Françoise Sagan: Tervetuloa, ikävä

Françoise Sagan: Tervetuloa, ikävä
Tammi, 2001 (ensimmäinen painos 1955)
Bonjour tristesse, 1954
Suomennos: Lea Karvonen
Sivuja: 131
Ranska, aikansa kohuteos

Tämä teos valikoitui luettavakseni kaikkein kummallisimmasta syystä kuin mikään kirja aiemmin. Huomasin, että sosiaalisessa mediassa eräs ystäväni jakoi vanhan naistenlehtikuvan kirjailijasta (Me Naiset, 1968), johon alle oli kirjoitettu ihan käsittämätön kuvateksti: "Francoise Sagan on ruma, mutta jostain käsittämättömästä syystä hän nauttii rumuudestaan eikä meikkaa kasvojaan." Olin ihan äimänä, että tällaista on voinut lehteen laittaa, mutta kiinnostuin kyllä myös lukemaan Sagania. Ja onneksi näin kävi, sillä pidin hänen esikoisteoksestaan paljon.

Tervetuloa, ikävä aiheutti ilmestyessään kohun. Sagan oli tuolloin 18-vuotias, ja hän kuvaa nuoren päähenkilön 17-vuotiaan Cécilen seksielämää ja uhkamakasta elämänasennetta raikkaasti ja ilman moralisointia. Cécile nauttii elämästä ja joutilaisuudesta leskeksi jääneen isänsä kanssa kesähuvilalla, isä on pikemminkin tyttärensä ystävä kuin kasvattaja. Hän on keskittynyt naisystäviinsä ja juhliin, eikä paheksu Cécilen suhdetta tai sitä, että tytär elää hetkessä eikä mieti opintoja ja tulevaisuutta.

Kirjassa onkin hyvin virkistävä asetelma. Vaikka tytär harrastaa seksiä, juonikäänteisiin ei ole pakkoliitoksena aseteltu vahinkoraskautta. Isäkin on omien viettiensä ja erinomaisuutensa vietävissä, sopivalla tavalla nuhjuinen ja huikentelevainen. Ja isän uusi naisystävä Anne on niin ikään hieno hahmo. Hän tahtoo tuoda perheeseen kuria ja järjestystä, tolkkua haahuiluun, vaikka on itsekin pikarakastunut ja tehnyt jotain itselleen epätyypillistä.

Suhdesopassa on myös isän entinen tyttöystävä ja Cécilen rakastaja, samanikäinen poika kuin tyttö itse. Henkilöiden väliset suhteet on hienosti kuvattu, ja Cécile minäkertojana villi ja valloittava. Tarina ei ollut kuitenkaan minulle tärkein, vaan se tunnelma, joka välittyi tästä kaikesta.

Kirja sopii kesään. Se ei tunnu enää nykylukijasta mitenkään riettaalta, mutta tarinassa on semmoista hehkua, että tuntee olevansa auringonlämmössä. Luru osuvasti yhdistää teoksen Fitzgeraldin Kultahattuun ja kesäcocktaileihin. Mia kertoo puolestaan arvioissaan myös siitä, mitä mieltä Sagan itse oli kohusta.

Kirjaan liittyy myös vielä yksi kiinnostava seikka, jonka opin googlettamalla suomentajan nimeä. Lähteenä siis wikipedia:  

"Lea Karvonen on yhteinen salanimi, jota useat kustannusosakeyhtiö Tammelle työskennelleet kääntäjät käyttivät erityisesti 1950–1960-luvuilla. Salanimeä käytettiin pääasiassa naisille suunnatun viihteen sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden suomennoksissa. Nimen käyttöön voitiin päätyä esimerkiksi siinä tapauksessa, että kääntäjä – joista monet loivat pääasiallista uraansa kirjailijoina – ei halunnut omaa nimeään yhdistettävän alempiarvoiseksi koettuun viihdekirjallisuuteen. 

Aina salanimen käyttämisen syynä ei ollut kirjan viihteellisyys. Esimerkiksi syksyllä 1955 Tammi halusi julkaista mahdollisimman nopeasti käännöksen Françoise Saganin kohuromaanista Bonjour tristesse (Tervetuloa ikävä). Pätevää ranskantaitoista kääntäjää ei kuitenkaan ollut juuri silloin tarjolla, joten Eeva Joenpelto suostui suomentamaan teoksen ruotsinnoksen pohjalta. Ruotsin käyttämistä välikielenä ei kuitenkaan haluttu paljastaa, eikä Joenpelto tunnetusti osannut ranskaa, joten suomentajan henkilöllisyys salattiin Lea Karvosen nimimerkillä."