2.6.2014

Kesäkuun lukusuunnitelmia

Minulla on kesäkuun loppupuolella yliopistourani viimeinen tentti – mikäli siis läpäisen sen. Gradusta puuttuu kymmenisen sivua, mutta siitä on kyllä tulossa minimimittaa pidempi, joten työtä on vielä jonkin verran jäljellä. Aikaa sen tekemiseen ei vain oikein taaskaan ole, mutta aion kyllä selättää sen siitä huolimatta.

Tenttiin minun pitää lukea 21 kirjaa, joista 20 on kaunokirjallista teosta ja yksi teoriakirja. Moni näistä kirjoista on vielä aikamoinen tiiliskivi, mutta taisin tilata, sillä tein tenttilistan ihan itse. Kotimaisen kirjallisuuden syventäviin opintoihin kuuluu tenttiä 40 kaunokirjaa ja teoriat päälle omaan graduun sopivista teoksista.

Toukokuussa tentin ekan satsin, lähinnä venäläistä kirjallisuutta ja Rosa Liksomin teokset. Kesäkuun kirjoina on paljon Finlandia-kirjoja, ehdokkaita ja voittajia. Sen lisäksi muutama venäläinen kirja, kotimainen teos, joka liittyy Venäjään, junamatkustamiseen tai muuten teemaltaan graduuni. Kuten kuvista näkyy, luettavaa on paljon. Näiden lisäksi kaksi teosta, joita minulla ei ole muuten kuin sähköisenä kirjana: JP Koskisen Ystäväni Rasputin ja Tuula-Liina Variksen Että tuntisin eläväni.

Aika kiireistä tulee, joten pitää nautiskella lukemisesta muutaman lukumaratonin verran, että ehdin lukea kaikki – osan olen onneksi näistä jo ehtinyt lukea aiemmin! – tenttiä varten.

Tällä hetkellä minulla on parikin toimitettavaa kirjaa kesken ja sen sata kässäriä, joten voin sanoa, että kesäkuusta tulee yksi vilkkaimmista lukukuukausista hetkeen. Toivottavasti ehdin blogin puolellekin kirjoista tunnelmoimaan. Minulla on vielä toukokuisten tenttikirjojen lukufiilikset kirjaamatta. Olin onnistunut kirjavalinnoissa, sillä huonoja ei tarvinnut tenttiä.  

Mitä mieltä olette näistä kirjoista? Minusta aika uskottavan päheä kattaus monipuolista ja hyvää kirjallisuutta.


14 kommenttia :

  1. Tsemppiä viimeiseen tenttiin ja gradun tekemiseen myös! Suurin osa kirjoista on minulle vain niminä tuttuja. Puhdistus oli pieni pettymys kaiken ylistyksen jälkeen (onkohan tämä yksi niistä kirjoista, jotka olet jo aiemminkin lukenut?) mutta olihan se ihan hyvä kirja. Veristen varjojen ooppera oli omanlaisensa ja pidin kyllä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistuksen olen tosiaan lukenut silloin tuoreeltaan, ennen blogiaikoja. Pitää ehdottomasti kerrata sitä, sillä vaikka juoni on tuttu, niin tenttikysymykset eivät käsittele juonen osaamista. Varsinkin kun itsellä on gradun aiheena ironia, niin pitää lukea kaikkia kirjoja sillä silmällä. Viime tentissä kysyttiin esimerkiksi Lolitan epäluotettavasta kertojasta ja onneksi olin edellisenä iltana kerrannut ääneen, mitkä kaikki indikaattorit paljastavat epäluotettavuuden ja bingo, se olikin yksi kysymys.

      Marissan kirjan olen halunnut lukea jo pitkään.

      Poista
  2. Ihania kirjoja! Mun yliopistoaikoinani näitä kirjoja ei edes ollut, joten tuntuu tosi mukavalta pinolta =) Mut muistan kyllä ne kirjapinot, eivät naurattaneet silloin tenttiaikaan. Ironia oli mullakin gradun aiheena, ja siitä se sitten tais jäädä päälle.

    Mutta tsemppiä lukemiseen ja erityisesti siihen isoon geehen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samat ajatukset nousevat pintaan minullakin :D Omana aikanani kirjalistat oli painettu opiskeluoppaaseen, mitä sitä opiskelijan valintoihin luottamaan! Tsemppiä!

      Poista
  3. Mielenkiintoisilta näyttävät pinosi, tsemppiä urakkaan! Niissä on monta hyvää tuttua ja joitakin, jotka omassa hyllyssä odottavat lukemistaan (muun muassa "Uuni", jota jo joskus aloittelin, mutta en päässyt kovin montaa sivua eteenpäin, kun tuli uni ja sen jälkeen kirja on odottanut aikaa parempaa).
    "Vihreän teltan alla" on aivan mahtava opus, täynnä viittauksia venäläiseen kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen.

    VastaaPoista
  4. Aivan upea kirjavalikoima! Monet olen lukenut ja hyväksi havainnut. :) Voimia tenttimis- ja gradu-urakkaan. Ironia kuulostaa aiheena kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  5. Hurja urakka, mutta onneksi pinojen kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta! Saision Vastavalo on yksi ikisuosikeistani. Voimia koitokseen!

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä loppurutistukseen! Aikas kivoja kirjoja kyllä tentittävänä, ei tuo kirjallisuustieteen tenttiminen ole ihan pahimmasta päästä ;) Monta itse lukemaani ja pitämääni kirjaa ja vielä enemmän niitä, jotka kiinnostaisi lukea. Aloin tämän innoittaman miettiä, että mitä tentin omaan lopputenttiini, mutta en muista. En siis edes muista, olenko suorittanut lopputenttiä. Apua, olenko valemaisteri?? ;) Kaipa sitä kuitenkin jotain on tullut tentittyä, ei kyllä Suomen historiankaan tenttiminen ollut epämieluisaa. Ihanaa ja lukuisaa kesäkuuta, Hanna!

    VastaaPoista
  7. Vau, huikaiseva määrä kirjoja! Pinostasi sain taas muistutuksen, että Kun kyyhkyset katosivat on edelleen lukematta... Kesällä aion paneutua Kultarintaan, on sellainen tunne että tulen kirjasta pitämään. Tsempit vielä tenttiin!

    VastaaPoista
  8. Hurja määrä ihanaa luettavaa! Minulla on edelleen Oksanen kokonaan lukematta - pitäisköhän yrittää näin kesän kunniaksi ?

    VastaaPoista
  9. Kyllä sitä voisi varmasti kurjempiakin kirjoja viimeiseen tenttiin lukea. :) Todella mielenkiintoiset ja houkuttelevat kirjakasat.

    Onnea opintojen loppurutistukseen. Ei ole enää paljon jäljellä!

    VastaaPoista
  10. Kiireinen kesä luvassa siis, mutta paljon kiinnostavaa luettavaa! Noista pinoista pisti erityisesti silmiini Hyryn, Väisäsen, Oksasen (uusin), Kytömäen, Lundbergin ja Kaukosen kirjat, ne kiinnostavat minuakin.

    Tsemppiä opintojen loppurutistukseen, vähiin se käy ennen kuin loppuu :)

    VastaaPoista
  11. Gradua sitä minunkin pitäisi vääntää. Lisäksi nuo lukemattomien kirjojen pinot pitäisi hävittää luetuiksi. Toivon ilmojen viilentyvän.

    VastaaPoista
  12. Herkullisen näköisiä pinoja, Hanna! Toivottavasti lukutuulet suosivat ja sekä kirjatentit että gradun viimeiset metrit sujuisivat suotuisasti.

    ps. ihana kirjoituskone teillä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!