30.9.2015

Lahjoita lukutaito – vielä ehdit mukaan!


Kuva: Mikko Takkunen

Tänään on viimeinen päivä osallistua Mesenaatti-sivun kautta Suomen Pakolaisavun järjestämään Lukutaitokampanjaan.

Me kirjabloggaajat olemme olleet mukana jo kolmena vuonna keräämässä rahaa kampanjaan, bloggaamalla aiheesta ja monella muulla tavalla somekanaviemme kautta pitäneet ääntä aiheesta.

Minimitavoite on mesenaattisivun mukaan jo täynnä, mutta päätavoite on vielä kaukana. Muutakin kautta on voinut lahjoittaa kuin tuon sivun kautta, mutta minusta oli hauska, että pystyin osallistumaan esimerkiksi kummityttöni nimissä ja näin hänelle tulee myöhemmin kortti, kuinka moni koululainen on saanut koulutarvikkeet niillä rahoilla. Toivottavasti hän ilahtuu erilaisesta synttärilahjasta.

Tällä kampanjalla pyrimme hankkimaan lukutaidon 450 konflikteja paenneelle ihmiselle. Osallistu kampanjaan ja autat sodan haavoittamaa tavoittamaan paremman huomisen. Voit lahjoittaa lukutaidon jo 52 eurolla. Summa mahdollistaa yhdeksän kuukauden pituisen lukutaitokoulutuksen, jossa ei pelkästään opetella numeroita ja kirjaimia, vaan lisäksi keskustellaan mm. hygieniasta, sairauksien ehkäisemisestä, pienyrityksen pyörittämisestä, ihmisoikeuksista ja rauhanomaisesta konfliktin ratkaisusta. Toki pienempikin lahjoitus vie kohti tavoitettamme ja kampanjaa voi tukea myös kertomalla siitä omassa tuttavapiirissään. 

Yhdessä saamme aikaan enemmän.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!