Tammi, 2012
Alkuteos: Room 2010
Sivuja: 323
Suomennos: Sari Karhulahti
Lyhyesti: Psykologinen lukuromaani pitää otteessaan, vaikka lapsikertojan epäuskottavuus ja epäjohdonmukainen kehitys vie teokselta uskottavuutta.
Katso ympärilläsi olevaa huonetta, se on luultavasti täynnä erilaisia tavaroita. Ainakin siellä täytyy olla nettiyhteys, koska pystyt lukemaan tätä arviotani. Se on toivon mukaan viihtyisä ja nautit olostasi. Entä jos sinulla ei olisi mitään muuta kuin se huone, se olisi riisuttu mahdollisuuksista ottaa yhteyttä ulkopuoliseen maailmaan, ovi olisi lukossa ja sinulla olisi vain muutama kirja ja televisio tarjoamassa pakoreittiä piinaavasta todellisuudesta. Lisäksi sinulla on huoneessa pieni lapsi ja vain rajalliset mahdollisuudet kasvattaa ja kouluttaa häntä. Olet riippuvainen sieppaajastasi, jota joudut mielistelemään ja nöyristelemään pystyäksesi turvaamaan lapsesi senkaltaisissa oloissa olevat elämisen raamit.
Näihin kehyksiin Emma Donoghue kasvattaa romaaninsa Huone. Se on ahdistavan kiinnostava tarina äidistä ja 5-vuotiaasta Jackista, joka toimii teoksen kertojana. Teoksen idea on todella jännittävä ja psykologinen näkökulma on otettu hyvin mukaan: miten äiti kasvattaa lapsena ääriolosuhteissa. Vaikka lukiessani mietin, kuinka paljon tämä muistuttaa viimeaikoina tapahtuneita paljastuksia nuorista tytöistä, jotka joutuvat isänsä tai muun hullun sieppaamiksi ja ovat pakotettuja elämään pienissä tiloissa kymmeniä vuosia, ei teos silti ratsastanut skandaaleilla, vain ihmisen perimmäisellä toivon tunteella. Kuka tahansa haluaa, että Äidille ja Jackille käy hyvin. En ollut mitenkään haltioitunut Huoneesta, mutta ymmärrän sen vetovoiman ja ansiot. Olen lukenut valtavasti kehuvia arvioita, mutta myös niitä, joissa ei täysin varauksetta heittäydytty teoksen pauloihin.
Tarinan kliimaksi tapahtuu teoksen puolivälissä, mikä jakaa Huoneen kahteen osaan. Aika huoneessa ja aika ulkopuolella. Monet ovat viehättyneet enemmän alkuosan intensiivisyydestä. Minua kiehtoi teoksessa psykologinen puoli, joka tulee näkyville parhaiten silloin kun poikkeava käytös asettuu kontrastiin niin sanotuissa normioloissa. Alkuosa tuntui lopulta aika monotoniselta, kuin kirjailija olisi miettinyt, että "mitäköhän kaikkea erilaista yhdessä huoneessa voisi tehdä päivä toisensa jälkeen". Kymmenien vain vähän muuttuvien päivien läpikäyminen tuntui tylsältä melko nopeasti. Ymmärrän tarkoituksen, mutta tässä olisi ollut myös tiivistämisen varaa.
Kirjaa ei voi silti jättää kesken, sillä monenlaista koukkua Donoghue on silti saanut teokseensa upotettua. Lapsikertoja tuo teokseen oman erityispiirteensä, sillä ainoastaan dialogeissa on mahdollista kuulla aikuisten mielipiteitä asioista. Jackin uskottavuudesta voidaan olla montaa eri mieltä, mutta puhtaasti henkilöhahmona tämän tarinan puitteissa Jack tuntui erittäin epäuskottavalle. Hän on välillä erittäin kypsä ajattelija, ymmärtää abstraktisia asioita ikäisekseen poikkeuksellisen hyvin, hän esimerkiksi tunnistaa äänivaihtelusta, milloin hänelle täysin vieras ihminen lainaa jotain runoa, mutta ei ymmärrä, koska häntä puhutellaan suoraan. Olen ymmärtänyt, että alkuperäisessä, englanninkielisessä versiossa Jackin kielitaito on huolimattompaa kuin lukemassani käännöksessä, jonka tarkoitus on varmasti vahvistaa sitä vaikutelmaa, että Jack on elänyt koko ikänsä eristyksissä muusta maailmasta, eikä ymmärrä, että on olemassa mitään Huoneen ulkopuolista elämää. Silti hänelle ei tuota mitään vaikeuksia ymmärtää negatiivisia lukuja, hyödyntää uusia oppimiaan sanoja täysin eri kontekstissa ja symbolina heidän kokemilleen asioille, hän on kuin savant-lapsi, jonka Donoghue pakottaa normaalin epänormaaliksi pojaksi. Kuin kuka tahansa lapsi epänormaaleissa oloissa, paitsi ettei Jack ole kuin kuka tahansa lapsi.
Hänen äitinsä kyllä korjaa toisinaan Jackin puhetta ja opettaa yhdessä muutaman kirjan ja televisio-ohjelmien kautta kaiken, mitä Jack tietää maailmasta. Voisin jatkaa rivikaupalla avautumista siitä Jackin hahmosta, mutta se ei kyllä tee oikeutta teokselle. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin antaa anteeksi, että lopulta kaikki kehittyminen, separaatiotunteiden käsittely ja selvityminen tapahtuvat varsin nopeassa tahdissa.
Lainaan Katjan blogista loppuun hyvän tiivistyksen, joka kertoo motkotuksistani huolimatta lukukokemuksestani paljon: "Huone ei ole mikään merkkiteos, mutta se on tarina siitä, miten ihminen voi aidon ja pyyteettömän (äidin)rakkauden ansiosta kokea mitä kauhistuttavimmassakin oloissa myös iloa ja onnea."
Karoliinan blogista voi vilkaista myös sekä hänen arvionsa että linkkilistan tämän teoksen muihin kotimaisiin kirjablogiarvioihin.
Minuun tämä kolahti lujaa. Ymmärrän kyllä motkotuksesi, itsekin mietin samoja asioita ja tiettyjä epäjohdonmukaisuuksia Jackissa. Toisaalta kirjan kuvaamat olosuhteetkin ovat niin poikkeukselliset, että olin valmis sivuuttamaan ihmeellisyydet sen varjolla.
VastaaPoistaItselläni lukukokemuksen intensiivisyyteen vaikutti voimakas samaistuminen äidin tilanteeseen toisena äitinä. Ehkä jotkut vauvahormonit höyryävät päässäni vieläkin turhan voimakkaana :)
Ihana ajatella, että vauvahormoonit hyrräävät lukukokemuksen aikana. aww.. Minulla ei ole tosiaan itsellä lapsia, joten en varmasti samalla tavalla osaa samaistua tilanteeseen, vaikka kuka tahansa tuntee mielipahaa kun ihmisiä vangitaan ja pakotetaan elämään rajatussa tilassa.
PoistaMutta en kuitenkaan täysin pystynyt heittäytymään tarinaan, sillä vaikka kirjan olosuhteet ovat poikkeukselliset, niin se ei silti mielestäni selitä Jackin epäuskottavuutta.
Minullekin kirjan loppuosa oli antoisampi, vaikka toki alkuosassa oli enemmän puhdasta juonijännitystä. Donoghuen ratkaisuja Jackin kielen suhteen on hehkutettu monissa arvioissa, mutta minusta siinäkin oli monia kömpelyyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia, esim. ensin kuvattiin mitä henkilö todella sanoi, ja sitten Jack sanoi miten oli sen ymmärtänyt/kuullut - ristiriitaista, koska Jack itsehän on kertoja!
VastaaPoistaVoi Maria! En tajunnutkaan tosiaan, että myös tuo asia on hyvin epäjohdonmukaista. Kuka tosiaan ne sanat tiesi oikein siihen kirjaan kirjata, jos Jack kertojana kuulee/ymmärtää väärin.
PoistaEn varmaan lue tätä kirjaa, mutta blogiarvioita Huoneesta on ollut mielenkiintoista lukea. Sinun arviossasi erityisen mielenkiintoista oli se, että kritisoit samoja asioita joita monet muut ovat kehuneet, eli Jackin kertojanääntä ja kielenkäyttöä. Lapsikertojan käyttö ei varmasti koskaan ole kaikkein helpoin vaihtoehto, ja tässä ollaan vielä poikkeustilanteessa.
VastaaPoistaLapsikertoja on kiinnostava, joskin tässä tapauksessa aiheutti minulle harmistumista epäjohdonmukaisuudellaan. Kuten Maria tuossa yllä sanoi, miten Jack voi kuvata jotain, mitä henkilö todella sanoi ja sitten kuvata sitä, miten itse ymmärtää sen sanan väärin, jos on itse kaikkitietävä kertoja. :O
PoistaSamaa tuumin kuin Amma, että minuun Huone ( alkukielisenä kylläkin)kolahti, vaikka toki tiedostan minäkin ne asiat, mitkä ovat osalla sitten varmaan vähän latistaneet sitä lukukokemusta.
VastaaPoistaMietin tässä sitä Katjan tekemää kyselyä analyyttisesta tai tunteellisesta lukutavasta. Olen omasta mielestäni usein juuri heittäytyvä lukija, mutta nyt en täysin osannut. Olen blogin tai työn myötä siirtynyt enemmän tarkkailemaan teoksen uskottavuutta (vaikka tiedän, että kirjan maailmassa voi moni asia tapahtua, joka ei fyysisesti ole mahdollista) jne.
PoistaMinä en edes kaikkia epäjohdonmukaisuuksia havainnut, mietin vain että ei se eristyksissä eläneen lapsen logiikka kovin johdonmukaista voi ollakaan. Toisaalta eläydyin niin vahvasti, etten olisi huomannut mitään muutenkaan.
VastaaPoistaTuo arkielämän kuvailu _pitkän_ kaavan mukaan niin huoneessa kuin ulkopuolella varmasti jakaa mielipiteitä. Itselle se tällä kertaa kolahti Jackin mielenkiintoisen kertojaäänen ansiosta, mutta monessa muussa tarinassa en varmaan olisi sitä sulattanut.
Peikkoneito, minua ei lapsen logiikan epäjohdonmukaisuus häirinnyt, vaan kehityksellinen epäjohdonmukaisuus. Hän pystyy käsittämään todella laajalla skaalalla abstrakteja asioita, mutta ei sitten oikeasti ymmärrä, kun häntä puhutellaan. Myös tuo pointti, minkä Maria nosti eteen Jackin kertojuuden epäluotettavuudesta ihmetytti.
PoistaUskalsin lukea jutustasi vain viimeisen kappaleen, sillä kirja on omalla lukulistallani ja haluan lukea arvostelut vasta oman lukukokemuksen jälkeen. Tuo motkotus osui silmiini ja siihen palaan varmasti vielä myöhemmin. Kirja vaikuttaa erikoiselta!
VastaaPoistaKiinnostava kuulla, että ihastutko kirjaan varauksettomasti. :)
PoistaOlen motkotuksestasi monin osin samaa mieltä, vaikka kiinnitin huomiota eri asioihin. En ihan täysin ymmärrä ihastunutta "kohkaamista" (no, ei se sitä ole!) Huoneen ympärillä. Ihan kelvollinen lukuromaani, koskettava, ajatteluttava ja otteessaanpitävä, mutta kuitenkin vain yksi kirja muiden joukossa.
VastaaPoistaMielestäni Donoghue kuvaa Jackia kuitenkin aika hyvin. Se, ettei Jack esimerkiksi tunnista sitä, että vieraat puhuttelevat häntä johtuu varmasti siitä, että sosiaaliset kohtaamiset ovat hänelle niin outo, käsittämätön juttu. Mutta toki kirjassa on paljon ristiriitoja. Muuten kirja on kielellisesti - ainakin suomennoksessa - aika tavallinen.
Hmm... Olisi mielenkiintoista tietää, että onko tämän kirja itse kunkin lukijansa mielessä vaikka puolen vuoden tai vuoden kuluttua? Itse tiedän sen, ettei tästä omaa suosikkiani millään muotoa tullut.
Kiva, että linkitit. Kiitos! :)
Ymmärrän hyvin, ettei Jack ole tottunut sosiaalisiin kohtaamisiin, mutta toisaalta hän tottuu niihin vankeudestaan huolimatta hyvin nopeasti ja hän luottaa varauksetta itselleen tuntemattomiin ihmisiin ja pystyy eriytymään äidistään nopeasti.
PoistaHän on silti hyvin kehittynyt ajattelussaan, sillä tosiaan tunnistaa ihmisen äänestä, kun tämä siteeraa runoa kesken puheen. Hän tietää, mitä sanaa oikeasti käytetään, vaikka itse ymmärtää sen väärin ja kertoo sen sitten molemmilla tavoilla lukijalle. Hän ymmärtää heti itselleen väärän sanan, esimerkiksi kraatterin ja käyttää tätä opittua sanaa myöhemmin eri asiayhteydessä symbolistisena.
Mikäs siinä, kirjalla oli silti ansionsa, sen myönnän.
Katja, palataan asiaan puolen vuoden tai vuoden kuluttua, sillä juuri tänään tämä kohkaaja ajatteli, että Huone varmaankin pääsee ensi vuoden Globalia-listalleni :) Se on aika paljon luvattu näin tammikuun lopussa, enkä mitään lupaakaan, sillä paljon on hyviä kirjoja tulossa, mutta mulle tämä jäi kyllä mielen sopukoihin. Mutta se kyllä johtuu enemmän henkilökohtaisesta tunne-elämyksestä kirjaa lukiessa kuin kirjallisista seikoista, joille ilmeisesti lukiessani oli täysin sokea.
VastaaPoistaMutta saas nähdä, jäädään seuraamaan :)
Minäkin ajattelin ja ehkä nostin arviossakin esiin joitakin erikoisuuksia Jackissa. Itse 5-vuotiaan äitinä hämmästelin Jackin kehittynyttä tajua joidenkin asioiden suhteen, ja sitten toisaalta tuntui, että hän oli liiankin daiju ulkomaailmaan päästyään, ottaen huomioon, että oli katsonut telkkaria päivittäin koko ikänsä. Minua nämä eivät kuitenkaan ihan hirveästi häirinneet, sillä ensinnäkin Jackin kaltaista lapsihahmoa olisi varmasti mahdoton luoda joka suunnasta täysin uskottavaksi (ja mikä on kellekin uskottavaa) ja toisekseen otin huomioon paitsi Jackin erikoiset kasvuolosuhteet myös hänen tiettyjen erikoisalojen lahjakkuutensa, johon kirjan loppupuolella psykologit viittasivat. Minä ajattelin, että Jack oli erityislaatuinen lapsi - olisi ollut, vaikka olisi kasvanut normaaleissa oloissakin - ja tämä selitti joitakin erikoisuuksia.
VastaaPoistaMinustakin alku oli välillä junnaava, mutta sellaisella jännittävän piinaavalla tavalla. En tiennyt etukäteen, pääsevätkö Jack ja äiti Huoneen ulkopuolelle, joten olin pakotettu lukemaan eteenpäin saadakseni tietää, kuinka kirjassa oikein käy. En lue yleensä jännityskirjallisuutta, ja varmasti siksikin olin siinä puolivälissä ihan sydän kurkussa. :) Loppuosan voisi toki sanoa olleen monella tapaa mielenkiintoisempi, mutta se minua eniten piinannut jännite oli jo purkautunut, ja siksi kirjan loppu ei enää kantanut minua lukijana samalla tavalla. Se oli mielenkiintoinen, mutten lukenut sitä sydän pamppaillen.
Minä uskon, että tästä on kohkattu paljon juuri aihevalintansa vuoksi. Minusta kirja oli oikein oiva lukuromaani, monella tavalla jännittävä ja ovela, ja minusta myös Jack kertojaratkaisuna ja -toteutuksena oli hyvin onnistunut. Varmasti ilman mitään ennakko-odotuksia tämä olisi ollut suurempi elämys, mutta näinkin jäi minulle mieleen hyvänä kirjana.
Hmm, en ainakaan äkkiseltään muista, että Jack olisi tuntunut minusta luonnottaman fiksulta, mutta nyt kun tuon sanot, ehkä hyvinkin... Ja on siitä aikaa kun olen 5-vuotiaita lähietäisyydeltä tutkaillut. Kaikki lapset alkavat taas vaikuttaa vierailta planeetoilta ilmaantuneilta oudoilta otuksilta, joilta voi odottaa mitä tahansa :)
VastaaPoistaAlkukielisenä ehkä kielen kikat toimivat paremmin/luontevammin. Pidän tästä kyllä kovastikin ja vaikutuin.... mutta toisaalta, en osaa kuvitella, että tämä olisi sellainen kirja, jonka haluaa lukea toiseen kertaan, enemmäkin kertaelämys.
Karoliina ja Booksy tuossa veivät sanat suustani. Minä olin onnistunut välttämään ennakko-odotusten syntymisen, enkä tiennyt, miten Jackille ja äidille käy. Ja minäkin luen niin vähän jännityskirjallistta, että tässä oli jännitystä vähintään tarpeeksi.
VastaaPoistaMinäkin ajattelin, että Jack oli erityinen lapsi muutenkin kuin kasvuolosuhteidensa vuoksi. Omat lapsenihan ovat vielä niin pieniä, että viisivuotiaiden aivoitukset eivät ole vielä hallussa :)