Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora

"Puvulla on kertomus, mutta se ei kuulu minulle"

Riitta Jalosen uusin Hyvää yötä Irma Noora (Tammi, 2010) ei avautunut minulle täysin. Koko ajan lukiessani tuntui, että jotain salaperäistä on jäänyt avautumatta minulle, kuin olisin Nooran tavoin käsitellyt hänen tätinsä Rebekan esineitä, silti oikein tajuamatta niiden merkitystä. Kirja ei ollut juonivetoinen, mutta kyllä sitä lukee, vaikka ottaen selvää siitä, että mitä Noora itsestään oppii.

Kirjassa on myös ihan tolkuttoman paljon henkilöhahmoja, jotka esiintyvät sivulauseissa tai pienissä hetkissä. Koskaan en lukijana tiennyt tulisiko heihin tarttua ja jotenkin ymmärtää heidän taustansa ja yhteytensä Nooraan ja hänen edesmenneeseen selvännäkijätäti Rebekkaan. Miehien nimien virta selittyy Nooran taustalla ja itsensä pakoilulla, mutta en saanut otetta naisista. Toisaalta kukaan muu ei ollut merkittävä kuin Noora, joka oli tarinan minäkertoja ja hänen tätinsä, johon Noora oli syvästi kiintynyt ja jonka kuoleman jälkeen alkavat nuoruuden traumaattiset tapahtumat nousta esiin.

Hyvää yötä Irma Noora oli täynnä salaisuuksia ja avoin loppu jätti nimensä mukaisesti lukijan miettimään, että jatkoiko Noora tätinsä selvännäkijän työtä, saiko traumansa käsiteltyä ja elämälleen merkitystä. Minulle jäi jälkimauksi kuitenkin se, etten erityisemmin välittänyt Noorasta, eikä minua jäänyt askarruttamaan hänen elämänsä. Kirjan loppuun lukeminen oli suorittamista ja hauraan, laimean ja tunteita seksin avulla käsittelevän naisen traumakin oli kirkkaasti ratkaistavissa. Kieli oli kyllä kaunista ja maalailevaa, mutta ei saanut minua syttymään, koska en saanut muuten tarinasta otetta.

Aiemmin lukemani Jalosen teos, Kuvittele itsellesi mies, oli paljon kiinnostavampi ja vaikka siinäkin oli avioliittoon pettynyt nainen, oli hänessä edes vähän särmää ja munaa. Kerronta oli episodimaista ja aikarakenne vaihteli.

Jäin miettimään, että miksi Nooran menneisyys herätti minussa välinpitämättömiä tunteita. Uskon sen johtuvan siitä, että Noora itsessään jäi vieraaksi. Hänen ulkonäöstäänkin tiesin vain punertavan tukan ja arven rinnassa. Kirjassa esitetään Nooran nimen tulleen Ibsenin Norasta, mutta en saanut tätäkään kautta otetta Noorasta. Saati hänen tädistään Rebekasta ja äidistä Irmasta.

Kannessa oli paljon esineitä ja luvut oli jaettu kuvitettuihin väliotsikoihin, jossa näytettiin yksi esine. Niilläkin oli varmasti jokin kertomus, mutta se ei kuulunut minulle, kuten ei puvunkaan kertomus.
Ehkä tämä on niitä kirjoja, joita ei pitäisi lukea nopeasti ja annettaisiin pikkuhiljaa avautua.

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora
Tammi, 2010
Sivuja: 156