2.11.2013

Lukuretriitti ja graduloma mökillä

Saavuin eilen tänne Lappiin mökille rauhoittumaan, tekemään gradua ja viettämää lukuretriittiä. Kirjamessujen jälkeen kirja-alalla on hetken aikaa vähän hiljaisempaa ennen kuin alkaa kevään kirjojen tohina, joten nyt oli hyvä hetki myös freelancerin pitää vähän lomaa ja keskittyä pitkään roikkuneen gradun loppuunsaattamiseen. Minua ärsyttää katsoa tässä bloginikin etusivulla mainittua asiaa, "kirjoitan gradua", kun todellisuudessa en ole ehtinyt töiden ja Rivien välissä -kirjablogikirjan vuoksi puoleentoista vuoteen edes avata koko hemputin gradutiedostoa.

Olen onnellinen, että minulla on freelancerina kuitenkin niin paljon töitä, että ei ole ollut oikein aikaakaan keskittyä mihinkään muuhun. Olen onnellinen, että saimme Katjan kanssa tehtyä yhdessä kivan kirjan. Olen onnellinen monista projekteista, joissa olen saanut olla mukana, jotka ovat vieneet aikani. Olen myös onnellinen, että olen saanut vapaa-ajallakin lukea ja pitää tätä blogia suhteellisen pirteästi yllä.

Mutta haluan niin kovasti valmistua ja saada valmiiksi jotain, jonka aloitin kauan sitten. Joten erityisen onnellinen olen nyt siitä, että minulla on mahdollisuus tulla tänne mökille kirjoittamaan tekstiä rauhassa.

Olen toki opiskellut muutakin – pääaineenikin on ollut eri! – kuin kirjallisuutta, ja olen pitänyt opiskelusta. Erityisesti kirjallisuusopintojeni luennoista. Luultavasti päädyn lopulta tekemään kuten pikkusiskoni, joka sai keväällä toisen korkeakoulututkintonsa valmiiksi ja aloitti silti kokopäivätöiden lisäksi harrastuksenaan opinnot Avoimessa yliopistossa. Voisin siis kuvitella, että aina silloin tällöin opiskelisin jotain, vaikka nyt en olekaan hetkeen ehtinyt edes yliopistollepäin vilkaista.

Graduni käsittelee Rosa Liksomin Hytti nro 6 -romaania ja ironista neuvostonostalgiaa teoksessa. Olen aiemmin kirjoittanut blogiini esimerkiksi teoksen makumaailmasta ja maisemasta. Tarkoitus on parin seuraavan viikon aikana kirjoittaa lisää pieniä huomioita teoksesta tänne blogiini. Pysyypä samalla vireys yllä, kun luen kirjaa uudelleen ja palauttelen myös seminaarityön aikaisia kirjoituksia, lähdekirjoja mieleeni.



Mutta en aloita vielä, sillä olen aika väsynyt ja nautin ihan äärettömän paljon siitä, että saan viettää aikaa yksin mökillä. Fiilistelin eilen, kuinka mahtava on lukea takkatulen ääressä ja olla aivan yksin. Ei tarvitse puhua kenellekään. Ainoa virhe eilen sattui, sillä jostain syystä takkahuoneen pöydälle valitsemani tuikkualusta oli susihuono ja kolme tuikkua roihahti kunnon liekkeihin. Tukahdutustöissä meni liian pitkä aika, ja astia poltti puuhun pahan mustan jäljen. Kuinka noloa! Saan mökin käyttööni ja heti tuhoan sitä. Kaiken voi onneksi korvata, joten en enää anna sen pahoittaa mieltäni. Ja illalla katson tarkemmin kynttilöiden elämää ja alustoja.

Lukuretriitti kuulostaa myös hyvälle. Huomasin, että ensi viikonloppuna järjestetään todella kiinnostavan kuuloinen oikea lukuretriitti Pietarsaaressa. Joten olen oman lukulomani kanssa ajankohtainen, hauska idea hiljentyä kirjojen äärelle ja keskustella niistä muiden kanssa iltaisin. Minulle kuitenkin nyt kaikkein parasta on yksinolo. Messuviikonloppuna sai puhua niin paljon ja olla yltiösosiaalinen, mikään ei ole nyt parempaa kuin tunne, ettei kukaan voi vahingossakaan minua jututtaa.

Mukanani on ainakin 30 kirjaa ja lisäksi paljon sähkökirjoja päälle. Sähkökirjoissa on se hyvä puoli, että jos minun tekee mieli ehdottomasti lukea joku kirja (sillä rajoituksella, että se on myynnissä jossain), niin saan sen nopeasti laitteeseeni ilman että täytyy lähteä mökiltä minnekään.

Lukumaraton kiehtoo, mutta en ole vielä päättänyt, hyppäänkö siihen kelkkaan tänään. Mutta jos innostun, niin kahden maissa päivitän siitä tiedon blogiini, jos joku tällaisista menemisistäni on kiinnostunut. Mukanani on kyllä niin hyviä pienoisromaaneja, joten ennen lähtöäni valmistauduin kyllä siihen, että lähiaikoina maratoonataan. Kaikki kirjat ovat hyllystäni ja napattu puhtaasti koon ja sen hetkisen kiinnostavuuden mukaan. Eilen olin Rovaniemellä kirjastossa, mutta sieltä lainasin vain gradua varten lähdemateriaalia. Vähän nyt harmittaa, etten käynyt myös proosahyllyllä, mutta enköhän pärjää näillä varaamillani kirjoilla. Lukumaratoniin eivät sähkökirjat oikein sovi.

Nyt on vielä hetken valoista, joten kipaisen lenkille, ulkoilemaan ja hakemaan lisää puita kahta takkaa varten. Pitää myös tehdä lounas ennen maratonin alkua. Huomaan, että valmistaudun jo...

14 kommenttia :

  1. Kuulostaa ihan superidylliseltä! Voi että, haluan toteuttaa tuollaisen henkilökohtaisen lukuretriitin joskus itsekin :). Ja nettihän antaa sille vaikka mitä mahdollisuuksia: Sitähän voisi järjestää vaikka iltaisin sähköisiä lukupiirejä tai -keskusteluja jos sitä sosiaalista puolta kaipaisi :).

    Minä valmistuin nopeasti jo 2010, mutta opiskeli sen jälkeen avoimessa yliopistossa psykologian perusopinnot. Nyt vähän alkaisi poltella taas opiskella jotain, ja tuo avoimen systeemi jossa pystyi suorittamaan kursseja myös ihan etänä sopi ainakin itselleni erinomaisesti, suosittelen!

    Nauti mökkeilystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netin kautta olenkin pitänyt muihin lukutoukkiin yhteyttä, sosiaalista puolta on ollut, vaikka ääneen ei tarvikaan puhua. En ole muuten tainnut tänäänkään sanoa yhtään sanaa ääneen. :)

      En tiennytkään, että olet opiskellut psykologiaakin!

      Poista
  2. Nautinnollista retriittiä, rauhoittumista ja graduilua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nautinnollista on ollut ja kaikkea muuta paitsi tuota viimeistä. Huomenna aloitan! Tai siis jatkan, aloitin kaksi vuotta sitten.

      Poista
  3. Ihana juttu, ja lukuretriitti kuulostaa suorastaan täydelliseltä tavalta viettää marraskuista viikonloppua. Hyviä luku- ja krijoitushetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa kommentistasi, on ollut niin ihanaa. Huomenna pitää vain jo vähän tapahtuakin.:)

      Poista
  4. Oikein paljon tsemppiä gradun tekoon! Onpa oma, muutaman vuoden takaisin urakka suht hyvin muistissa... gradun viivästyminen töiden vuoksi on tuttu pulma IT-alallakin, mutta onhan se ihanaa kun viimein valmistuu! Minun ohjaajallani oli hyvä neuvo, joka osoittautui toimivaksi ainakin omalla kohdalla: gradu ei valmistu, jos sitä ei kirjoita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Minulle gradun valmistuminen ei tässä vaiheessa ainakaan tuo töihin mitään lisäiloa, sillä tärkeintä on tehdä vain niitä töitä, mutta kuten juuri sanoit, se on varmasti niin ihanaa kun se viimein sitten valmistuu.

      Mie en ole vain ehtinyt paneutua, mutta olen tyytyväinen niihin syihin, miksen ole ehtinyt. Mutta olet niin oikeassa kuin vain olla voi. Ei valmistu, jos ei kirjoita. :)

      Poista
  5. Mukavaa lukulomaa ja jaksamista aherrukseen :)

    VastaaPoista
  6. Onnea gradun tekemiseen! Itse odotan kauhulla, koska gradu tulee ajankohtaiseksi, mutta tuo mökille lähteminenhän kuulostaa tosi hyvältä keinolta saada jotain aikaiseksi, ja samalla voi rentoutua hektisen syksyn jälkeen. Pistetään siis korvan taakse ;)

    Olen muuten huomannut tuon saman, etteivät sähkökirjat sovi lukumaratonille. Luin sähkökirjan muistaakseni viimeisimmällä maratonillani, ja ahdistuin siitä etten tuntenut käsissäni kuinka monta sivua on vielä jäljellä. Normaalisti ei haittaisi, mutta maratonilla ainakin oman läppärini Kindle-sovelluksessa sivunumeroiden puute häiritsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie luen sähkökirjoja jotenkin levottomammin kuin tavallisia kirjoja. Siitä padilta on vain liian helppo hypätä käymään sähköpostissa tai facebookissa, siksikään sähkökirjat eivät sovi maratonille. :)

      Onnea tarvitaan siihen, että selätän tämän mökkilaiskottelun ja alan oikeasti kirjoittaa sitä gradua. heh.

      Poista
  7. Lukuretriitti kuulostaa juuri sellaiselta, mitä itsekin nyt kaipaisin. Tai ylipäänsä lepoa, hiljaisuutta ja (luku)rauhaa - on sellainen jakso menossa ettei kroppa meinaa jaksaa kaikkea sitä mitä pitäisi. Liikaa kaikkea, tai no - ihan liikaa töitä.

    Nauti, lue ihania kirjoja, kerää voimia graduun ja kevääseen. <3 Äläkä sure mustia jälkiä, onneksi sait palon sammumaan eikä käynyt pahemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepo on ollut ihanaa, en ole enää niin väsynyt ja kireä kuin olin vielä perjantaina. Silloin melkein ärisin vanhemmilleni, että häipyisivät mökiltä ja antaisivat minun jäädä jo yksin möllöttämään. Nyt on jo parempi kiiri. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!