2.12.2014

Heidi Köngäs: Hyväntekijä


Heidi Köngäs: Hyväntekijä (Otava 2006). Pokkari, elokuvakannellinen lisäpainos, 2014. 221 sivua.

Kirjaston kierrätyshyllystä käteeni osui oikein oivallinen saunakirja. Tykkään lukea kirjoja myös saunassa, mutta kirjan tulee olla oikea, että sen viittii saunottaa. Pokkari, mieluusti vähän isommalla tekstillä ja nopeasti juoksevilla sanoilla, mielekäs tarina ja oma lukurauha. Ai että!

Hyväntekijä on kuin pala kesää kesken talven. Siinä kuljetaan pyörällä läpi Helsingin lempiseutujeni ja samalla kun päähenkilön, Alman, tunteet syttyvät Juhani-nimistä lääkäriä kohtaan yhden yön jälkeen, kukkii myös kaupungissa kesä ja sivuilta aistii lämmön. Siinäkin toki sauna lukumiljöönä auttaa oman osansa.

Alma on mielenkiintoinen hahmo ihan alkusivuilta lähtien, sillä hän on niin suostuvainen ja vähään tyytynyt ja kuitenkin hän ostaa hurmosikävissään kalliit liput Juhanin luo Pariisiin, antautuu hetkelle. Ja sitten yhtä intensiivisesti paneutuu oman dementoituneen äitinsä hoitajaksi ja onnettoman ja uuteen rooliinsa sopeutumattoman isänsä tiuskimisten kuuntelijaksi.

Blogiystävä Sara kuvaa teosta ja erityisesti Almaa osuvasti: "Romaanin tunnelma on elävä ja intensiivinen alusta loppuun, ja sen henkilöhahmot ovat uskottavia ja elämänmakuisia. Päähenkilö Alman taustaa valotetaan juuri sopivasti, niin että hänestä rakentuu oikea ihminen, jonka tunteet ja ratkaisut tuntuvat luontevilta ja loogisilta hänen omaa menneisyyttään vasten peilattuina."

Juuri tästä pidin, kirja tuntuu hyvältä viihteeltä – ilman mitään vähättelevää klangia tässä! – ja tarina koskettaa elämän hauraudessa ja siinä, kuinka sitä voi joutua seisomaan hetkittäin oman elämänsä vieressä, antamaan ajan lipua ja toisten olla edellä. Unohtua kuin taustalle.

Aiemmin olen lukenut Köngäksen Finlandia-ehdokkaanankin olleen Dora, Doran, josta pidin niin ikään paljon. Komea kirja mutta vielä laajempi ja kulmikkaampi. Hyväntekijä kramppaa ja kipuilee, siinä on paljon rakkautta ja niin, sitä kaipaamaani kesää.

11 kommenttia :

  1. Minäkin olen usein haaveillut saunassa lukemisesta. En ole kuitenkaan koskaan raaskinut ottaa mitään kirjaa kosteaan tilaan. Nyt minäkin taidan valita jonkin "ei niin arvokkaan teoksen" saunakirjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vaihtokirjat ovat oivallisia saunakirjoja. Harmi vain, että monesti pokkareissa on pieni fontti ja sitten siinä saunan hämärässä valossa saa oikein kunnolla tihrustaa, että jotain näkee.

      Poista
  2. Saunakirja - mikä mainio idea! :) Hyväntekijä jäi minulle pieneksi pettymykseksi. Dora Dora sen sijaan vavahdutti melkein sijoiltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin se teki. Dora on edelleen suosikkini, mutta Hyväntekijä oli ihanan kesäinen.

      Poista
  3. Saunakirja! Ihana. :)

    Tätä Köngäksen kirjaa en ole lukenut, mutta juuri Dora, Dorasta pidin valtavasti ja Vieras mieskin oli hieno. Hyllyssäni odottelee Jokin sinusta, pitäneekin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dora, Dorasta kiitos sinulle, sillä sain sen ensimmäisenä luettua. Vieras mies on minulla lukematta, eikä hyllyssäni olekaan Köngästä odottamassa.

      Poista
  4. Kirjoitat tästä niin kauniisti. ♥ "Tarina koskettaa elämän hauraudessa ja siinä, kuinka sitä voi joutua seisomaan hetkittäin oman elämänsä vieressä, antamaan ajan lipua ja toisten olla edellä. Unohtua kuin taustalle." Todella hienosti sanottu -- ja miten totta tuo on tässä kirjassa, ja myös joskus elämässä.

    Köngäksen kirjoista tämä on minusta heikoin, mutta sellaisenaankin valtavan hieno, ja minulle henkilökohtaisista syistä merkityksellinen. Tässä on paljon muutakin tuttua ja kipeää, mutta erityisesti muistisairaan äidin tyttären tuntemukset menivät syvälle ihon alle.

    Tästä tulikin mieleen, että pitäisi tuoda loputkin Köngäksen kirjat omaan blogiin, olen kirjoittanut vasta kolmesta. Ihana, hieno kirjailija! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja kiitos lainaamisesta. Olet ihana. ♥

      Poista
    2. Sara, se oli hyvä kohta lainata, sillä sanoit asian paremmin kuin mie.

      Poista
  5. Heidi Köngäksen Jokin sinusta oli minusta oikein hyvä, mutta niin karsean epämääräinen nimi että kulutin paljon aikaa paremman keksimiseen - ilman tulosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska, että mietit parempaa nimeä kirjalle! Välillä sitä kyllä tulee miettineeksi kesken lukemisen, että mitenköhän nimi kuvastaa kirjaa ja sitten jossain vaiheessa se sana ilmestyy kesken tekstin ja siinä se. Tuota Jokin sinusta -kirjaa en ole lukenut.

      Poista

Kiitos kommentistasi!