28.4.2014

Bloggaajan kiireet


En ole nyt kovinkaan aktiivisesti ehtinyt blogia päivittää, mutta hassua kyllä syy on ollut siinä, että olen lukenut niin paljon työkirjoja, etten ole ehtinyt parhaalla tahdollanikaan tänne blogimaailman puolelle. Kuvassa Petja on tyypillisesti tunkenut itsensä paperipinojen päälle. Toimita sitten siinä!

Toimitan ja oikoluen kesän ja alkusyksyn kirjoja kovaa vauhtia, mutta kunhan ehdin kasata ajatukseni niin kirjoitan kyllä blogiin ajatuksiani niistä luetuista kirjoista, joissa en ole itse ollut mukana. Donna Tarttin Tikli, Jhumpa Lahirin Kaima, Jhumpa Lahirin Tulvaniitty, Daniela Krienin Vielä joskus kerromme kaiken, Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä...

Alla on myös kirjoja, joiden lukemisesta haaveilen erityisen paljon, sillä onhan nyt suosikkikirjasarjani 60-vuotisjuhlavuosi. Erityisesti nyt kiinnostaa tuo Ääntä ja vimmaa -teos, joka sisältää kirjoituksia 50-vuotiaasta Keltaisesta kirjastosta. Eilen raahasin kirjat mukanani ulos aurinkoon, sillä vaikken -- tietenkään! -- ehtinyt lukea kaikkia, niin minusta on myös mukava selailla, tunnelmoida ja tutustua kirjoihin lukemalla sieltä täältä.

Aika on kortilla, ja se vähän harmittaa, sillä kaipaan oikeasti lukemista. Niin hassulta kuin se kuulostaakin. Luen niin paljon, etten ehdi lukea. Halusin kuitenkin jättää blogin puolelle sanan, vaikka voihan olla, että vaikka heti huomenna ehtisinkin blogata joistain näistä luetuista tai luvun alla olevista kirjoista...

Palataan! Aurinkoa!

6 kommenttia :

  1. Minulla on tuo sama "Ääntä ja vimmaa" tässä vieressä :) Olen itse asiassa jo lukenut kirjan joskus vuosia sitten, mutta nyt haluan lukea sen uudestaan, Jarl Hellemanin muistelmien rinnalla.

    Muutenkin meillä on samoja kirjoja luvussa / tulossa lukuun, kuinkas muuten. Siulla on ihana syy siihen, että et ole "ehtinyt lukea". Miulla taas kaikki aika, energia ja aivokapasiteetti tuntuu menevän tällä hetkellä arjen pyörittämiseen ja koivuallergiasta ja sen aiheuttamasta väsymyksestä selviämiseen (ha-aat-siu!). Mutta kyllä tästä vielä noustaan, vaikka kirjavuorelle :)

    Ja toki on eri asia lukea työkseen, vaikkapa tosi hyviäkin kirjoja / käsiksiä, kuin ihan itselleen ja omaksi ilokseen. Toivottavasti tosiaan ehdit viettää ihan "vapaa-lukuhetkiäkin" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyvä syy, mutta alkaa tehdä jo mieli vähän heittäytyä villiksi ja vapaalle. En silti manaa, hyvähän se on, että on töitä.

      Näistä mitään en sitten ehtinytkään vielä aloittaa, mutta kirjastosta nappasin tänään bussilukemiseksi Carverin keltaisen kirjaston kirjan.

      Poista
  2. Ymmärrän oikein hyvin tuon, ettet ehdi lukea, kun pitää lukea niin paljon kaikkea muuta. Mutta vaikka miten paljon lukisi työhän liittyviä tekstejä, niin välillä pitää saada lukea rennosti eikä aina vaan niiden editointi- tai analysointisilmälasien läpi.

    Mullekin iski kova kaipuu Keltaisen kirjaston kirjoihin, kun sarja on niin paljon ollut esillä. Olen harhautunut ;-) vähän liiankin kauas sarjasta viime aikoina, joten kyllä pian pitää tuon upean sarjan kirja saada lukuun (niitä onkin pilvin pimein kertynyt omaan kirjahyllyyn uusina pokkareina tai vanhempina kirjastopoistoina).

    Mainiota kevään jatkoa ja toivottavasti ehdit välillä lukea myös muitakin kuin työhön liittyviä kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on niin kova kaipuu, melkein tekis mieli lukea seuraavat vuodet vain keltaista. :)

      Poista
  3. Tsemppiä kiireisiin! Tiedän, mitä tarkoitat! Nyt kun oma kirja on ulkona, tuntuu suorastaan luksukselta olla "vain" kirjabloggaaja: lukea, mitä mieli tekee ja milloin mieli tekee :) Vaikka aurinkoiset päivät kyllä veivät minut kuopsuttelemaan puutarhaa, mutta nyt näyttää lupaavan sateiselta lukemiselle!

    Mutta toisaalta, on sinulla ihana työ :) Halit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työni on kyllä itselleni kaikkein paras, rakastan työn monipuolisuutta ja sitä, että saan lukea paljon. Vapaa-ajan lukeminenkin on kuin pääoman kasvattamista.

      Onnea vielä kirjasta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!