Hélène Grémillon: Uskottuni

Sairausloman kipuinen ja tunkkainen olo katkesi totaalisesti mukaansatempaaavan Hélène Grémillonin Uskottuni-teoksen (Otava, 2012. Suomennos: Anna-Maija Viitanen) parissa. En ole viikkoon jaksanut lukea yhtään mitään, enkä ole kirjoittanut tänne blogiinkaan saati lukenut muiden juttuja, sillä en ole pystynyt istumaan koneen ääressä. Kesäfiilis on tavallaan ollut kateissa, kun ulos en ole päässyt, eikä sisälläkään jaksa muuta kuin nukkua, mutta eilen luin 264-sivuisen Uskottuni yhdeltä istumalta ja muistin, miksi lukeminen on aina parasta lääkettä.

"En tiedä miten sain luetuksi kirjeen loppuun.
Kun laskin sen käsistäni olin kalmankalpea ja voimaton, toistin toistamistani samaa elettä: sivelin sormellani niskakuoppaa ihan hiusrajasta.
Sen pikku kauneuspilkkua."




Camilla on juuri menettänyt äitinsä, ja avatessaan suruvalittelukirjeitä hänen käsiinsä osuu paksu kirjekuori. Siitä päivästä eteenpäin joka tiistai hän saa samankaltaisen kirjeen: tarinamuotoon kirjoitettu jatkokertomus toisen maailmansodan aikaisesta rakkaustarinasta. Camilla on hämmentynyt ja uskoo aluksi, että kirje on toimitettu väärälle henkilölle tai että se on jonkun kekseliään kirjailijaksi aikovan tapa lähettää hänelle, kustannustoimittajalle, romaaninsa pätkittäin. Näin hän on pakotettu lukemaan sitä, ja jatkotarina on yhtä kiehtova ja kiinnostava Camillasta kuin mitä se oli minusta.

Sopimaton rakkaus, epätoivo, mustasukkaisuus, kateus ja himo on kuvattu yhtä tarkasti kuin historialliset faktat on osattu lomittaa tekstiin itse päätarinaa katkomatta. Sodan etenemistä kuvaavat tarkat päivämäärät siellä täällä sitovat teoksen aikaan ja raamittavat ihmisten kohtaloita. Henkilökohtainen draama voi tuntua suuremmalta kuin jossain kaukana syttynyt sota. Kuinka sydänsuru ei katso aikaa saati mahdollisuutta. Miten ihminen voi kauhistella lukemattomia surmantöitä, joita sota aiheuttaa, mutta tuntea samalla murhanhimoista vihaa ja pettymystä läheistä ihmistä kohtaan. Uskottuni sekoittaa mukaansatempaavalla imulla historialliset tapahtumat ja miljöön päähenkilöiden tunteiden ja ajatusten piirun tarkkaan kuvaukseen. Kuvaukseen, joka on ajaton.

Uskottuni on Grémillonin esikoiskirja, ja se on herättänyt ihastusta useammissa maissa. Teoksen rakkaustarina on yleismaailmallinen, mutta sopivasti omissa uomissaan, niin ettei koe lukevansa jälleen kerran samaa tarinaa. Väistelen tässä arviossani puhumasta sen tarkemmin itse tarinasta, joka Camillan kirjeisiin sisältyy, sillä koska itse luin teoksen vailla mitään ennakko-odotuksia, tuntui pienien sivujuonteiden ja kertomuksen eri tasojen merkitys piristävältä, joten jätän kehyksen kuvailun hyvin minimaaliseksi. Teokseen kuuluu oma mysteerinen jännityksensä, kun kirje toisensa jälkeen kaikkien henkilöiden motiivit ja unelmat avautuvat.

Suosittelen teosta kaikella lämmöllä, sillä juuri tällaisista rakkaustarinoista itse sytyn. Ne ovat kekseliäästi rakennettuja, henkilöt ovat rikkonaisen eheitä ja uskottavia, heidän kohtaloistaan oikeasti välittää, eivätkä he ole yksiulotteisia litteitä hahmoja. Tarina etenee sujuvasti, eikä se jätä loputtuaankaan rauhaan. Ainoa miinukseni tulee kirjan viimeisistä sivuista, joillekin vihoviimeinen loppuratkaisu on piste iin päälle, minulle kokonaisuus olisi toiminut paremmin ilman tätä viimeistä silausta. Loistava rakkauskertomus, parempi mieli.