"Se oli kuin haamusärkyä amputoidussa jalassa, jota ei ollut olemassa. Asianlaita oli jopa hullummin: sitä kaikkea ei ollut milloinkaan ollut olemassa."
Ljudmila Ulitskajan Naisten valheet (Siltala, 2011) on aivan uskomattoman eheä, yhtenevä ja soljuvasti kulkeva novellikokoelma. Minusta tuli kerralla kirjailijan fani ja toivon, että hänen teoksiaan käännetään lisää suomeksi. Huomasin, että Tammi on julkaissut kirjailijalta aiemmin teoksen
Iloiset hautajaiset (2002). Ulitskaja on muutenkin kiehtova kirjailija, sillä hän kirjoitti esikoisensa vasta 50-vuotiaana. Tätä teosta ei ole kuitenkaan vielä suomennettu, mutta se oli Venäjän Booker-palkinnon ehdokkaana ja on ollut myös maailmalla kiitelty lukijoiden ja kriitikoiden keskuudessa. Toivon tosiaan, että Siltala jatkaa Ulitskajan teosten julkaisemista.
Naisten valheiden etuliepeessä sanotaan kirjailijasta:
"Hän on yksi maansa arvostetuimpia nykykirjailijoita ja on koulutukseltaan biologi, erikoisalueenaan perinnöllisyystiede."
Naisten valheet käsittää kuusi novellia, joissa kaikissa keskushahmona ja tarinoiden linkkinä esiintyy hyväsydäminen ja auttavainen nainen Ženja, joka on valheellisten naisten ympäröimä. Tarinat koskettavat laajaa aihepiiriä, mutta valhe esiintyy niissä kaikissa kaikkein kepeimmässä ja harmittomimmassa muodossaan: elämää kaunistava. Ystävätär valehtelee Ženjalle värittääkseen omaa historiaansa ja saaden myötätuntoa, samasta syystä valehtelevat myös ilotytöt antamissaan haastatteluissa. Pikkutyttö valehtelee luodakseen itselleen yhteyden perheeseensä. Valheet tulevat kuuluviin melkein ohimennen, kuin niillä ei olisi mitään sen suurempaa motiivia, mutta todellisuudessa keskeinen motiivi on kyllästyminen omaan elämään ja halu värittää sitä, edes vähän. Kirjailija itse toteaa tästä valheen täyttämästä novellikokoelmastaan:
"Kaikkein hupaisinta on se, että tämä valheesta kertova kirja on totuudenmukaisempi kuin yksikään muu kirjoittamani kirja."
Ženja on miellyttävä hahmo, älykäs, kouluttautunut, hyväsydäminen ja hän antaa aikaa ja rahaa huonompiosaisille. Hän ei silti missään nimessä ole tylsä, särmätön hahmo ja nautin tästä epäluotettavien tarinoiden täytteisestä matkasta juuri hänen kauttaan kulkien. Teoksen valheet eivät ole pahuudella väritettyjä, vaan juuri näitä valkoisia, harmittomia valheita, mutta jotka kuitenkin muuttavat kaiken. Välillä on vaikea uskoa enää mitään. Joitakin valheita ymmärtää, sillä niiden taustojen selvittyä, tuntee myötätuntoa ja kiinnostusta valehtelijaa kohtaan. Osa valheista on typerryttäviä ja turhanpäiväisiä, päivän piristystä ja kyllästyneen naishupakon leuan louskutusta.
Naisten valheet on hieno realistinen kuvaus valheista postmodernistisessa paketissa tarjoiltuna. Tämähän on totta, valheita on kaikkialla.
Lukiessa kuitenkin mietin suomennostyötä. Käännettynä teos on melkein poikkeuksetta kirjakielisempi kuin alkuperäinen versio. Olisin kaivannut dialogeihin väritystä, jotain tunnetta siitä että puhujat ovat eri kansankerroksista. Suomeksi tätä voi olla vaikea toteuttaa, mutta rakastan sitä kun huomaan sellaista suomennoksissa tapahtuvan. Suomennosta en siis tässä teoksessa missään nimessä moiti, mutta ylipäänsä tuntuu että kaunokirjallisuus on kovin yleiskielistä nykyisin. Lisäplussa kirjailijalle ja kääntäjälle siitä, että vanhemmista venäläisistä teoksista tuttu pakurikääpä oli tuotu esiin myös tässä teoksessa, sillä nautin sitä itsekin teenä terveyssyistä.
Kiinnostuin venäläisestä nykykirjallisuudesta ja jos teillä on antaa hyviä kirjallisia vinkkejä, niin otan niitä ilomielin vastaan.
Ljudmila Ulitsaja:
Naisten valheet
Siltala, 2011
Sivuja: 207
Suomentanut: Arja Pikkupeura
