Sarjakuvasuosituksia 3

Olen aiemminkin kerännyt luettuja sarjakuvia myös yhteen postaukseen, sillä kaikista ei ehdi tehdä omaa yksittäistä arviota. Joskus jaan sarjakuvia myös teemojen mukaan yhteispostaukseen. Aiemmat sarjakuvasuositukset 1 ja 2 löytyvät linkeistä.

Mariko ja Jillian Tamakin Skim (2008) on aiheeltaan minulle, sarjakuvarohmulle niin tuttu. Tuntuu, että olen lukenut viimeisen vuoden aikana määrättömästi angstisten teinien elämänkohtaloita, kuinka heidän on vaikea saada ystäviä, rakastua, tulla hyväksytyksi, selviytyä arjesta. Ja onhan se universaalista, kovin tuttuakin. Sellaiseen nuoruudenlähteeseen en haluaisi astua, joka veisi minut takaisin yläastevuosien kasvukipuihin. Minulle riittää nykyisin ihan hyvin se, että palaan teini-ikäään viihtymään ja muistelemaan sarjakuvien, kirjojen, elokuvien ja tv-sarjojen muodossa. Musiikki on myös yksi loistavimmista tavoista saada kiinni siitä ihmisestä, joka joskus ennen muinoin oli. Sarjakuvia lukemalla taas saa hyvin kiinni siitä tunteesta, mitä kulloisetkin päähenkilöt kokevat. Epämiellyttävä olotila näkyy muun muassa ilmeissä, asennoissa ja välillä myös piirrosjäljessä.

Skim on kuin teini-ikä, sen sivuilta löytyy lähes kaikki. Ihastumiset, seksuaalisen heräämisen, itsemurhayritykset, ystävyssuhteiden vaikeudet. Rakkaus, kateus, mustasukkaisuus.

Suosittelen sille, joka haluaa lukea teini-ikäisten ongelmista. Muuten kokonaisuus ei tarjoa sen suurempia yllätyksiä.

Derek Kirk Kim on palkittu korealais-amerikkalainen sarjakuvataiteilija. Same Difference and Other Stories (2004) on kokoelma pieniä tarinoita. Kokoelman lukemisesta on jo hetki, tämä arvio oli jäänyt roikkumaan luonnostilaan, joten rehellisesti on sanottava että muisto muista tarinoista on häilynyt kauas mielensopukoiden pimentoon ja muistan vain Same Diffrence -tarinan juonesta jotain. Halusin kuitenkin kirjoittaa tarinasta lyhyesti, sillä luen parhaillani saman tekijän Gene Luen Yangin kanssa yhteistyössä tehtyä The Eternal Smile: Three Stories -teosta.

Same Difference käsittelee Skimistä poiketen puolestaan teini-iän juuri ohittaneiden parikymmpisten nuorten elämää. Kouluvuosien surut ja ilot ovat vielä tuoreessa muistissa, aikuistuminen, työelämä ja sen oman paikan löytäminen nakertavat takaraivossa. Päähenkilöt ovat ystäviä keskenään ja heitä molempia vaivaa jokin asia, jonka he haluavat ratkaista. Simon haluaa pyytää anteeksi entiseltä opiskelukaveriltaan, sokealta tytöltä, jolle hän valehteli säästyäkseen viemästä tätä treffeille. Nancy puolestaan on saanut pidemmän aikaa rakkauskirjeitä, joita ei ole oikeasti osoitettu hänelle. Hän haluaa kohdata miehen ja paljastaa, että hän on vastannut tälle toisen naisen puolesta. Samalla kun he väijyvät ihmisiä, joita heidän on vaikea kohdata, lukija seuraa mielenkiinnolla heidän liikkeitään.

***

Gene Luen Yangin American Born Chinese (2006) on pärähdyttävän hyvä teos. Kirja koostuu kolmesta tarinasta, jotka liittyvät toisiinsa muutenkin kuin teeman tasolla. Ensimmäisessä tarinassa kung fu -taiturina kunnostautunut apina-jumala haluaa tuntea kuuluvansa muiden jumalhahmojen joukkoon, mutta häntä ei päästetä mukaan juhliin siksi, että hän näyttää apinalta. Toisessa tarinassa Amerikassa syntynyt kiinalaispoika yrittää sopeutua kouluun, mutta hän on kahden kulttuurin ristipaineessa. Hän ei ole koulutovereidensa mielestä amerikkalainen, vaan "koiransyöjäkansaa", vanhemmat eivät puolestaan haluaisi pojan seurustelevan, vaan tämän tulisi keskittyä opintoihin ja hankkia hyvä koulutus/ura. Kolmannessa tarinassa amerikkalainen poika yrittää tunnustaa tunteensa hyvälle ystävälleen, mutta epämiellyttävän äänekäs kiinalaisserkku on hänen elämässään kuin häpeällinen riippakivi.

Kirjan sanoma on selvästi se, että jokaisen meistä tulee hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme, vaikka muiden ihmisten olisi vaikea kestää erilaisuutta, toiseutta ja vieraita asioita. Mutta matka itsensä hyväksymiseen ei ole ruusuinen kenellekään, eikä määränpää taida koskaan täysin löytyä, mutta matkanteko itsessään on arvokasta. Tai ainakin paljon helpompaa, jos hyväksyy sen, että koskaan ei pysty vakuuttamaan kaikkia ihmisiä, riittää kun itsensä kanssa pystyy elämään.

Vaikka kuulostan tässä vähän lattealle, niin kirja ei sitä silti ollut. Se oli hauska, rakenteeltaan kekseliäs, pidin jokaisesta tarinasta ja huumorista. Norkku mainitseekin omassa arviossaan, että miten amerikkalaisen pojan kiinalainen serkkupoika on "selkeästi kiinalaisen henkilön karikatyyri, sellainen, jollaisena kiinalaiset on esitetty vaikkapa Lucky Luke -sarjakuvissa."

***

Yangin ja Kimin yhteisteos Eternal Smile (2009) oli myös hyvä, mutta kolmen tarinan kokoelma kärsi selvästi siitä, että luin sen heti perään American Born Chinesen jälkeen. Odotin vähän samankaltaista twistiä, mutta jokainen tarina oli silti hyvin erityinen. Pidin varsinkin viimeisestä tarinasta. Siinä reppana toimistotyöläinen Janet saa huijaussähköpostin "nigerilaiselta prinssiltä", ja hän heittäytyy täysin unelmiinsa paremmasta tulevaisuudesta ihanan prinssin kanssa. Ensimmäisessä tarinassa nuori poika valitsee karumman arjen unelmiensa loppuratkaisun sijaan. Toisessa tarinassa selviää myös mikä 'eternal smile' on, mutta se oli joukosta vähiten mieluisa.

Tässäkin teoksessa näytetään niitä sisimmässä värjötteleviä unelmia, jotka ovat ristiriidassa arjen kanssa. Ei ehkä osata hyväksyä sitä, millainen oma elämä on. Kaikissa näissä suosittelemissani sarjakuvissa on yhteistä eräänlainen muukalaisuus.

Kaikki tekijät ovat syntyperältään aasialaisia, ja teoksissa käsitellään toiseutta hyvin paljon. On se puettu sitten millaiseen tarinaan tai pakettiin hyvänsä. Joka kerta henkilöiden tulee hyväksyä jotain. Yleensä itsensä.