Susanna Alakoski: Köyhän lokakuu

Susanna Alakoski: Köyhän lokakuu. Päiväkirja
Schildts & Söderströms, 2013
Oktober i Fattigsverige. Dagbok, 2012
Suomennos: Katriina Huttunen
Kansi: Emma Strömberg
Sivuja: 329
Mistä: kirjastosta
Ruotsinsuomalainen tunnustuskirja

Susanna Alakosken Köyhän lokakuu kiinnosti alun alkaen aiheensa ja rakenteensa vuoksi. En ole lukenut häneltä aiemmin mitään, vaikka kovin kehuttu ja palkittu esikoiskirja Sikalat löytyy pokkaripainoksena hyllystäni. Se pitäisi kyllä pian lukea, niin paljon pidin tästä Alakosken esseen ja päiväkirjan tyylejä sekoittavasta teoksesta. Rakenne viehätti koko teoksen ajan, vaikka pakko myöntää, että ihan alussa kesti hetken päästä tekstin rytmiin mukaan. Keskittyminen kannatti, sillä aihe on hurja, omakohtaisuudessaan erityisen koskettava ja sain tietää ilman tirkistelyntunnetta asioita, jotka jäävät varmasti mietityttämään pitkäksi aikaa.

Ensin kuitenkin rakenne: Teksti kulkee kuin tajunnanvirta, lyhyet kappaleet pirstaloivat kerrottua, mutta vaikka samassa luvussa on sitaattilainoja muista teoksista, muistoja lapsuudesta, nykyhetkessä piipahtamista, otteita vanhempien potilaskertomuksista, sosiaalitoimiston raportteja Alakosken perheestä, runoja, aforismintapaisia lyhyitä lauseita, ei kokonaisuus ole kuitenkaan mitenkään sekava. Yllättävänkin luontevasti pääsee mukaan taas kulloiseenkin kertomukseen, vaikka välissä on sivukaupalla muunlaista pohdintaa. Kirja on taidokas, intensiivinen ja ryöppyävä kokonaisuus.

Siinä on myös toistoa. Hokemia, joita Alakoski on varmasti lapsesta asti miettinyt. Köyhän sieluntilan sanallistamista, joka vaivaa ja hapottaa myös hyväosaisen mutta alati syyllisyyttä potevan lukijan mieltä.

Ja sitten aihe: Susanna Alakosken vanhemmat muuttivat Ruotsiin Ystadiin Fridshemin alueelle 1960-luvun puolivälissä. Teostaan varten kirjailija on käynyt läpi satoja sosiaalitoimen, sairaalan ja poliisin kirjaamia dokumentteja hänen lapsuusaikansa tapahtumista ja perheestään. Niitä lukiessa ihan tyrmistyy. Miten asioita on voitu kirjata näin tarkasti, muttei lapsia ole otettu huostaan. En ole tarpeeksi ammattilainen tietääkseni, olisiko heidät pitänyt ottaa huostaan tai mitä oikeasti olisi pitänyt tilanteelle tehdä, mutta kyllä kylmää lukea otteita siitä, kuinka pienet lapset käyvät kertomassa viranomaisille, että isä kuristaa äitiä ja molemmat vanhemmat ovat humalassa kotona. Toiset viranomaiset vievät vaikka pölynimurin, koska perheellä ei ole varaa maksaa laskuja.

”Minä tiedän jotakin köyhyydestä. Vanhempani kävivät töissä. Olimme silti köyhiä. Olimme maahanmuuttajia, elimme minimipalkalla. Molemmat vanhempani tekivät pimeästi töitä saadakseen rahat riittämään. Aina väsyneitä. Aina kipeitä.
Silti emme koskaan käyneet lomalla.”

Rahaa tulee siis myös työn kautta, mutta köyhyydestä ei pääse eroon millään. Köyhän lokakuu käsittelee myös vierautta, kieliasioita, maahanmuuttajuutta, suomalaisuutta Ruotsissa. Ja vaikka tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin, yhtä hyvin Alakosken kirja voisi kertoa Suomesta. Koruton totuus länsimaisen hyvinvointivaltion toisesta puolesta, joka on helppo kuitata paheksumalla ja vähättelemällä. Kuitenkaan kukaan ei ole köyhä vapaaehtoisesti.

Alakoski kirjoittaa myös siitä, miten hänestä tuli kirjailija ja miten hänet on otettu kirjailijana vastaan. Kuinka hänet aina halutaan kuvata mahdollisimman rumaa taustaa vasten ja korostaa jotain lähiötunnelmaa. Hän myös miettii, kuinka kirjailijat kirjoittavat yleensä useamman teoksen samasta aiheesta, ja niin hänkin on tehnyt. Sikalat ja Hyvää vangkilaa toivoo Jenna näkyvät myös tässä teoksesssa otteina tai Alakoski kertoo, miten joku tapahtuma tai ajankohta on vaikuttanut niihin teoksiin. Näiden teosten lisäksi minua kiinnostaa lukea Mathias Rosenlundin Vaskivuorentie 20, kunhan kirjaston pitkääkin pidempi jono antaa myöten.

Kirjasta ovat vaikuttuneet myös Karoliina, Omppu ja Alma Kalma.