Heinrich Böll: Katharina Blumin menetetty maine
Otava, 1976 (ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1975)
Die Verlorene Ehre der Katharina Blum
oder: Wie Gewalt entstehen und wohin sie führen kann, 1974
Suomennos: Kai Kaila
Sivuja: 127
Kansi: Kosti Antikainen
Mistä: oma ostos
Saksalainen pienoisromaani, yhteiskuntasatiiri
Viikonloppuna luin yhden suosikkikirjoistani, sillä halusin lukea saksalaista kirjallisuutta ennen Helsingin kirjamessujen alkamista. Saksa on messujen teemamaa, joten on hyvä virittäytyä tunnelmaan ja keskusteluihin lukemalla jotain oikein hyvää saksalaista kirjallisuutta. Olen tänä syksynä lukenut vähän uudempaakin saksalaista, mutta niistä myöhemmin lisää.
Katharina Blumin menetetty maine on niin kiinnostava teos, ettei sitä lisäluvut pilaa. Teoksen vuoksi olen hankkinut hyllyyni aikamoisen Böll-kokoelman, mutta niistä olen lukenut vain Tohtori Murken kootut tauot -teoksen – oivallinen toki sekin! Olen pienoisromaanien ystävä, varsinkin jos tiiviseen tilaan saadaan mahtumaan paljon ilman että tulee tunku ja ähky. Tähän väliin linkkaan kuitenkin toiseen blogiarvioon, jossa lukukokemus on ollut täysin päinvastainen kuin omani.
Kirja alkaa pienellä esipuheella: "Tämän kertomuksen henkilöt ja tapaukset ovat keksittyjä. Mikäli eräiden lehtimiestapojen kuvauksessa ilmenee yhtäläisyyksiä 'Bild'-lehden menetelmien kanssa, nämä yhtäläisyydet eivät ole tahallisia eivätkä satunnaisia vaan väistämättömiä."
Pirullisen osuvasti sanottu, ja samalla tyylillä jatkaa koko kirja. Kertoja raportoi tapahtumia näennäisen kuivakalla äänellä, mutta hän ei malta kuitenkaan olla välillä ottamatta kantaa henkilösuhteisiin ja tapahtumien kulkuun.
Olen lukenut niin paljon kirjoja, joissa kuvataan itäsaksalaisen valtion toimintaa kylmän sodan aikana: urkkimista, korruptiota, vainoamista, mustamaalausta, sensuuria, ihmisten jaottelemista mustavalkoisesti hyviin ja pahoihin, meihin ja niihin. Böll näyttää, ettei lännessä jääty itää huonommiksi ja lehdistön "sananvapaudella" ja sensaatiohakuisella toiminnalla on uhrinsa.
Läpi teoksen LEHTI on typografisestikin kirjoitettu versaalilla, joten sen mahti korostuu lukijallekin jo pelkästään silmäilemällä sivuja.
Katharina on tavannut uuden vuoden juhlissa miehen, jonka vie kotiinsa yöksi. Aamulla poliisit ryntäävät hänen asuntoonsa kovistelemaan miehen olinpaikasta. Etsintäkuulutettu Ludwig Götten on kuitenki paennut jo hyvin varhain, joten poliisien ja tabloidilehdistön hampaisiin jää vain Katharina. Hän menettää saman tien kaikki oikeudet yksityisyyteensä, eikä LEHTI jätä rauhaan hänen läheisiäänkään. Yhdessä yössä hiljaisena ja kilttinä tunnetun Katharinan maine on mennyttä.
Minusta tarina on vahva. Musta huumori, lakoninen kerrontatyyli, yhteiskuntasatiiri toimivat minulle, ja kertojan ohjailevaisuus ja epäinhimillisen toiminnan hyvinkin tarkka alleviivaaminen ihastuttivat. Minusta nämä kohdat olivat taiten tehty, vaikka ymmärrän, jos jotakin teoksen tendenssimäisyys ärsyttää. Myös poliisiraportointityylillä kujeileva kerronta voi ehkä kyllästyttää. Vai voiko? Minusta se oli niin mainio!
Ja alkuperäinen kirjan nimi on varmasti pisin, jonka tiedän. Sekin huvitti, kun huomasin sen tätä bloggausta kirjoittaessani.
Olin tämän kirjan maininnut omalla pitkällä listallani parhaat kirjat -äänestyksessä, loistava teos heti tuosta esipuheesta lähtien. Böll leikkii virallisella ja kuivakkaalla kielellä niin tässä kuin monissa muissakin kirjoissaan, tapahtumissa on absurdiutta ja absurdimmaksi ne muuttuvat kun niitä tarkastellaan oikeuslaitoksen mikroskoopin kautta (tai LEHDEN vääristävän peilin).
VastaaPoistaTohtori Murke ja Nainen ryhmäkuvassa ovat muut suursuosikkini mutta muitakin hyviä on tullut herralta luettua...
Nainen ryhmäkuvassa taisi olla se teos, jonka jälkeen hän sai Nobelin. Sitä ei ole kirjahyllyssäni, joten pitää toivoa joululahjaksi. :D
PoistaKiitän oikeasti hienosta kommentistasi hdcanis, sillä se on niin hyvin kirjoitettu ja tiivisti ajatukseni. Unohdin mainita tuon absurdiuden jutussa nimittäin itse!
Mulla on hyllyssä vielä: Ei sanonut sanaakaan, tuo Murke, Aseveljet, Mitähän siitä pojasta tulee?, Aaadam, missä olit.
Mitähän siitä pojasta tulee on hilpeä nuoruusmuistelu (niin hilpeästi kuin natsi-Saksasta voi kirjoittaa), Aadam taas oli synkkä sotanovellien sarja, noita kahta muuta en ole lukenut (ja Suojaverkko ainakin pitäisi kanssa lukea).
PoistaTuli mieleen että Böll taisi ylipäänsä suhtautua aika epäluuloisesti kieleen, sodanjälkeiset saksalaiset kirjailijat lähtivät kirjoittamaan hyvin riisuttua ja toteavaa tekstiä koska natsihallinto oli korruptoinut kielen ja sekin piti rakentaa raunioista uudestaan, mutta näissä myöhemmissä kirjoissa sitten piikitellään muka-neutraalia kieltä, eufemismeja, sanojen korvaamista toisilla ja niin edelleen (mitäs se tohtori Murkekin radiossa tekee...)
Tämä kirja on ollut nimeltä tuttu "aina", koska tämä on ollut vanhempieni kirjahyllyssä - on kai vieläkin. En ole silti tätä koskaan lukenut. Ilmeisesti kannattaisi!
VastaaPoistaHanna, hyvä sinä! Minun entinen kirjallinen kotimaani on Saksan kirjallisuus. Katarina Blumin menetetty maine on hyvä, mutta pidän vielä enemmän Nainen ryhmäkuvassa, jonka olen lukenut useampaan kertaan. Bölliltä lisäksi lukenut Enkeli oli vaiti ja Suojaverkko. Suojaverkko käsittelee kiinnostavaa aihetta eli Saksan terrorismin vuosia.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirja. Saksalainen kirjallisuus ei muutamia klassikoita lukuunottamatta ole minulle kovinkaan tuttua. Kiitos siis tästä! :)
VastaaPoista