28.9.2011

Sarjakuva-Finlandia (takkatuli-raadin käsissä)

Pieni otanta vuoden 2010 kotimaisesta sarjakuvasadosta

Luin viikonloppuna muutaman muun "raatilaisen" useita vuoden 2010 Sarjakuva-Finlandia ehdokkaita ja finalisteja. Meillä oli näin puoli vuotta myöhässä oma arvosteluraatimme ja valitsimme suosikkiteoksen monien kokoelmien joukosta. Mukavasti viikonlopun aikana tuli luettua varsin erilaisia kotimaisia sarjakuvateoksia ja sai jonkinlaista kuvaa viime vuoden teoksiin.

Keväällä nelihenkinen valintalautakunta valitsi 57 ehdokkaan joukosta 10 finalistia, joihin taiteilija M.A. Numminen tutustui. Finalistien joukosta Numminen nosti kaksi työtä vuoden 2011 Sarjakuva-Finlandia-palkinnon arvoiseksi (jaetulle toiselle sijalle). Tunnustuspalkinnon saivat Kati Kovácsin Kuka pelkää Nenian Ahnavia? ja Heikki Paakkasen Amerikka. Muistelisin jopa, että Numminen moitti tasoa ja ei siksi osannut päättää voittajaa. Toivoi, että olisi voinut lukea muitakin kuin 10 finalistiteosta.

Voittajateokset eivät tätä raatia miellyttäneet niin paljon, että olisivat nousseet selvästi muiden yläpuolelle. Näistä Kovácsin teos oli värimaailmaltaan rohkea, tarina kiehtova joskin sekava, piirustustyyli ja naiskuva kiehtova (viiksekäs päähenkilö), mutta kaikenkaikkiaan kokonaisvaltainen syke oli niin nopeatahtinen, että lukiessa jäi kaiken sen vyöryn jalkoihin. Paakkasen Amerikan ruudut olivat täynnä tekstiä, isoa fonttia, joka uuvutti lukijan nopeasti ja etäännytti tarinasta. Molemmat jäivät kotikutoisen "takkatuliraatimme" listojen keskivaiheille kiehtovina, mutta ei mitenkään erityisen tärkeinä teoksina.

Luen mieluummin sarjakuvaromaaneja kuin strippisarjakuva-albumeja. Molempi parempi, mutta koen ensimmäisen mieleenpainuvammaksi kuin jälkimmäisen lajin. Viime viikonloppuna tuli luettua Viiviä ja Wagneria, Fingerporia, Mummoa ja kumppaneita. Kiinnostavampi oli silti löytää huumorisarjakuvia, jotka eivät olleet itselle aiemmin tuttuja. Alla muutamia nostoja. Fok.it. Kuka keksi aamun? Ruma lapsi esikoinen. Taas sieltä jostakin. Samassa järjestyksessä teoksista kuva- ja tyylinäytteet.



Fok.It. oli mieslukijoiden suosiossa, johtuneeko siitä, että vitsit pyörivät viiksien ympärillä. Näissä kaikissa lämmitti jonkinlainen hörähdyttävä pysähtely kuvien kohdalla, mutta itse koin, että vitsit kuluivat nopeasti. Oma yhdenkuvan mustan huumorin tyylilajin suosikkini on Gary Larsonin Kaukana poissa/ Harhama -kuvat. Kuvan joko ymmärtää heti tai sitten vähän ajan päästä tai ei välttämättä koskaan, mutta piirrotyyli ja musta huumori iskevät minuun aina. Näissä kotimaisissa on samaa tyyliä ja hyvää yritystä, hörähdyttävää, mutta toimivat kuin laksatiivit, hetkelliseen helpotukseen, mutta ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön.

Stripeissä ja näissä yhden kuvan sarjakuvateoksissa on itselleni sama vika. Kokonaisen teoksen lukeminen puuduttaa ja vitsi kulahtaa. Kaipaan suurempaa kertomusta juonessa. Tarinaa.


Yksi uusi suosikkikokoelma stripeistä löytyi. Jarkko Vehniäisen Kamala Luonto (Zum Teufel) sopi hyvin miljööseen. Kun ulkona riivasivat hiiret, myyrät, tikat ja yli-innokkaat kuukkelit, niin oli helppo samaistua teoksen pirullisiin luontokappaleisiin. Parhaat vitsit syntyivät pienien lastenlaulujen ympärille, semmoisiin viittauksiin, jotka olisivat varmasti hankalia käännettäviä ulkomaalaisille. Lajissaan ja tässä seurassa oma suosikkini.


Lähelle kärkipäätä kipusi Kati Närhin Saniaislehdon salaisuudet (Wsoy). Teos rakentuu episodeista, joissa kaikissa on päähenkilönä orvon Agnes-tytön ympärille. Sivut ovat siniharmaansävyisiä, vain muutama väripilkku näkyy tehosteena. Kun Agnes huomaa ihastuneensa on sivu väriltään vaaleanpunainen, tämmöinen tunteiden värittyminen ilahduttaa. Tarinaan sopii synkkä väritys ja hahmojen irvokkaan ruma ulkonäkö. Eri episodeja kantaa yhtenäinen jatkumo, pääjuonena on Agnesin halu selvittää perheensä salaisuuksia.

On vaikea eritellä, että miksei tämä ollut täysin napakymppi, sillä pidin oikeastaan rumakauniista kuvituksesta, kauhumaisesta maailmasta ja epämiellyttävästä päähenkilöstä. Ei nappi, mutta papukaijamerkki.

Teoksesta ovat bloganneet ainakin Booksy, Erja ja Salla. Näistä voi nähdä myös parempia kuvia teoksen sisäsivuilta.

Muita hyviä..


Entä se voittaja sitten.
Ihana, koskettava, surullinen.


Maailma mustavalkoinen on lähtenyt blogiteksteistä ja kuvista. Nimimerkki PNG on tehnyt huikaisevan koskettavan teoksen lapsettomuudesta. Itse en ole joutunut samoja asioita (ainakaan vielä) miettimään henkilökohtaisessa elämässäni, mutta liikutuin kyyneleihin (enkä ollut ainoa) lukiessani teosta. Miten tavattoman paljon voi sanoa kuvien ja tekstin yhteyskohdissa. Herättää semmoisia tuntemuksia, jotka tuntuvat aidoille. Koskettavat, koska teoksen myötä pääsee lähemmäs todellista asiaa ja surua. Tavattoman upea teos.

Kaksi pingviiniä käyvät läpi lapsettomuuden, kateuden, kipeyden, katkeruuden, rakkauden, keskenmenon, adoptiovaikeuden. Minimalistinen tyyli puree. Tunteita ei liioitella, eikä vähätellä. Se on mitä on.

13 kommenttia :

  1. Oi että, Maailma mustavalkoinen on kyllä minun mielestä ihan tämän vuoden tärkein kotimainen sarjakuva juuri aihepiirinsä takia.

    Nauran kyllä Fingerporeillekin, Viivi ja Wagner ovat kestosuosikkejani ja ulkomaisista Pääskysen leikki teki vaikutuksen, mutta Maailma mustavalkoinen vaan on niin....tärkeä.

    VastaaPoista
  2. En lue juuri ollenkaan sarjakuvia, mutta tänä vuonna minulla oli tarkoituksena pitää itselleni sarjakuvaviikko, jonka aikana olisin kertarysäyksellä saanut tuntumaa koko genreen. Suunnitelma siirtyy varmaankin ensi vuoteen, mutta sinun kirjoituksestasi sain vaikka mitä vinkkejä! :)

    VastaaPoista
  3. Mie ajattelin tehdä tämänkin vuoden sarjakuviin kertarysäysluku-urakan. Oli aika kiinnostava lukea yhteen menoon erilaisia kotimaisia, varsinkin kun olen nyt sarjakuvien osaltakin lukenut aika paljon käännöksiä.

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus ja hienot kuvat! Minua kiinnostaisi tuo Maailma mustavalkoinen, sillä aihe koskettaa niin monia, ja haluan oppia empaattisemmaksi. Joskus on myös terapeuttista lukea itkettäviä teoksia, vaikkeivät ne suoraan omaan elämään liittyisikään.

    VastaaPoista
  5. Maailma mustavalkoinen on kyllä ajattelemisen arvoinen sarjakuva, jonka voisi laittaa pakolliseksi luettavaksi aika monelle ajattelemattomalle ihmiselle. Aihe ei sinänsä kosketa minuakaan henkilökohtaisesti (ainakaan vielä, kuten sinäkin sanoit), mutta olen kyllä oppinut olemaan tuntosarvet pystyssä näissä teemoissa. Lisääkin voi aina oppia, tietysti :)

    Mummo on minun ehdoton lempparini, ostin albumia viime jouluna joululahjoiksi oikein liukuhihnalla! Ja tietysti Fingerpori. Ja Viivi ja Wagner. Ja ja ja...

    VastaaPoista
  6. Minä en ole päässyt oikein sisään sarjakuvien maailmaan (vielä?), mutta kiitos mielenkiintoisesta katsauksesta! Maailma mustavalkoinen kuulostaa kyllä koskettavalta.

    VastaaPoista
  7. Voittajakirja on I-H-A-N-A! Sitä vain mietin, että onko se todella tämän vuoden kirja, kun muistelen jo sen hyllyyni noukkineeni aikaa sitten. Niin nopeasti kuluu aika. PNG osaa kiteyttää tärkeästä aiheesta kaiken oleellisen. Tämä on sellainen sarjakuvateos, joka jokaisen olisi hyvä lukea.

    Mukava, että postasit ja nostit kirjan esiin, Hanna!

    VastaaPoista
  8. Ihana kuulla, että Maailma mustavalkoinen on monille tuttu. Mukava, että näitä sarjakuvapostauksiakin luetaan ja kommentoidaan, sillä olen nyt tänä vuonna selvästi enemmän niitä lukenut kuin aiemmin.

    Valkoinen kirahvi, nämä teokset olivatkin viime vuoden (2010) teoksia. Tämän vuotisia arvioin sitten loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa samalla menetelmällä. Kävin tänään lainaamassa Sallan kanssa Rikhardinkadun kirjastosta lisää sarjakuvia. (Sain häneltä hyviä vinkkejä ja suosituksia)

    PNG, OIH. Ihana, että kommentoit. Kiitos ja kumarrus itsellesi, tärkeä ja kaunis teos!

    Karoliina, on todellakin terapeuttista. Minusta taidekokemuksesta saatu itku voi puhdistaa sisältä sellaisia kiputiloja, joita ei osaa muuten sanallistaa ja tunnistaa. Nauru, itku, koskettava tila.. auttavat meitä olemaan taas parempia itsellemme. Siksi luen, koska hellin jotain osaa itsessäni. Onhan niitä muitakin syitä, mutta haluan tulla vaikutetuksi. Näistä teoksista Maailma mustavalkoinen kosketti ja sai minut tuntemaan asioita, joihin en ole aiemmin keskittynyt kunnolla.

    VastaaPoista
  9. Maailma mustavalkoinen tuli itselleni tutuksi jo toissakesänä Suomen Kuvalehden artikkelin kautta. Muistan lukeneeni lehteä työpaikan kahvipöydässä ja peitelleeni kyyneleitä, vaikkei aihe ole minulle laisinkaan tuttu. Se kertoo paljon teoksen ainutkertaisuudesta. Tahtoo sanoa: loistava valinta!

    VastaaPoista
  10. Minä löysin aikoinaan Maailma mustavalkoiseen Hesarin kuukausiliitteen jutun kautta. Itkettäviä ja taidokkaita sarjakuvia!

    Meillä oli tosiaan Hannan kanssa tehokas sarjakuvaisku kirjastoon (jossa Maailma mustavalkoistakin selasimme). Ahkeroin omasta sarjispinostani jo Nanna 2:n, joka oli kerrassaan mainio, ja Paco Rocan Ryppyjä, joka oli liikuttava ja hieno.

    Mutta huomasin lainanneeni vahingossa Fablesin jatkuvajuonisen osan, kun kuvittelin lainanneeni erillisosan. Piti käydä tänään Vallilan kirjastossa palauttamassa se ja sieltä onneksi löytyi etsimäni erillisosa (1001 Nights of Snowfall), jonka lainasin.

    VastaaPoista
  11. Nyt vasta ehdin tätä postaustasi kurkkimaan.

    Heti kiinnostuin tuosta Saniaislehdosta ja Kamalasta luonnosta. Tuomaksen kautta olen lukenut nyt aika paljon kotimaista sarjakuvaa, vähintään selaillen.

    Tuo Maailma mustavalkoinen on minulle tuttu varmaan jostain netistä. Nyt kun on alkanut toipua Adoptiomatkasta ja Jäähyväisistä Einolle niin ehkä tämä, muistaakseni oli todella hyvä.

    Kiitos koonnista Hanna! Jos Pauli Kallio on vielä kurkkimatta sinulla niin suosittelen Kramppeja ja nyrjähdyksiä, jatkuvajuoninen pitkien strippien sarjis!

    VastaaPoista
  12. Totta se on: 2010!!! Tuntuu kuin siitä olisi iäisyys, kun tämän luin. Miten aika onkaan laukkaava ratsu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!