Otava 2012
Kansi: Piia Aho
Kotimainen esikoiskirja, chick lit
Sivuja: 319
Ei ole kirjan vika, jos lukija on väärä. Kokeilin, vaikka jo etukäteen epäilin. Keväällä kokeilin Jennifer Weinerin chick lit -romaania Hyvä sängyssä, enkä pitänyt siitä juurikaan. Mutta mietin ennen Laura Paloheimon Klaukkalaan tarttumista, että kyse ei välttämättä ole minulle epämieluisista lajikonventioista vaan jostain vieraasta "amerikkalaisuudesta", joten kotimainen vastaavanlainen teos sopisi minulle paremmin. Voin väittää, että omalla osallaan se sopikin, sillä pidin Paloheimon esikoisteoksesta enemmän, joskin Weiner on hauskempi tarinaniskijä. Laji on vain kertakaikkisen väärä minulle, enkä oikein tiedä, että miten tämän kaiken kanssa tulisi olla. Chick litissä on jotain hyvin vierasta minulle, naiskuva ei vastaa minäkuvaani, maailmankuva kulkee kaukana omasta arvomaailmastani, kepeä otekaan ei ole erityisen hauskaa. Kuin vahingossa yritän löytää tekstistä yhteiskuntakritiikkiä, yritän suhteuttaa sitä muuhun lukemistooni, yritän viihtyä, mutta tunnen oloni vaivaantuneeksi. Istun kirja kädessä ja hoen itselleni, että nauti ja viihdy, mutta kaikki stereotypiolla leikittely saa vain aikaan väristyksiä.
Haluan lukea erilaisia kirjoja, ihan jo työnikin vuoksi, mutta myös laajentaakseni makua ja oppiakseni itsestäni lukijana jotain. Ei ole kirjan vika, jos lukija on väärä. Mutta en tiedä johtuuko se tottumattomuudestani, mutta minusta tuntuu, että chick lit -kirjallisuus toistaa itseään liiankin kanssa. Tavallaan se mahdollistaa uusien lukijoiden löytymisen maiden rajojen ulkopuolelta, mutta tekee niistä myös hyvin vähän aikaa kestäviä. Onko tämä jonkinlaista fantasiaa naisille, joita merkkilaukkuja vähemmän tunteva naisihminen ei ymmärrä? Myönnän, että hyppäsin kerta kerran jälkeen ne kohtaukset yli, jossa kirjan henkilöitä verrattiin laukkuihin. Samalla annan tästä pisteet, sillä se oli minusta kekseliäs tapa lihottaa henkilökuvausta, vaikkakin vertailu ei juuri minua puhutellut.
Kun teoksen tavoitteena on tuoda suomalaisen viihdekirjallisuuteen reilusti lisää sydäntä, huumoria, blingiä ja merkkikäsilaukkua, niin kuin vahingossa sitä alkaa tarkkailla niitä piirteitä, mitkä tekevät teoksesta erityisen suomalaisen. Paloheimo kuljettaa tarinaansa luontevasti niin Helsingissä kuin Pariisissakin, mutta kiiltokuvamaisuus väistyy kuitenkin vasta Klaukkalassa. Helsinki ja Pariisi edustavat teoksessa pintapuolisuutta, unelmien syttymistä ja sammumista, keinotekoista fantasiaa. Klaukkala kotiseutua, juuria, todellista ystävyyttä ja rakkautta.
Teoksessa kaikki perisuomalainen tuntuu kuitenkin vähän junttimaiselta, suomenruotsalaisten rapujuhlinta ja rikkaus puolestaan mielikuvituksettomalta ratkaisulta, mutta toisaalta en ole koskaan näissä kemuissa ollut, joten voihan olla, että ihmisen arvottaminen asujen mukaan ja tietynlainen keskustelujen sieluttomuus on näille juhlille itseisarvo. Kepeä blingbling tuikkii kuitenkin tasavertaisesti kaikkialle, ja satoja kertoja toistettu faux pas kertautuu lopulta hyväntuuliseksi vitsiksi. Paloheimo on uskottava kertoja, joka varmasti tuntee muodin ja kirjoittaessaan päähenkilö Julian asu toisensa jälkeen eriskummallisiin tilanteisiin, hän on tarinoitsijana vahvimmillaan.
Kehys on chick litin kaaren mukainen: nuori, melko älykäs mutta tilanteesta toiseen kohkaava, nainen, joka haluaa naimisiin. Hän kohtaa rikkaan miehen, minkä ansiosta hänellä on mahdollisuus shoppailla mielin määrin merkkivaatteita. Rakkaus ei kuitenkaan kestää, ja lopussa kiitos seisoo. Huumori ja päättömien tilanteiden selättäminen kuuluu olennaisesti touhuun, ja juuri niiden ansiosta teoksen näennäisen kepeyden jaksaa.
Joku voi syyttää minua happamia marjoja syöväksi ketuksi, mutta oikeastaan kirjasta on vaikea pitää tai kirjoittaa analysoivaa kritiikkiä, jos ei vain yksinkertaisesti pidä sen lajista. Sama kun sanoisi dekkarin jälkeen, etten pitänyt siitä, että siinä ratkaistiin murha. Minä en pidä siitä, miten chick litit rakennetaan ja millainen naiskuva niissä tuntuu järjestään olevan. Puhumattakaan miehistä!!
Urheea, Hanna, urheaa!
VastaaPoistaMinulta tämä jää lukematta ja tämä postaus vain vahvisti päätöstäni. Vaikka minäkin olen luvannut laajentaa makuani, niin chick lit on vain tyylisuunta, joka ei houkuttele yhtään. En ymmärrä muotimerkeistä tuon taivaallista ja minun on vaikea pitää uskottavana sitä, että joku haluaa sijoittaa rahaa uskomattomia summia johonkin merkkilaukkuun (tiedän, että näin kuitenkin ihan todellisuudessa tapahtuu!).
Ehkä vain pitää antaa itselleen armoa. En syö väkisin tiettyjä ruokiakaan, joten miksi pitäisi väkisin lukea tiettyjä kirjojakaan...
Nimenomaan pitää antaa itselleen armoa, eikä kaikesta tarvikaan pitää. Laitoinkin tuohon alle Linnealle, että minusta tämän lajin teokset eivät ole mitään kauhean kevyitä vaan pikemminkin raskaita. Tuntuu, että niiden huumori on muka-hauskaa, ja päähenkilön kohkaaminen onnen ja onnettomuuden välillä on raskassoutuista ja aina miehistä riippuvaista.
PoistaItse olen pysytellyt kaukana chick litistä samoista syistä. Minua ei kiinnosta shoppailu tai merkit, mutta vielä enemmän tökkii ajatus naisista, joiden päätavoite on päästä naimisiin. Ei että chick lit toki olisi ainoa genre, jossa tällaista esiintyy, mutta silti.
VastaaPoistaJoka tapauksessa on minusta hauskaa, että on chick lit -kirja nimeltä Klaukkala.
Juuri niin, eniten tökkii minullakin se, että onni on aina rakkaudesta kiinni. Miksei se voisikin olla, mutta rakkaus taas ei ole avioliitosta kiinni. Kuitenkin haalitaan ympärille isot kasat materiaa, josta se fantastinen arki sitten muodostuu.
PoistaAi niin, unohdin nimestä mainita postauksessani. Se on kyllä kerrassaan mainio. :)
PoistaMinuakin feministinä (tai nyt ainakin ihan naisena) tökkii mahdottomasti tuo naimisiin hinkuminen. Häiden takiako naimisiin mennään? Nimittäin sitten alkaa arki, ja jos saadaan/hankitaan lapsia, ei blingbling voisi vähempää kiinnostaa. Yäk. Mutta joskus olen mielestäni lukenut ihan hauskankin tämän lajin kirjan, en vain muista, minkä.
PoistaHauskaa, että kirjoitit aiheesta juuri nyt. Minä olen nimittäin tällä viikolla suunnitellut kirjastoreissua ja sieltä chick lit -kirjan valitsemista lukemisen rajoja rikkovan haasteeni vuoksi. Jotenkin elättelen toivoa, että niidenkin joukosta voisi löytyä joku, jota lukiessa ei koko ajan kuvailemasi asiat ärsyttäisi. Wish me luck!
VastaaPoistaHahaa, kerrohan, minkä valitsit. Tuossa alla Linnealla on jo muutama hyvä vinkki.
PoistaHyvä teksti Hanna, asiallinen.
VastaaPoistaMinulla on vaihteleva suhtautuminen chick litiin; joskus toimii, joskus ei ja jotkut kirjailijat paremmin. Totta on tosin se, että tarinan kaari on melkein aina se sama. Mutta joskus sitä sitten kaipaa, siis minä. Sitä, että tietää ihan tasan tarkkaan mitä tapahtuu.
Ja minä muuten voisin tämän perusteella lukea Klaukkalan jossain vaiheessa, ihan vaan siksi etten ole tainnut kotimaista chick littiä juuri lukea.
(ps. jos kuitenkin päätät joskus kokeilla vielä chick littiä, niin kokeilepa Melissa Bankia tai Helen Fieldingiä. Mut ei oo pakko, kaikesta ei tartte tykätä! :)
Helen Fieldingin teokset olen lukenut teini-iässä ja pidin niistä valtavasti. Melissa Bankia taas en ole, mutta sen Kyllä nappaa! -kirjan aion kyllä lukea, sillä siitä ovat monet pitäneet. Tarvitsen nyt taas hetken taukoa tästä maailmasta, sillä minusta nämä eivät ole keveitä kirjoja, vaan raskaita.
PoistaBank ei ole chick littiä!!!! Hän jyrähtää.
Poista:) mutta hauska kirjoitus, en minäkään keksi ohan heti pahempaa kuin vaivaan uttava chick lit. Voi että on kivaa tämä kännykkäkomnentointi, kiitos ja anteeksi!
Hyvä kun jyrähdit, sillä nyt tulee asiasta selko. Ei siis ihme, että Bankista on tykätty. ;)
PoistaMinäkin kavahdan ja jyrähdän, kun Bankia sanotaan chicklitiksi, vaikka pitäisi kai suhtautua avoimemmin. Onhan siinä joitakin genren piirteitä, mutta ei, ei, ei... Bank on jumalatar!
PoistaJa niin on kyllä myös Fielding ja hän nyt on ihan oikea chicklit-kirjailija, kun on kai vähän kuin luonut koko genren. :) Mutta minäkään en ole löytänyt hyviä chicklit-kirjoja BJ:n jälkeen enkä enää jaksa oikein etsiäkään, koska olen kasvanut niiden ohi. Myönnettävä se on, vaikka olen ihan kiinnostunut muodista ja voisin hyvinkin maksaa suuria summia hienosta laukusta, jos mulla vain olisi rahaa.
Mutta kun nykyisin kaipaan kevyttä, luen silti jotakin muuta.
"Ei ole kirjan vika jos lukija on väärä." Tätä ajattelutapaa olen yrittänyt itsekin yrittänyt opetella. Joskus joku teilaamani kirja voi omassa genressään olla varsin hyvä, mutta tuo genre ei vaan ole minua varten.
VastaaPoistaChick litiä tulee minunkin luettua todella vähän. Joitain Kira Poutasen viime vuosina ilmestyneitä olen lukenut. Laura Lähteenmäen Kaaso voisi kuulua myös tuohon genreen, ja se oli ihan oiva kirja.
Sekin täytyy useamman kirjan kohdalla todeta, nytkin vähän nolottaa tämmöistä yleistystä vetää, mutta toisaalta näitä linjanvetoja on tehty chick litin lajista Fieldingistä asti.
PoistaKira Poutasen kirjan muistan vain Lumiomena-blogista, sillä hän ei erityisemmin pitänyt siitä teoksesta. Kaasosta en ole kuullut aiemmin, kiitos, sillä minusta juuri kotimaiset kirjat kiinnostavat ja siksi Klaukkalaankin tartuin.
Minä tykkään ajoittain chick litistä, mutta mieluiten sellaisena maanläheisenä versiona. Yhden (olikohan Plum Sykesin kirja?) jätin kesken, kun väsyin jo ensisivuilla siihen kuinka jokaisen henkilön huippukalliit asut kuvailtiin pikkutarkasti, samoin kun heidän nauttmansa trendikkäät cocktailit...
VastaaPoistaTähän mennessä olen aika monesta chick lit -kirjasta pitänyt. En ehkä silti osaa analysoida että miksi. Klaukkalan varasin kirjastosta, joten saa nähdä mitä siitä tykkään, kun käsiini saan. Tosiasia on, että chick lit -kirjojakin on monentasoisia, toisaalta Weinerin Hyvä sängyssä kuului niihin kirjoihin, joista itse pidin.
VastaaPoistaYmmärrän kyllä hyvin tuon pointtisi, mä en esim. ole koskaan pitänyt fantasia-kirjoista yhtään, vaikka olen eddingsini ja weisini lukenut. Toisaalta taas pidän Chackie Chanin -leffoista, vaikka järjellisesti niissä ei ole mitään itua. Pidän vaan, ja musta ne ovat hauskoja, samoin kuin chick litit. Välillä on rentouttavaa lukea aivan vaan höpsöä kirjallisuutta, toisaalta välillä on taas aika lukea Pimenoffia, jonka jokaisella sivulla otetaan kantaa johonkin poliittiseen asiaan.
Hyvin perustelit sen, ettet pitänyt ja perustelusi vastaavat pitkälti omia kokemuksiani. Kun kirjan antama naiskuva, tai ylipäätään ihmiskuva on vastoin kaikkea sitä, mitä itse arvostaa ja jos kirjan maailmankuva vielä on oikein kaukana omasta, niin ainakin itselleni tulee äkkiä sellainen tunne, että miksi minä oikeastaan luen tätä.
VastaaPoistaEi ole tämä laji minunkaan juttuni, joten en usko lukevani tätä. Etenkään postauksesi luettuani, sillä se kertoo juuri minulle, että karta tätä, karta :) Kiitos siis tästä!
VastaaPoistaEi kaikki chick litit ole blingblingiä (miten järkevä ja suomenkielinen huudahdus...)! Esim. Bridget Jonesissa sitä ei ole, vaikka tavoitteena onkin päästä naimisiin, tai ainakin B. J.:n äiti haluaisi kovasti tyttärensä pääsevän... Ja juuri lukemani Jane Greenin Kirjaflirttiä oli mielestäni chick lit, mutta siinä rempattiin tulevaa kirjakauppaa naimahaaveiden sijasta. Toki siinäkin päädyttiin suhteeseen, mutta vastentahtoisesti.
VastaaPoistaMutta toki ymmärrän, ettei noista edellä mainituistakaan kaikki ole innoissaan, saati bile-shoppaus-kirjoista!
"Ei ole kirjan vika, jos lukija on väärä." Osuvasti sanottu, jälleen kerran :)
VastaaPoistaChick-lit ei hurmaa minuakaan. Silloin tällöin niihin on tullut tartuttua (painotus menneillä ajoilla) ja Bridgetjonesitkin olen lukenut, mutta vähän sellaista puoliväkinäistä naurahtelua ne ovat enimmäkseen aiheuttaneet. Ennemmin valitsen jotain muuta luettavaa :) Toki voisin chick-litistä löytää niitä helmiä, etsiminen vain on hieman turhan työlästä eikä niin kovin viihdyttävää.
Minulla oli pari vuotta sitten oikea chick lit -kausi. Siihen asti olin syvästi halveksunut koko genreä, mutta oliko sitten kolmenkympin kriisi vai mikä, yhtäkkiä innostuin lukemaan tämän lajin kirjoja. Olen samaa mieltä tietystä kaavamaisuudesta (mikä tosin pätee moneen muuhunkin kirjallisuuden lajiin - esim. dekkareidenkin lukija tietää, mitä elementtejä juonelta odottaa, ja se kuuluu asiaan) ja paikoin hiuksia nostattavan ärsyttävästä nais/mies/ihmiskuvasta. Merkkilaukuista luen mieluummin naistenlehdistä, jos ylipäätään luen, mutta parhaat chick lit -kirjat käsittelevät minusta ihan mielenkiintoisesti nuoren naisen elämän palikoita ja niiden paikalleen sovittelemista pelkkää treffi- ja shoppailukohellusta syvemmin. Olen tykännyt esim. Veronica Henryn kirjoista. Mutta kuten sanoit, makunsa kullakin eikä kaikkien tarvitse tykätä kaikesta!
VastaaPoistaMinustakin on oikein sanoa, ettei ole kirjan vika, jos lukija on väärä. Se itse asiassa vähän vaivaakin tässä omassa kirjabloggaamisessa. Tunnustan, etten itse ole erityisen pätevä arvostelemaan kirjallisuutta, mutta blogissa teen juuri niin. Silloin kun kirja on väärä, tämä lukija antaa joko huonoa tai sitten liirumlaarumpalautetta, sillä maallikkouteni tarkoittaa juuri sitä, etten mielestäni osaa antaa kyllin objektiivista palautetta. (Liirumlaarumpalautteella tarkoitan sitä, että yritän pehmentää dissaustani yrittämällä pohtia, josko joku toinen ehkä pitäisi tai ainakin sietäisi paremmin itseäni ärsyttäneitä asioita. Jos tässä onnistuu oikeasti, hyvä.)
VastaaPoistaMontako subjektiivista arviota tekee objektiivisen? Ja toisaalta onko tarkoitus antaa keskiarvolukijan mielipide vai tieteellisempi, kirjallisuutta ja kirjallisuushistoriaa laajemmin tuntevan henkilön tasapainoinen arvio? Nuo kaksi arvostelutyyppiä ovat kovin erilaiset, enkä jälkimmäistä kyllä pystyisikään kirjoittamaan.
Öh, lähti mopo käsistä. :) Avaramielisen arvostelun kirjoitit. Herätti ajatuksia. Hyvä. ^^
Hyvä postaus tämä, jälleen kerran.
VastaaPoistaMinä sorrun silloin tällöin chick-litiin ja joskus se osuu ihan oikeaan hetkeenkin ja viihdyttää. Joskus on vaan kiva ja hyvä kun voi käväistä sellaisessa pumpulimaailmassa jossa ihan varmasti kaikki asiat ratkeavat onnellisesti viimeistään kirjan viimeisellä sivulla. Kaipa chick-lit jollain lailla muistuttaa lapsuuden saduista, jossa prinssi Uljas lopulta pelastaa ihanan prinsessan ja he elävät elämänsä onnellisena loppuun saakka. Feminismi ei kyllä näille kirjoille kauheasti hurraa, vaikka genreen mahtuu niitä hyviäkin tapauksia joita keskustelussa onkin jo mainittu.
Bridget Jones on minun hyvän mielen kirjani, jotenkin vain samaistun siihen höppänään, mutta sitten Bridget onkin jollain tapaa rehellinen kaikissa painonpudotuksissaan ja mummokalsareissaan. (Ja saa leffassa suudella Colin Firthiä, iso plussa!)
Tämän kommentin tarkoitus ei ole kritisoida sinua, postauksesi vaan herätti pohtimaan asiaa.
VastaaPoistaMä luulen, että sulla voi olla vikaa myös omassa ennakkoasenteessa, joka voi olla osittain tiedostamatonta. Jos tarttuu kirjaan ennakkoasenteella, että laji on varmasti väärä ja huono, niin vaikuttaahan se lukemiseen. Kaikissa kirjallisuudenlajeissa on ihan varmasti sekä hyviä että huonoja kirjoja, niin koko kategorian leimaaminen hyväksi tai huonoksi on väärin (paitsi sitten jos on lukenut jokaisen kirjan siitä lajista).
Ihmettelin myös takertumistasi ajatukseen, miten kirjassa esitetty maailma on täysin eri kuin omasi ja väärin rakennettu. Mutta onko se sitten kaikissa muissa tyylilajeissa sitten sen parempi? En oikein usko, että ihan kaikki muu lukemasi on arvomaailmaltaan yms. kohdillaan täydellisesti. Ainakin itse pystyn lukemaan kirjoja, joiden maailmankuva on erilainen kuin omani, jos kirja on muuten sujuvasti kirjoitettu.
Kirjallisuustieteilijänä sulla tulee varmaan luonnostaan se analysoinnin tarve, mutta ei kaikkea tarvitse aina analysoida perusteellisesti. Se on aika kivaa, jos voi vaan lukea ajattelematta mitään (aina se ei vaan onnistu).
Ja ei, kaikesta ei tosiaankaan tarvitse tykätä - ihan niin kuin sanoit: lukija voi olla kirjalle väärä. Oleellisempaa on se, että kokeilee avoimin mielin eikä tuomitse ennen kuin on oikeasti yrittänyt. Omien kokemusteni mukaan vaaditaan yleensä useampi eri kirjailijoilta oleva kirja, ennen kuin voi sanoa tyylilajista kunnolla yhtään mitään. Eihän yksittäistä kirjailijakaan voi yhden kirjan perusteella sanoa huonoksi (yleensä).
Oikeasti pidän siis chick litistä ja varmaan saatan itse suhtautua johonkin toiseen tyylilajiin samalla tavalla kuin sinä siihen. Olen yrittänyt tutustua monenlaisiin kirjoihin myös vieraammista tyyleistä, kun eihän niitä helmiä muuten löydä. Viihdettäkin on niin monenlaista. Lukuvinkkinä sen verran, että Cecelia Ahernin kirjat on jossain määrin chick littiä, muttei kuitenkaan sitä peruskamaa.
Hei ja kiitos kommentistasi Velma,
Poistamiehän jo postaukseni alussa pohdin tuota, että kuinka ennakkoon jo vähän mietin, että pidänkö kirjasta ja kuinka paljon Weinerin aiemmin lukemani teos vaikutti tähänkin lukemaani. Mutta luen kyllä niin laidasta laitaan erilaisia teoksia, että ymmärrän kyllä että kaikissa lajeissa on hyviä ja huonoja yksilöitä. Missään nimessä en kuvittele, että kaikki tämänkään lajin kirjat olisivat ihan samanlaisia ja myönnänkin, että olen chick littiä lukenut verrattain vähän. Silti esimerkiksi Helen Fieldingin kirjoista olen pitänyt.
Mutta ei minun tarvitse maistaa kaikkia maailman sitruunoitakaan, jotta voin sanoa, että sitruuna kirvistelee suussani. Ei siis ole tarpeen lukea kaikkia maailman kirjoja, jotta voi sanoa jonkinlaista luonnehdintaa lajista ja suhteuttaa lukemistaan siihen. Miehän yritin miettiä myös, että mitä erityisen suomalaisia piirteitä kirjassa silti oli.
En omasta mielestäni leimannut koko lajia huonoksi, pohdin vain, että mikä siinä saa oloni epämukavaksi. En siis omasta mielestäni takertunut ajatukseen vieraasta maailmankuvasta, se on vain yksi syy, mikä saa lukukokemuksen väljähtämään. Ei tietysti merkittävin, sillä luen esimerkiksi sarjamurhaajista kirjoja, enkä jaa heidänkään kanssaan samaa maailmankuvaa, mutta on oikeastaan melko kohtuutonta, että tällaista toivetta ja pyrkimystä tekstistäni yritit lukea.
Pystyn siis lukemaan monenlaisia kirjoja, olisin varmaan aika surkea kustannustoimittaja, jos haluaisin lukea ja työskennellä vain sellaistan kirjojen kanssa, joissa ajatellaan maailmasta kuten toivoisin kaikkien ajattelevan.
Miksi pitää lukea ajattelematta mitään? Uskon, että tämä analysoiva lukutapa ei ole riippuvainen kirjallisuudenopinnoista, sillä moni kirjabloggaaja analysoi kaiken aikaa lukemaansa ilman että ovat suorittaneet yhtään kirjallisuustieteellistä kurssia. Eihän analysoiminen poissulje heittäytyvää lukemista.
Tämänkin kirjan kohdalla mainitsin heti alussa, että ei ole kirjan vika, jos lukija on väärä. Koin, että tässä kirjassa oli paljon hyvää ja raikasta kotimaiseen naiskirjallisuuteen, mutta minulle se oli silti vähemmän tärkeä lukukokemus.
Olen pahoillani, jos annoin kuvan, että olen tuominnut koko lajin, mutta tämä kirja vain herätti miettimään juuri näitä piirteitä, mitkä saavat minut pitämään lajin kirjoista vähemmän. En väitä, että pitäisin chick lit -kirjoista, mutta en ole niin typerä, että kuvittelisin tässäkään lajissa kaikkien kirjojen olevan täysin samankaltaisia.
Viihdettä on tosiaan monenlaista. Olen tässäkin kuussa lukenut ruotsalaisen viihdekirjan ja pitänyt siitä hyvin paljon.
Perustelut hyväksytty! Sain tosiaan tekstistä sen tuntuman, että lyttäät melkein koko lajin tuntematta sitä kunnolla. Luin sitten ehkä itse huonosti postauksesi miettimättä oikeita tarkoitusperiäsi.
VastaaPoistaMä luen ainakin ajattelematta mitään sen takia, kun se on kivaa - lukeminen on mulle ajanvietettä. En mä tunne lähtökohtaisesti tarvetta analysoida lukemaani tai etsiä sieltä jotain merkityksiä.
Olen huomannut itse sen tietynlaisen analysoinnin olevan yleisempää kirjallisuustieteilijöillä ja muiden tekstit keskimäärin poikkeaa siitä jonkun verran lähestymistavaltaan (ei mitenkään negatiivisesti kuitenkaan tai suoraviivaisesti aina näin).
Minusta on aina surullista, kun chick lit laitetaan yhteen tiettyyn loukkoon, vähän kuin kaikki kauhu tai kaikki dekkarit olisivat samanlaisia. Kyllä, kanakirjallisuudesta löytyy myös hiuksianostattavaa pinnallisuutta. En jaksa lukea kaikkia käsiini saamiani. Mutta jos haluaa ei-merkkilaukkuvoittoista ja suomalaista, niin lukee vaikka Veera Vaahteraa tai Mari Siliämaata. Ulkomaisista Marian Keyes on aika legenda. Rachelin loma teki minuun vaikutuksen, niiskutin viimeiset 300 sivua....
VastaaPoista