WSOY, 2010
Sivuja: 190
Kansi: Sanna Sorsa
Mistä minulle: oma ostos
Luettu: ympäri Berliiniä, suurin osa kuitenkin kylpyammeessa
Kalevi Jäntin -palkinnolla palkittu esikoisromaani, kertomuskokoelma
On vaikea olla kirjoittamatta tätä arviota ilman henkilökohtaisuuksiin menemistä. Taina Latvalan Arvostelukappale oli monella tapaa sopiva matkaluettava: Teos on kompaktin kokoinen ja erilaisista kertomuksista rakentuvaa romaania on helppo lukea lyhyissä pätkissä. Päähenkilö viettää aikaa myös Berliinissä, ja Helsingissä hän asuu samassa rakennuksessa, missä miekin olen asunut, ja katsoo samaa näkymää, joka näkyi suoraan omasta ikkunastani. Ja se kertomus, jossa kuvataan kielikurssiajan pientä romanssia, muistutti minua omasta lukioajan stipendimatkastani ja vieraaksi jääneestä saksalaispojasta. Tarina ei ole sama, mutta muistojälki tuli mieleeni niin vahvasti, että tuntui hyvälle reissata kirjan kanssa läpi Berliinin ja muistella ihan toista aikaa ja kaupunkia.
Mutta kirja ei ole minun elämästäni ja siinä on niin paljon vierautta, joten kirjaa jaksaa oikeasti lukea. Tutut piirteet antavat vain luettuun lisämaustetta. Arvostelukappale on nurin kurin hauska, kuten elämän kuuluu ollakin, ja traaginen, jonka jälkeen ilo tuntuu ilolta eikä joltain sinnepäin. Ei minua ääneen naurattanut, harvoin niin oikeasti edes käy, enkä sellaista odotakaan, mutta teoksen huumori on jotain lakonisen ja pirullisen välimaastosta. Päähenkilö, nuori nainen, on puolestaan kaikkien tunnetilojen välitilassa, eikä osaa olla oikein millään tuulella kunnolla. Kertomuksista avautuu syitä ja kerrostuu seurauksia tälle päähenkilön jähmeydelle, ja lukija tulee aina vähän tutummaksi, vaikka koskaan ei kunnolla pääse päähenkilön kanssa sinunkaupoille. Lukijaa hämmentää monet kysymykset, miksi nainen ei halua päästää ketään lähelleen ja miksi hän pettää niitäkin, jotka lähimmäs pääsevät? Miksi mikään ei tunnu miltään, vaikka kaikki tuntuu kuitenkin niin paljon?
Helppolukuinen ja näennäisen kepeä teksti sopii hyvin tarinaan. On kuin lukisi jonkun päiväkirjaa ja näkisi alusta alkaen, että mikä meni vikaan ja miten tästä voisi selvitä. Kerronnassa on surua ja huumoria, ja kaikkia tuntojen ja tuntemusten kuvataan niin uskottavasti, että tuntuu kuin seuraisi jonkun terapiaistuntoa. Lopulta viimeisessä kertomuksessa ollaan terapiassa, ja terapeutti kysyy nuorelta naiselta juuri samankaltaisia kysymyksiä, joita lukija hänelle läpi romaanin esittää.
Arvostelukappale on paljon parempi kuin Paljastuskirja, ja vaikka esikoisromaani on hyvä, terävä ja yllättävä, kalpenee se silti ihan vähän suosikilleni. Välimatkassa oli vähemmän minäkeskeisyyttä ja äidin hahmo tasapainotti tyttären – joka muistuttaa aika tavalla Arvostelukappaleen päähenkilöä! – koettua, ajateltua ja sanottua.
Kuulostaa hyvältä kirjalta! Uskomattoman paljon yhteensatumia kirjassa ja elämässäsi - eipä ihme, että sopi Berliiniin luettavaksi.
VastaaPoistaEn ole lukenut Latvalan kirjoja ollenkaan. Tämän perusteella kannattaisi selvästikin lukea.
Välimatka on minustakin Latvalan paras tähänastisista. Järeämpää sarjaa kuin nämä aiemmat, monipuolisempi ja monisyisempi. Latvalan oma ääni alkaa olla hioutunut, ja kokemus kirjoittajana näkyy.
VastaaPoista