Ulkona luettu Kuiva kausi

Elokuussa on ollut niin ihana olla ulkona. Ja on yhä, vaikka nyt naputtelenkin blogiani sisätiloissa. Olen tutustunut uuteen alueeseen ja nauttinut maisemista, kesästä, hyvistä kirjoista ja tästä kokonaisvaltaisesta onnesta, että saan asua täällä ja laittaa kotia. En ollut aiemmin juurikaan täälläpäin liikkunut, mutta minulla oli hyvä tunne, että juuri tänne Roihuvuoreen haluan muuttaa. Ja tietysti sain täällä jo asuvilta kavereiltani lisätietoa ja kannustusta muuttoaikeisiin.

Olen tehnyt nyt vähemmän töitä, sillä varsinainen loma meni rempatessa ja muuttaessa. Yrittäjyyden hyvä puoli on juuri tässä, että voin ottaa vähän omaa lomaa, mutta toki se näkyy sitten myös lompakossa. Olen kasvattanut kuitenkin toisenlaista pääomaa ja lukenut paljon kirjoja, sillä haluan ehtiä lukea myös muitakin kuin käsikirjoituksia ja omia, toimitettavia kirjojani.

Lukeminen on niin ihanaa! Ja hyviä kirjoja on valtavasti.

Olen vieraillut Roihuvuoren sympaattisessa pikkukirjastossa yhtenään, itse asiassa tämän bloggauksen jälkeen ajattelin mennä taas kirjastokäynnille palauttamaan lainat ja hakemaan uusia varauksia.

Palautan myös tämän Carol Shieldsin ja Blance Howardin yhteisesti kirjoittaman kirjeromaanin Kuiva kausi (Otava 2015, suomennos: Hanna Tarkka).

Kuiva kausi sopi ulkoilukirjaksi rakenteensa vuoksi hyvin, sillä kirjeitä oli kätevä lukea myös kävellessä. Minullahan on tämä jännä tapa, että käyskentelen kirjan kanssa. Mutta pääasiassa luin kirjaa kalliolla, rannalla ja puistonpenkeillä. Etukäteen ajattelin, että pitäisin tarinasta ja teoksesta enemmän, mutta valitettavasti minusta se oli turhan kuivakka ja staattinen.

Kirjasta ei huomannut, että se on kahden kirjailijan teos. Se oli juuri oikealla tavalla yhtenäinen ja etäällä toisistaan asuvien aviopuolisoiden äänet juuri oikealla tavalla erilaiset. Pidin miehen kirjeistä enemmän kuin naisen, sillä vaimon poliittiset höpinät ja uraansa liittyvät asiat eivät olleet niin kiinnostavia kuin kotiin teini-ikäisten lasten kanssa jääneen miehen kuulumiset.

Kirjeromaanin muoto tekee sen, että henkilöt jäävät vähän etäisiksi, sillä ei kai kukaan kirjoittele omalle pitkäaikaiselle puolisolleen kirjeitä siitä, millainen on ollut ennen. Mutta eivät he kuitenkaan niin etäisiksi jääneet, etteikö heidän liitostaan ja nykyisestä arjestaan saisi lukiessa pikkuhiljaa jotain irti. Pidin siitä, miten itsekkäitä he olivat, kun kaipasivat huomiota ja kehuja toisiltaan.

Vaikea sanoa tarkalleen, miksi en luetusta kuitenkaan niin paljon innostunut, että olisin välittänyt tarpeeksi, mitä välimatka tekee heille. Ei huono muttei niin hyvä kuin aiemmat Shieldsiltä lukemani kirjat.