia, isomarginaalisia kirjoja, joissa kieli on vielä sujuvaa ja tarina vetää mukanaan, joissakin onnistuneemmin kuin toisissa. Siinä missä Puhdistus oli mielestäni vetävä ja imaisi minut lukijana omaan maailmaansa, Baby Jane sai lähinnä haukottelemaan ja vaikka kirjan luki nopeasti, jäi siitä vähän suorittamisen maku. Nyt oli kaikki Oksaset luettu.

Stalinin lehmiä lukiessani mietin, että Oksasen on täytynyt kyllä itsekin sairastaa bulimiaa, niin todentuntuisesti hän kuvasi juuri oksennetun jäätelön tuoksua. Tiedän, että lukijan tulee muistaa, että lukee fiktiota eikä omaelämänkerrallista teosta, mutta muistelisin silti jostakin myös lukeneeni, että Oksasen on nuorempana kamppaillut syömishäiriöiden kanssa. Välillä tuntuikin, että luen Oksasen tarinaa, enkä Annan tarinaa ja jouduin ihan muistuttamaan itseäni, etten sorru tällaiseen. Syömishäiriöistä ja sairastaneiden kertomuksia olen lukenut nuorempana niin paljon, joten niiden kuvaileminen Lehmissä tuntui minulle lähinnä vanhan toistolta ja lähinnä toivoin aina niistä lukiessani, että kohtaus loppuisi mahdollisimman pian. Mielenkiintoisesti silti niiden kuvailu antoi aina vastapainon Katarinan, Annan äidin, tarinalle. Katarina tunsi vierautta saapuessaan Virosta Suomeen, eikä oikein uskaltautunut tutustua ihmisiin ja pelkäsi esittäytyä virottarena, ulkopuolisena. Anna puolestaan tunsi vierautta omassa vartalossaan ja roolipakotteet ja odotukset tulivat hänestä itsestään. Hän koki olonsa ulkopuoliseksi omassa vartalossaan. Kirjan jälkeen kuitenkin jäin miettimään, että miten ollessani 1989-2001 välisenä aikana koulumaailmassa, minulla ei ole mitään mielikuvaa, että missään vaiheessa olisi puhuttu Virosta. Oikeastaan oli todella hämmentävä tajuta, etten ole miettinyt Viroa ja sen historiaa varmaan koskaan aiemmin tosissani. Ensimmäistä kertaa kävin Tallinnassakin vasta 2008. Pidin Stalinin lehmistä tarinan ja kerrontatavan takia, mutta lisäksi siksi, että jäin pitkäksi aikaa miettimään asioita omassa pienessä päässäni.

Baby Jane vaikutti takakannen perusteella paremmalta, kuin mitä se sitten lukiessa oli. Odotin jotenkin vahvempaa teosta, koska olin niin vaikuttunut aiemmista. Olihan siinä varmasti jonkinlaista rohkeutta rakastelukuvauksissa, mutta olen tainnut lukea niin paljon Saisiota ja nämäkään kohtaukset eivät sävähdyttäneet, vaikka kuinka tarkasti kuvattaisiin kiihottumista naisen sormesta. Wikipedian mukaan Baby Jane kertoo kahdesta toisiaan rakastavasta naisesta, jotka kärsivät vakavasta masennuksesta. Kirja ottaa kantaa lesbojen ja mielenterveyspotilaiden asemaan yhteiskunnassa. Minulle vaikutelma jäi kuitenkin hyvin ohueksi, enkä löytänyt teoksesta medikalisaation tai nyky-yhteiskunnan ja terveydenhuoltojärjestelmän kritiikkiä tai että se olisi ollut vahva teos mielialapotilaiden hoidon puutteista. Näitä teemoja Baby Jane käsitteli hyvin vähän. Enemmän oli kyse vaikeasta parisuhteesta ja erinäisistä seksuaalisista tarpeista, joita hoidettiin vaikka postin välityksellä.


Kaiken kaikkiaan odotan kyllä Oksasen tulevaa kirjaa ja sitä mihin teemaan hän nyt tarttuu.

1 kommentti :

Kiitos kommentistasi!