James Franco: Palo Alto
Schildts & Söderströms, 2012
Palo Alto, 2010
Suomennos: Jaakko Kankaanpää
Sivuja: 206
Kansi: Emmi Kyytsönen
Genre: dirty realism
Lisäksi:
Franco on näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, kuvataiteilija, Yalen tutkija. Novellikokoelma Palo Alto on hänen esikoisteoksensa.
Michael Cunningham kuvaa etuliepeessä teosta: "Tyystin tunteilematon ja häikäisevän synkkä". James Franco on puolestaan kirjannut loppusivun kiitoksiin saaneensa oppia ja apua Cunninghamilta kirjoitustyöhönsä. Uskon molempia herroja, sillä Palo Alto sisältää hyvin synkkiä, tunteettomia ja häikäilemättömyyttä. Mutta Cunningham olisi voinut vinkata Francolle, että vaikka toisto luo merkityksiä, novellikokoelmassa toisteiset tarinat kääntyvät ennen pitkää itseään vastaan.
Palo Alto on novellikokoelma amerikkalaisten vieraantuneiden lähiönuorten arjesta. Kurjuuden kukoistuksesta syntyy kiinnostavia tarinoita. Kertojina toimivat nuoret miehet ja naiset, hyvin samanääniset ja -kaltaiset, mutta yhtä elävät, todelliset ja vialliset. Novellit tuntuvat samaan aikaan todella rehellisiltä puheenvuoroilta, mutta niiden rumuuden vuoksi niitä ei aina oikein haluaisi uskoa. Kuinka ylpeä on kertoja novellissa "Tapetaan eläimiä", kun hän kuvailee miten hän poikaporukassa ampuu pikkulintuja. Miten historian tunnilla esitetty väittely orjuudesta kääntyy tuntien ulkopuolella todelliseksi väitteeksi. Näytelty on totta, jos se ääneen sanotaan. Seksiä, huumeita, hyväksikäyttöä, tappeluita, vertaviinaaväkivaltaa. Niistä on tavallisten nuoren elämä tehty.
Mutta mitä jää lukemisen jälkeen käteen?
En suosittele tämän novellikokoelman lukemista yhdeltä istumalta, sillä aiheiden samankaltaisuus puuroutuu samaksi massaksi. Kertojat muistuttavat liikaa toisiaan ja ainakin minulta rumuuden tehokkuus häviää, kun sama lakoninen ääni toistaa tarinan vaikkakin eri vivahteiden kautta.
Ymmärrän myös, miksi monet vierastavat novellikokoelmia ja pitävät "eheämmistä" pitkistä romaaneista, joissa henkilöiden tekoja motivoidaan pidempään. "Emily"-novellia olisin voinut lukea pidempäänkin, sillä hyvin erilaisesta miljööstä huolimatta jokin tarinassa muistutti omista teinivuosista. Pidin Francon saarnaamattomuudesta ja siitä, ettei asioita katsota ylhäältä alaspäin. Aion jatkossakin lukea häneltä lisää, sillä on kiinnostava nähdä, mihin suuntaan monilahjakkuus vie kirjoituksiaan.
