Lotta-Liisa Joelsson: Vivika

Lotta-Liisa Joelsson: Vivika

Art House, 2012

Kansi: Satu Kontinen

Sivuja: 196

Kotimainen esikoiskirja

"Koetan Vivikan käsivartta kohdasta, jossa on vielä puhdasta ihoa. Vivika on kylmä eikä reagoi. Kuivaan veriset jalkapohjat käsipyyhkeeseen ja pudotan pyyhkeen kaakelilattialle. Suljen vessan oven ja sammutan valon. Seison hetken hämärässä käytävässä ja menen sitten takaisin huoneeseeni. Avaan ikkunan, mutta ulkona laulavat linnut. Suljen ikkunan, riisun paidan päältäni ja menen takaisin sänkyyn."

Vivika alkaa jännittävästi, kuten prologista valitsemastani otteesta voi päätellä. Lukija koukutetaan heti: Miksi Vivika on kuollut? Onko hän ottanut itse hengen vai onko hänen ystävänsä tappanut hänet? Miksi kertoja on niin kylmänviileä, etäinen ja ehkä vähän kyllästynytkin. Kirja alkaa sanoilla "Vivika on viimeinen". Ketkä olivat siis ennen häntä?

Lotta-Liisa Joelssonin esikoisteos sisältää hillittyä ja pinnan alla kuplivaa kauhua, kansanperinteitä, satuja ja hienovireistä jännitystä. Siinä on hyvät ainekset kasassa, mutta valitettavasti sopasta puuttuu silti vielä jotain. Aiheen tasolla kirja kertoo kahden teinitytön ystävyydestä, salaperäisesti kadonneista tytöistä ja mysteerisestä kirjasta, joka uudistaa kansansatuja kauhugenreen päin.

Minulle tuli kirjasta mieleen vähän tv-sarja Lostia kohtaan tuntemani hämmennys. Sitä seurasin pari tuotantokautta mielenkiinnolla, mutta lopulta siinä alkoi olla niin paljon langanpätkiä suuntaan jos toiseen, etten enää edes muistanut, että minkä kaikkien asioiden odotin selviävän. Vivika on monitasoinen ja kunnianhimoisesti rakennettu teos, mutta – käytän nyt kliseistä ilmausta – se pakenee merkityksiä ja jättää lukijan liian epätietoiseksi.

Kaikkea ei tarvitse tietysti selittää auki, mutta lopussa minulle jäi vähän hölmistynyt olo, enkä ymmärtänyt mitä tässä oikein selvisi tai jäi selviämättä. Loppukliimaksi oli lattea, liian arvoituksellinen. Myös Susa kuvaa omaa lukukokemustaa näin: "Se, mikä aluksi tuntui lähtevän hienosti lentoon, ei sitten kannakaan ihan riittävästi. Vivika on kyllä aikamoinen  page turner, mutta kokonaisuutena minun makuun liian sekava ja jättää liikaa asioita auki, selittämättä." Myös Morre jäi kaipaamaan selkeämpää loppua: "Loppuratkaisu jäi myös vajaaksi. Luin loppuosan kahdesti, koska luulin huolimattomuuttani unohtaneeni jotakin, mutta edes toinen lukukerta ei antanut mitään uutta. Jäin lähinnä ymmälleni."

Pidin siitä, että satuja uudistetaan rohkeasti. Pidin aiheesta, mysteeristä, eikä lukemistani häirinnyt tietynlainen epäuskottavuus tapahtumissa ja kertojan kylmyydessä ystävänsä kuoleman jälkeen, mutta haluan tuntea kirjan luettuani että palaset olivat kohdallaan. Vaikka jotain jäisi auki, niin se oli kuitenkin niin motivoitu että teen itse omat ratkaisuni. Nyt jäi tunne, että osa tekstistä olisi kadonnut valmiista kirjasta ja teos jäi vähän vajaaksi. Harmi juttu, sillä kirjassa on hyvä idea.

Kirja Adlibriksessä ja kustantamon sivuilla.