Karl Ove Knausgård: Taisteluni – Ensimmäinen kirja

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1
Like, 2013
Min Kamp. Første bok, 2009
Suomennos: Katriina Huttunen
Sivuja: 489
Mistä: ystävältä lainassa
Norjalaisen muistelmaromaanisarjan ensimmäinen osa

Nyt oli viimein aikaa, tahtoa ja mahdollisuus tutustua tähän "kaikkien" rakastamaan ja paljon huomiota saaneeseen kirjailijaan. Luin ensin hänen vaimonsa teoksen Helioskatastrofi, joten aloitin "Knasuvillityksen" väärästä päästä. Tuntui oikein mukavalta lukea miltei perään tämä Taisteluni, sillä jäin kuin jäinkin tähän sarjaan koukkuun ja haluaisin pian lukea toisen osan. Minun onnekseni jaksoin pidätellä lukuhaluja tähän asti, sillä mitä todennäköisemmin syksyllä julkaistaan sarjan neljäs osa, joten pääsen tänä vuonna lukemaan vielä kolme "Knasua".

Voihan Karl Ove Knausgård, osaat kirjoittaa kyllä oikeasti maagisen koukuttavaa tekstiä, etten päässyt viime yönä edes unille ajoissa. Luin kuinka nuori Karl Ove yrittää päästä uudenvuoden bileisiin ajoissa, mutta hän joutuu kävelemään nelisen kilometriä tuiskussa kahden kaljakassin kanssa. Aina auton tullessa vastaan hän joutuu piilottamaan kassit ojaan ja jatkamaan matkaansa muina miehinä eteenpäin, ettei autossa olevat näe, että hän kantaa kaljakasseja mukanaan. Sitten hän juoksee taaksepäin noutamaan kassit ja matka jatkuu. Kuulostaa niin pieneltä kohtaukselta, mutta olin aivan lumoutunut. Lapsuuden ja nuoruuden muistelut olivat niin eläväisiä, todellisia ja kirkkaita. Aina välillä palataan nykyhetkeen, tai kirjoitushetkeä lähempänä oleviin vuosiin, ja tuntuu kuin saisi suorana lähetyksenä seurata kirjailijan arkea ja kirjoittamisen tahtia.

Olin oikeastaan ihan varma, että kirja ei ole kuitenkaan ihan makuuni. Uskoin kyllä pitäväni, mutta ajattelin tekstin olevan myös aika tylsää, pikkutarkkaa ja paatoksellista. Lukukokemukseni ei ollut mitään näistä, ja olen vielä ymmärtänyt, että seuraavat osat ovat vielä parempia. Tänä vuonna aion lukea Päätaloakin, siinä riittää ainakin lukemista, kun Knausgårdit loppuvat kesken.

Kuvittelin kirjan olevan myös ihan mielettömän synkkä, ja sitä se olikin, mutta en tuskastunut siihen. Totta kai isän alkoholismi, ja pelon ilmapiiri, joka leimaa kaikkea vuorovaikutusta isän kanssa, on ahdistavaa, mutta onnistuin jotenkin löytämään nuoruuskuvauksista niin paljon huumoriakin, ettei lukeminen ollut masentavaa tykytystä.

Olen ennenkin kertonut, kuinka paljon pidän hyvistä tunnustuskirjallisuuden kotimaisista klassikoista. Enkä välitä tietää, mikä on oikeasti totta ja mikä väritettyä muistelmaa. En lue näitä kirjoja etsiäkseni jotain totuuden valoa, pidän vain niin paljon siitä tyylistä. Puhkirehellisyyden illuusioista. Knausgård vaikuttaa hyvin rehelliseltä, hän tarkkailee itseään armotta ja analysoi arkisia asioita sellaisella kirkkaudella, että ihan ihmetyttää. Tätä lisää!

Karoliina kirjoittaa omassa arviossaan hauskasti, miten synkkä yksinpuhelu vaikutti hänen lukukokemukseensa. Hän esittelee kirjankin kurttuotsaisen muistelmaromaanin genren alla. Kannattaa lukea arvio! Jaana esittelee puolestaan kirjaa erittäin kattavasti, sekin kannattaa lukea! Katja esittelee hyviä rinnastuksia kotimaisiin kirjoihin. Häneltä saan varmaan pian lainaan myös seuraavaan osan. (vinkvink!)