Lukupiirikeskustelu..

Tänään alkaa lukupiiri-blogin keskustelu Jun'ichirô Tanizakin Avaimesta.
Klikkaa itsesi mukaan tästä.

Muistutan ja korostan, että lukupiiri-blogi on kaikille avoin kanava keskustella kuukauden kirjoista. Blogiin ei tarvitse kirjautua sisään tai liittyä bloggeriin lukijaksi, vaan keskustella voi anonyyminakin tai keksimällä oman nimimerkin. Mikäli tammikuun kuukauden kirjasta ei ole mitään sanomista, niin 15.1 julkaistaan helmikuun kirja. Tule mukaan virtuaaliseen lukupiiriin!!

Otteita alustuksesta:
Kirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Päähenkilöt, aviopari Jago ja Ikuko pitävät tahoillaan päiväkirjoja omasta elämästään ja suhteesta toisiinsa. He yrittävät kommunikoida toistensa kanssa päiväkirjojen kautta, osaamatta puhua asioista kasvokkain. He analysoivat toistensa vikoja ja luonteenpiirteitä tarkkaavaisesti, näkemättä silti omassa käytöksessään moitteita. Oman osansa analysoinnista saavat myös heidän tyttärensä Toshiko ja perheystävä Kimura.

Kirja aiheutti aikanaan kovaa keskustelua Japanin parlamentissa ja toisaalta tämä ei ihmetytä minua. En tiedä tarkkaan, että mitkä asiat silloin keskustelua kuljettivat ja mitkä olivat näitä kohahduttavia asioita, mutta itseäni eniten kohahdutti yksityisyyden rajoilla liikkuminen. Luetaan toisten päiväkirjoja, kuvataan salaa vartaloa, juotetaan ja juovutaan tahallaan, koska muuten ei osata olla toista ihmistä "lähellä". Ikuko oli myös niin kaukana omasta itsestään ja ruumiillisuudestaan, vaikka hän janosi enemmän kokemuksia ja kosketusta, sillä hän ei meinannut edes aluksi tunnistaa itsestään otettuja alastonkuvia. Hän itsekin toteaa olevansa ihminen "jonka sydämessä himokkuus ja ujous ovat rinta rinnan."

Finlandia-haaste

K-blogin Jenni on julistanut Finlandia-haasteen - tavoitteena siis lukea kaikki Finlandia-palkitut kirjat.
Liityn mukaan haasteeseen tarttuneiden joukkoon! Minulla on aika paljon luettavaa tässä haasteessa, sillä en ole lukenut juurikaan voittajateoksia. Westön kirja on kesken äänikirjana, josta aiemmin bloggasinkin.
Olen mukana myös Helsingin yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden finlandia-lukupiirissä, joten uskon että tämä haaste tulee etenemään.

2010 - Mikko Rimminen: Nenäpäivä
2009 - Antti Hyry: Uuni
2008 - Sofi Oksanen: Puhdistus
2007 - Hannu Väisänen: Toiset kengät
2006 - Kjell Westö: Där vi en gång gått/ Missä kuljimme kerran
2005 - Bo Carpelan: Kesän varjot
2004 - Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2003 - Pirkko Saisio: Punainen erokirja
2002 - Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2001 - Hannu Raittila: Canal Grande
2000 - Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
1999 - Kristina Carlson: Maan ääreen
1998 - Pentti Holappa: Ystävän muotokuva
1997 - Antti Tuuri: Lakeuden kutsu
1996 - Irja Rane: Naurava neitsyt
1995 - Hannu Mäkelä: Mestari
1994 - Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies
1993 - Bo Carpelan: Urwind/Alkutuuli
1992 - Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia
1991 - Arto Melleri: Elävien kirjoissa
1990 - Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi
1989 - Markku Envall: Samurai nukkuu
1988 - Gösta Ågren: Jär
1987 - Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta
1986 - Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku sheba
1985 - Jörn Donner: Far och son (Isä ja poika)
1984 - Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma 

"Rakkauskirje 2"

"Herättyäni
sinun vieressäsi katselen
kuinka aamuaurinko kultaa kirjahyllysi
lattiasta kattoon
enkä yhtäkkiä enää tiedä kumpaa rakastan:
sinua vaiko kirjojasi.

Rakkaani, uskalla tuntea minut,
anna arvo tälle tunnustukselle."

"Sinun tuoksusi minussa monta päivää,
monta päivää rakastan itseäni."

Eeva Kilpi: Laulu rakkaudesta ja muita runoja (Wsoy, 1972)

Vihdonkin löysin tämän kirjan. Aivan mielettömän ihana runokirja. Haukon henkeä, sillä olen yleensä huono syttymään runoille, mutta näitä sivuja ahmin innoissani. Teos on täynnä melko lyhyitä runoja, mutta ihailen sitä kuinka tiivisti asiat on sanottu, mutta silti ymmärrän ne ensilukemalta. Pidän teemoista ja kuvastosta minkä ympärillä runot liikkuvat, löytyy 70-lukulaisia ihanteita ja aatteita, rakkausrunoja, luontokuvastoa ja naiseuden kuvailua. Ihana!!

Kuuntele kirja!

Joka paikassa kohkataan e-kirjoista ja mie en ole vielä ehtinyt kunnolla tutustua edes äänikirjoihin. Olen tänä jouluna innostunut käsitöistä ja erityisesti kutomisesta  ja koska en ole vielä niin taitava käsistäni, että pystyisin tekemään käsitöitä samalla kun luen, niin tämä uusi hurahdukseni on vieroittanut minua ihanien kirjojen ääreltä. Tässä kohtaa innostuin äänikirjoista, koska haluaisin yhdistää kirjojen maailman käsitöiden tekemiseen.
Myös iltaisin luen niin paljon, että välillä tuntuu yöunetkin siitä kärsivän, joten ajattelin että jos kuuntelisin kirjoja, saisin paremmin unenpäästä kiinni. Viime yönä tulikin suloisesti nukahdettua äänikirjan pariin.

Löysin erään blogin kautta (en valitettavasti nyt muista, että kuka tästä vinkkasi, älähdä niin linkkaan blogisi) tiedon, että joitakin Otavan äänikirjoja voi kuunnella kotiliesi.fi- sivuston kautta:
Tarjolla on kolme äänikirjaa: Eppu NuotionMusta, jossa nuori televisiotoimittaja Pii Marin on sarjamurhaajan jäljillä. Sen itsenäisessä jatko-osassa Kosto Pii Marin tutkii tositelevisio-ohjelmassa tapahtunutta henkirikosta.  
Kuunneltavissa on myös Kjell Westön Finlandia-palkittu Missä kuljimme kerran. Historiallisessa romaanissa tarina kulkee monen suvun ja sukupolven kautta vuodesta 1905 aina talvisodan kynnykselle. Kuuntele kirja –projekti toteutetaan yhteistyössä Otavan kanssa. Kosto ja Musta ovat kestoltaan noin kahdeksan tuntia, Missä kuljimme kerran noin 20 tuntia. 

Aloitin kuuntelemaan sivuston kautta Westön Missä kuljimme kerran-kirjaa, mutta hankin sen sitten myös itselleni mp3 -soittimelle. Minulla on kirjastosta pitkät pinot nyt äänikirjoja varauksessa, koska innostuin tästä, että kirjoja voisi kuunnella lenkillä, nukkumaan mennessä, käsitöitä tehdessä jne..

Ovatko äänikirjat teille tuttuja? Kuunteletteko mielellänne kirjoja vai onko se liian hidastempoinen vaihtoehto itse lukemiselle? 

Minua kiinnostaisi kovasti kuulla mielipiteitä äänikirjoista, sillä en ole aiemmin kauheasti törmännyt edes äänikirjoista tehtyihin bloggauksiin. Voiko arvioida silti kirjan, vaikka sitä ei ole varsinaisesti lukenut. 

Maria Syvälä: Koti

"Kodin ymmärtää vasta, kun joku himottee sitä, valtaa sen ja ottaa kodin pois."

Maria Syvälän Koti (Robustos, 2010) on pienisuuri kirja. Luku-urakka ei ollut järkälemäinen, koska teos on varsin lyhyt, mutta tunnelmaltaan sen verran suuritöinen, että tunsin lukeneeni viime yönä suuren sukuhistorian. Minulla on vieläkin vähän surumielinen olo kirjasta, kun tätä arviotani kirjoitan, vaikka kirjassa lopulta käy hyvin. En osaa edes sanoilla kuvata, miten tämä vahva tunnelma kirjassa rakentui. Lukiessani sekoitin aikatasoja ja henkilöhahmoja toisiinsa, mutta silti olin tunnelmassa jatkuvasti läsnä.

Koti on Syvälän trilogian päättävä teos, mutta sen pystyy lukemaan itsenäisenä teoksena. En ole lukenut näitä aiempia osia Älä sylje minua syliisi (2005)  ja Onnen tyttö (2007). Tavallaan olisin silti halunnut lukea aiemmatkin teokset, sillä olisin ehkä pysynyt paremmin selvillä näistä henkilöistä, mutta kuten sanoin vahva tunnelmalataus kantoi näiden epäselvien kohtien yli. Pidin myös siitä, että en lukiessani ajatellut kirjoittajan olevan nainen, sillä teos olisi voinut olla myös miehen kirjoittama.

Teoksessa seurataan yhden hämäläisen suvun ja perheen elämää kotonaan Kaukolassa ja miten yhteiskunnan nousu- ja laskukaudet näkyvät perheen arjessa ja kuinka rakas koti joudutaan lopulta jättämään naapuriperheen ja vihollisten hallintaan. Kodin menettäminen lähentää Siitajoen perheenjäseniä enemmän kuin mitä noususuhdanteen rikastuminen. 1990-luvun lama teki hallaa perheen elinkeinolle ja isän riskinotto kostautui perheelle mitä pahimmalla tavalla, sillä he joutuivat myymään kotitilansa naapurille, joka käytti heidän hyväuskoisuuttaan häikäilemättömästi hyväkseen. Naapuri toimi kuitenkin marionetti-nukkena sisarenpoikansa, kauppatietelijä Tero Salmen johtaessa tapahtumia taustalla. Salmi unelmoi Kaukolan modernisoimisesta ja tilan muuttamisesta yritysten virkistyskohteeksi. Lukija voi silti hymähtää vahingoniloisesti Salmen investoidessaan suuren omaisuutensa islantilaisiin pankkeihin. Paha saa lopulta palkkansa.

Tapahtumien kulku tulee lukijalle alussa jo selväksi, sillä aikataso vaihtelee takaumien, tulevien ja nykyisyyden välillä. Juoni tuntui omassa luennassani kuitenkin toissijaiselta, sillä tuttujen tapahtumien ja suomalaisen lähihistorian kaiku koskettivat. Pidin teoksesta paljon, vaikka en aina pysynytkään kärryillä. Niin paljon kirja minua kannatteli.


Tekstinäyte:
"Äidin jaloissa kiemurtelevat sinertävät suonikohjut. Koti on pakannut äidin jalat tukoksia täyteen. Tukokset ovat nousseet myös aivoihin estämään sanojen muodostumista. Mutta äidin kädet ovat kannatelleet isää ja minua laihjoen vuosien yli. Ilman äidin käsiä ja hänen ahkeruuttaan, mukautumisen uutteraa ja periksiantamatonta taitoa, olisimme maanneet kyljellämme monta sataa päivää"

Maria Syvälä: Koti
Robustos, 2010
Sivuja: 141

Karkeloi kansa ja kunnailla soi, muumeilta elämää oppia voi..

Tunnustus: Olen suuri muumi-fani. Minulle rakkaimpia Tove Janssonin kirjoja ovat hänen sarjakuva-albuminsa. Wsoy on kerännyt sarjakuvia kovakantisiksi kokoelmiksi. Olen lukenut jo ilmestyneet 3 osaa Muumit- sarjakuvaklassikot -sarjasta. Kesällä ilmestyy neljäs osa, jota odotan kuumeisesti. Minusta kirjat ovat todella hyvin tehtyjä, mutta löysin myös eriävän mielipiteen asiasta (tämä koskettaa tosin vain ensimmäistä kirjaa). En ole lukenut vielä muumi-sarjakuvia englanniksi, mutta toivon saavani nämä samat tarinat alkuperäisversioina pian luentaan. Löysin myös selkeän perustelu suomennetun ja englanninkielisen sarjakuvien eroista kvaak.fi-sivuilta. Puhekuplia on jouduttu isontamaan, jotta suomenkieliset ajatukset mahtuvat muumikansan suusta ilmoille ja tämä suurennos taas rikkoo kuvan dynamiikkaa ja Toven puhekuplaidean. Näistä palautteista WSOY on ottanut onkeensa ja nyt arvioimassani kolmannessa kirjassa painojälki on tarkkaa, enkä huomannut ollenkaan että luen käännösversiota, vaan ajattelin olevani alkuperäisen kansallisaarteen lähteillä.

Alla esimerkki kvaakin sivuilta löydetystä kuvasta, jossa näkyy ensimäisen kirjan painojälki ja omissa stripeissäni näkyy kolmannen kirjan painojälki.

Sarjakuvien historiasta voi lukaista Tove Jansson -seuran sivuilta. *Klik*
Tiivistettynä voin sanoa, että Muumi sarjakuvat on tehty alunperin englanniksi, kun tuolloin maailman suurin iltapäivälehti The Evening News tilasi Janssonilta jatkuvajuoninen satiirinen sarjakuva aikuisille. Englantilaiset olivat ihastuneet muumi-kirjoihin ja ajattelivat että muumien maailma voisi toimia hyvin myös aikuisten sarjakuvina. Tove teki seitsemänvuotisen sopimuksen vuonna 1952 ja kun tahti kävi hänelle liian työlääksi, aloitti Lars Jansson kääntämisen ohella myös tekemään käsikirjoituksia sarjakuville vuonna 1957. Ja kun Tove lopetti kokonaan sarjakuvien tekemisen, jatkoi Lars Jansson niiden tekoa vuoteen 1975 asti.

Kolmas kokoelma sisältää tarinat Muumipeikko rakastuu, Viidakkoelämää, Muumipeikko ja marsilaiset, Muumiperhe ja meri sekä Yhdistyselämää. Jaksot ilmestyivät alunperin vuosina 1956-1957.

Ensimmäisessä tarinassa oli huvittava lukea Muumipeikon ja Niiskuneidin mustasukkaisesta ja välin kolmiodraamaisestakin suhteesta, sillä paikka paikoin monien erimielisyyksien takana tuntui olevan vain miehen ja naisen erilainen tapa ajatella. Muumipeikon rakastuessa hyvännäköiseen diivaan ja uhraten tälle kaiken huomionsa, ei ole ihmekään että Niiskuneiti tahtoo muuttaa pois ja haukkuu kilpailijatartaan vampiksi. Muumien tunteet näkyvät kasvoille monenkirjavina ja ihailen Tove Janssonin tapaa piirtää muumeille niin monenlaisia ilmeitä, vaikka heillä on iso turpa vailla suuta.

Muumien elämä on hyvinkin sekopäistä, mutta vitsit toimivat joko yksittäisessä stripissä tai pitkin tarinaa. Sarkastisuus, yhteiskuntakriittisyys ja hulvaton anarkia paistaa tarinoissa ja näillä sulostuttavilla hippimuumeilla on sana hallussaan. Toisessa tarinassa Muumilaakson luonto villintyy ilmaston lämpeämisen seurauksesta, ja kun muumimamma vielä kylvää trooppisia siemeniä, niin koko laakso täyttyy viidakon elämistä ja kasvillisuudesta. Poliisit haluavat vangita nämä eläimet eläintarhaan ja nappaavat muumitkin, vaikka nämä eivät ole täysin rotupuhtaita virtahepoja. Tarinassa mietitään niin luontoa, vapauta ja vankeutta kuin myös ihan humoristisesti muumiperheen ennakkoluulotonta otetta kaikkeen uuteen. Tämä sama ennakkoluuloton heittäytyminen näkyy muissakin tarinoissa. Kirjan lopussa on filosofian tohtorin Sirke Happosen koonti kirjan tarinoista ja niiden kuvallisesta kerronnasta, tematiikasta ja elämänfilosofiasta.

Tove Jansson: Muumit sarjakuvaklassikot III
Wsoy, 2010
Sivuja: 122

Paula Noronen & Annukka Leppänen: Pirjo ja kaveri

"Mä haluaisin että lesbous olis vielä rikos"

Kuvanäyte kirjasta

Paula Norosen ja Annukka Leppäsen sarjakuvakirja Pirjo ja kaveri (Like, 2010) tuntuu samaan aikaan tutulle ja ajankohtaiselle. Albumissa vitsaillaan esimerkiksi Päivi Räsäsen mielipiteillä ja miten hän käyttäytyy lesbobaarissa. Päähenkilöt Pirjo ja hänen lesboystävänsä pohtivat lesbouden lisäksi myös yleisesti naiseutta ja ihmissuhteita.

Otin tähän arviooni kuvanäytteen kirjasta, kuten monesti liitän tekstinäytteitä, jotta piirustustyylistä ja huumorista saa jonkinlaista kuvaa. En ole kysynyt lupaa tämän kuvan julkaisemiseen ja otan kyllä sen pois, mikäli tämä kuvanäyte tekijöitä häiritsee. Mutta arvioidessa tekstiä ja kuvaa, on helpompi antaa pieni näyte, jotta lukija ymmärtää sen, mistä puhun.

Pirjo ja kaveri toimisi minusta loistavasti myös lehtien sarjakuvastrippeinä, sillä teksti naurattaa lyhyemmissäkin pätkissä. Kun luin kirjan kannesta kanteen, niin samanlaiset vitsit voivat vähän puuduttaakin ja nokkeluus mennä ohi korvien. Samoin minulle käy esimerkiksi Viivin ja Wagnerin kanssa. Monissa nyt lukemissani sarjakuvissa omassa lukukokemuksessani painottuu joko teksti tai visuaalinen kerronta ja tämä teos on minusta hyvä esimerkki juuri hauskasta tarinasta. Kuvat ovat aika minimalistisia, vaikkakin miellyttävästi piirrettyjä. Jopa arkisia, ettei niitä tavallaan edes sen kummemin huomaa. Lesbouden ja naisten suhteiden ympärille rakentuu monta vitsiä, mutta minun nauruhermooni osuivat myös Pirjon pohdinnat esimerkiksi siitä, miksi illat menevät pitkäksi, vaikka lähtee vain yhdelle ja miksei sama toistu myös liikunnan suhteen. "Piti vaan yksi laite käydä, mutta kävinkin kymmenessä. Samaan syssyyn vedin sulkapallotreenin, jumpan ja vielä tunnin lenkin."

Teksti on paikoin hyvinkin nasevaa ja naisten välistä rakkautta ei glorifioida, vaan kerronta kuljettaa lukijaa makkarin riidoista erilaisten parisuhteiden pohdintaan. Lesboudesta ei silti myöskään tehdä typerryttävää vitsiä, vaikka monet hauskuudet pohjaavatkin stereotypioihin. Suosittelen sarjakuvaa, sillä se on hyvin helposti lähestyttävä ja hauskuttava kokonaisuus.

Minua itseä onkin purrut pieni sarjakuvakärpänen ja toivon mukaan opin lähitulevaisuudessa analysoimaan enemmänkin sarjakuvan visuaalisuutta, sillä monesti "menen teksti edellä".

Paula Noronen & Annukka Leppänen: Pirjo ja kaveri
Like, 2010
Sivuja: 63

Paula Noronen on helsinkiläinen freelance-kirjoittaja. Hän työskentelee radion, television ja elokuvan parissa. Annukka Leppänen on Helsingissä asuva tietotekniikan aikuiskouluttaja, graafikko ja kuvittaja. (Liken sivuilta poimittua)