Anne Tyler: Jää hyvästi

Anne Tyler: Jää hyvästi, Otava 2014. Pokkaripainos. The Beginner's Goodbye, 2012. Suomennos: Jaana Kapari-Jatta. 203 sivua. Oma ostos.

Tuntuu siltä, että annetylerini kuuluvat talviaikaan ja kotikotini lukemistoon. Edellisen Nooan kompassin luin vuoden alussa tammikuussa, nyt lentokonekirjaksi valikoitui tämä haikeanlempeä Jää hyvästi, ja tähyilen jo äitini kirjahyllystä Pyhimys sattuman oikusta -romaania. Tekee nimittäin mieli jo siirtyä näistä uudemmista kirjoista läpimurtoromaanien ja kiitellymmän tuotannon pariin.

Voisin kuvata Jää hyvästiä sanalla salaviisas, ellei siinä olisi vähän sellainen tuntu, että kirja on oikeasti liian suoraviivainen ja haluaisin sillä kovasti olevan joku syvempi taso. Voisin kuvata romaania sanalla kepeä, ellei eräs kirjailija olisi kertonut, että häntä harmittaa, kun hänen tuotantoaan aina kuvataan kepeäksi ja se on jotenkin latistava sana, jota käytetään yksinomaan naisten kirjoista – ei koskaan miesten kirjoittamista kirjoista. Voisin kuvata lukukokemusta kotoisaksi, ellen olisi jo kertonut, että luen Anne Tylerin kirjoja vain täällä Lapissa ollessani. Sana 'lämminhenkinen' vilahti myös sivujen sulkeuduttua mielessäni, mutta se nyt on kertakaikkiaan latteuden huipentuma, kun pitäisi kuvata kirjaa, joka on kyllä tavattoman hyvä mutta kieltämättä vähän tylsä.

Mutta silti kaikki nämä sanat vähän sopivat Jää hyvästi -romaaniin, ja toivon mukaan loppuosa bloggauksestani kertoo vielä hieman lisää.

Kirjan päähenkilö on kolmikymppinen kustannustoimittaja, joka on onnellisesti naimisissa vaikeaselkoisen Dorothynsa kanssa, kunnes käsittämättömän onnettomuuden vuoksi jää leskeksi. Aaron Woolcott ei kuitenkaan vaikuta yhtään niin nuorelta, vaan hän on pikemminkin vanha kuin äijäraahus. Eikä hän varsinaisesti ole kustannustoimittaja, vaikka hän työskenteleekin perhekustantamossa. Kaikki kunnia palvelukustanteille, ei Aaron tee kirjoille juuri mitään, lisää ehkä pilkkuja paikoilleen, jos siihenkään kirjoittajat antavat luvan. Työ vaikuttaa melko tylsälle, vaikka kustantamon lippulaivasarja Aloittelijan oppaat siihen tähän ja tuohon kuulostavat välillä hyvinkin mielikuvituksellisille. Sarjan nimi on myös Tylerin romaanin alkuperäinen nimi. Tässä mielessä suomennos on melko kehno, vaikka se toisaalta kuvaa hyvin Aaronin menetystä ja niitä vaiheita, mitä hän käy vaimonsa kuoleman jälkeen.

Kaikki kirjan hahmot ovat melko tylsiä, eikä Aaronin ja Dorothyn liitossa tunnu olevan juuri mitään onnellista kitkaa tai jännittävää jännitettä. Kirjan juoni on ennalta-arvattava, sillä ainoa eriskummallinen puoli (joko yliluonnolliseksi laskettava tapaus tai luonnollisena osana Aaronin surutyöhön kuuluva Dorothyn kuolemanjälkeinen "ilmestyminen") paljastuu jo alkusivuilla. Loppuun asti odotin silti yllättyväni edes vähän.

Mutta juoni ja tapahtumattomuus eivät sinällään ole tärkeitä, sillä pidin kirjasta ja näistä erityisen tympeistä ihmisistä valtavasti. Tylerilla on taito kirjoittaa sellaisia vivahteita helppoihin kohtauksiin, että tarina pitää otteessaan eikä suuria muutoksia juuri kaipaa. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että hänellä on aiemmissa kirjoissaan vähän toisenlainenkin puoli ja että hän osaa kirjoittaa myös rohkeampaa ja ironisempaa keskiluokkakuvausta ja ihmissuhteita. Jotain tällaista jäin kaipaamaan, vaikka tähän mittaan aineksia riitti vähemmälläkin puhdilla.

Jää hyvästi kääntyy puutteistaan huolimatta hyvän lukukokemuksen puolelle, erityisesti siksi, että surutyöhön on kirjattu myös paljon huumoria ja pahantuulisuutta.