Siiri Enoranta: Gisellen kuolema

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema
Robustos, 2011
Kansi: Sára Köteleki
Sivuja: 151
Kiva tietää: Runeberg-palkintoehdokkaana 2012

Gisellen kuolema on koukuttava ja hyvin kauniisti kerrottu kirja, mutta en silti tiedä, mitä mieltä olen siitä. Sitä varten on onneksi tämä blogi, jonne saan ajatuksia kirjata. Jotenkin kirjoittamalla omatkin ajatukset selkiytyvät, vaikka yritänkin pitää tämän arvion aika kryptisenä, jottei vain juonesta paljastu liikaa.

Olen kuullut Siiri Enorannan teoksista paljon hyvää, mutta en osannut arvata, että kirja herättäisi näin paljon ajatuksia. Siitä on jonkin aikaa, kun luin kirjasta arvioita ja päätematiikka oli unohtunut, siksi en sitä mielelläni kerro, sillä kirjasta teki erittäin hyvän se, että uppoutuessani koko ajan enemmän tarinaan, minulle tuli välillä myös hyvin epämukava olo. Miten se voi olla hyvä asia? Kirja vain oli niin tiheä ja se, mikä teki oloni epämukavaksi alkoi jo aika varhain pienistä viitteistä.

Kirjan maailmassa suru on jähmettynyt normaaliksi olotilaksi. Linnea on palannut kotiin Ruotsista, jonne hänet on lähetettty hyvin nuorena lapsena balettikouluun ja asumaan tätinsä luokse. Alussa on pahaenteinen tunnelma, joka antaa vain viitteitä siitä, miksi Linnea on palannut kotiin ja miksi hänen vanhempansa antavat kaiken periksi ja ovat syyllisyydestä rampautuneet. He eivät osaa puhutella tytärtään, kuin vähän pelkäisivät tätä. Kaikki tämä välittyy lukijalle kertojan, Linnean veljen, Joelin kautta.

"Isä halusi meille nimet jotka lauloivat samaa laulua. Joellinea Linneajoel. Isän mielestä diftongit olivat kauneinta suomen kielessä. Linnean isä oli keksinyt ensin mutta he olivatkin saaneet pojan. Minä olen Joel koska Joel sopii Linneaan. En mistään itsestäni kumpuavasta tai Raamattuun pohjautuvast syystä. Minä olen Joel vain suhteessa Linneaan."

Sisarukset ovat toisilleen vieraita, mutta he ovat samalla tavalla kasvaneet ilman perhettä ja turvallista rakkautta. Joel on asunut kotona, mutta vaikka tarkkaan ei tiedä, millaista hänen kasvaessaan perheolot ovat olleet, niin hänen kylmä suhtautuminen vanhempiin ja ylisuojeleva suhde siskoon, antavat viitteitä siitä, kuinka kolkko on rakkaudeton koti.

Loppua kohden tahti nopeutuu makuuni liikaa, hypätään vuosia eteenpäin ja sisarukset kohtaavat viimein. He kantavat synkkää, yhteistä salaisuutta, mutta vieläkään he eivät osaa kohdata toisiaan. Jollain tapaa tarina on hyvin lohduton, mutta Enorannan kieli on niin taiten huoliteltu, että rumassa on paljon kaunista.

Ei voi kuin tyytyväisyydestä huokaista, että olen ollut kaukaa viisas ja ostanut hyllyyni Marjiksen hyvien arvioiden innoittamana myös Nukkuu lapsi viallinen -teoksen. Pääsen lukemaan sen syyskuun lukuhaasteeni aikana.

Sananen lukuhaasteesta: Eilen oli ihan hurja työpäivä ja sain luettua kirjaa aika pätkissä. Sivut kulkivat silti kuin siivillä, mutta tälle päivälle jäivät kuitenkin loppuluvut. Luin eilen hyvin paljon käsikirjoituksia ja oikoluin vielä illan erästä tekstiä, mutta silti harmittaa, että yöllä uni tuli ihan loppusuoralla.