Blogistanian Finlandian ehdokkaani

Blogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Tarkoitus on lisätä kotimaisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista. Kilpailuun voivat osallistua bloggaajat, jotka kirjoittavat blogiinsa kirjoista.

Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Lasten- ja nuortenkirjallisuudelle on oma kilpailunsa, joten Blogistanian Finlandian äänestyksessä ei voi asettaa ehdolle lasten- ja nuortenkirjoja.

Edellytys ehdolle asettamiseen on, että bloggaajan täytyy olla itse lukenut kirjat ja hänen on täytynyt kirjoittaa kirjoista blogiarvio omaan blogiinsa. Ehdokaslistassa on linkitettävä kirja blogiarvioon. Tästä syystä yksi suosikkini Eeva Kilven Kuolinsiivous ei ole ehdokaslistalla, sillä en ole vielä ehtinyt siitä blogata.

Annan kolme pistettä Aki Ollikaisen Nälkävuodelle, kaksi pistettä Tiina Laitila Kälvemarkin novellikokoelmalle Kadonnut ranta ja yhden pisteen Johan Bargumin pienoisromaanille Syyspurjehdus.

Blogistanian Finlandia 2012 on epäkaupallinen kilpailu, mutta pyrimme järjestämään voittajakirjailijalle haastattelutilaisuuden ja kukituksen.

Kirjamessut 2012 – mitä oikein tapahtui?

Helsingin kirjamessut päättyivät eilen, mutta ehdin kirjoittaa messuraportin vasta tänään. Minulla meni monta tuntia käydessäni läpi satoja kuvia ja valitessani tänne blogiin onnistuneimpia ja sopivia. Minulla oli oikein monipuoliset messut, sillä osallistuin niin monessa eri roolissa. Olin kirjabloggajana ja messuyleisönä, kustannustoimittajana paneelikeskustelussa ja kuvasin Siltalan kirjailijoiden haastatteluja.

WSOY järjesti kirjabloggaajille aamiaisen messulauantaina. Oli todella ihana aloittaa kiireinen messupäivä rauhoittumalla kuuntelemaan hienoja kirjailijahaastatteluja. Seita Vuorelan Karikko on vain vähän aiemmin ilmestynyt, ja sain sen messuilta mukaani luettavaksi. Luen melko vähän uusia nuortenkirjoja, joten olen oikein iloinen, että sain nyt mahdollisuuden tutustua rauhassa kahteen sujuvasanaiseen kirjailijaan ja heidän uutuusteoksiinsa. Laura Lähteenmäen dystopia-romaani Northend kiinnostaa minua myös, sillä näytteen perusteella kirjassa on sekä yhteiskunnallista kritiikkiä ja huumoria mukana.

Pekka Hiltunen on aivan valtavan vetovoimainen esiintyjä, hän on lisäksi myös yksi miellyttävimmistä ihmisistä, kenet olen tavannut, joten hänen suhteensa en pysty olemaan täysin puolueeton. Isäni piti valtavasti Pekan esikoiskirjasta Vilpittömästi sinun, ja hän odottaakin uutuuskirja Sysipimeän lukemista kovasti. Myös minua Lontooseen sijoittuva kuusiosaiseksi suunniteltu kirjasarja kiinnostaa, sillä Hiltusta on kiitelty niin blogeissa kuin lehtiarvioissakin. En vain ikinä malta olla lukematta arvioita ja olen jo melko lailla spoilaantunut erityisesti esikoiskirjan tapahtumista. Hiltunen kertoi, että jokainen osa toimii myös itsenäisenä teoksena, joskin kokonaiskuvan vuoksi hän suositteli lukemaan kaikki alusta alkaen. Ihailtavaa, että hänellä on tulevista osistakin jo ideoita valmiina ja silti hän kirjoittaa samalla myös jotain aivan erilaista. Mielenkiinnolla odotan, että mitä muita lajeja hän taitaa.

Katja Kettu on bloggareille tuttu erityisesti Kätilön ansiosta, ja hän saikin viime vuonna Blogistanian Finlandia -palkinnon. Kätilöstä on valmistunut teatterisovitus ja myöhemmin tarina siirtyy myös valkokankaalle. Kirjaa ollaan kääntämässä neljälletoista kielelle, ja koska kirjan kieli on niin erityistä, rikasta ja siinä on paljon murresanoja, järjestetään kääntäjille yhteinen seminaari, jossa toivon mukaan esimerkiksi räähkä löytää vastineensa vieraille kielille. Tilaisuudessa hän kertoi kuitenkin enemmän keväällä ilmestyneen antologian Pimppini on valloillaan esseistä ja novelleista.

Minun messukiireisiini kuului mielenkiintoisten kirjailijahaastatteluiden seuraaminen ja valokuvaaminen. Pääsin osallistumaan messuihin vain perjantaista sunnuntaihin, sillä torstain matkasin vielä pohjoisesta junalla kohti Helsinkiä. Kuuntelin lähinnä Siltalan kirjailijoiden esiintymisiä ja lisää kuvia voi käydä katsomassa kustantamon facebook-sivuilta. Meillä oli todella paljon ohjelmaa messuilla, joten nopeasti sai siirtyä lavalta toiselle, jotta ehtisin mahdollisimman monia kuvata.

1. Aki Ollikaisen Nälkävuosi on Helsingin Sanomien esikoiskirjaehdokas.
2. Ari Ahola ja Marjo Heiskanen kertoivat, miksi sota kiinnostaa nyt niin monia kirjailijoita.
3. Siltalan uutusteoksia.
4. Päivi Istala veti hurjan määrän yleisöä kertoessaan muistelmateoksestaan Ristivetoa.
5. Raimo Pesonen Yle-lavalla puhumassa Automiehestä.
6. Anne Mattsson kirjoitti ihanan Seela Sellan elämäkerran.


Kuvasin myös muita messuosastoja, haahuilin kirjakasojen ympärillä. Ihmisiä oli paljon, erityisesti lauantaina, mutta minua ei ahtaus häirinnyt yhtään. Hykertelin vain onnessani. Toivon niin paljon, että kirjat kulkeutuivat myös messuyleisön matkassa yöpöydille.

Ehdin kuunnella jonkin verran myös muiden kustantamoiden kirjailijahaastatteluja. Monika Fagerholmilta kävin myös pyytämässä omistuskirjoituksen, ja jonossa takanani oli Riikka Pulkkinen ja Taina Latvala, jotka keskustelivat äng-äänteistä ja kirjojensa oikeinkirjoituksesta. Mielenkiintoista salakuunneltavaa tämän kirjanörtin mielestä. :) Ostin Fagerholmin uutuuskirjan Lola ylösalaisin ja olen sitä parhaillani lukemassa, arviota varmaan loppuviikosta luvassa. Latvalan Välimatka oli syksyn raikkaimpia uutuuksia, Pulkkisen tuotantoon en ole tutustunut kuin yhden epäonnistuneen äänikirjakokeilun verran. Hän on kyllä yksi blogimaailman luetuimpia nykykirjailijoita, ja nakkipaperikeskustelu on eeppinen. Mie ajattelin kokeilla uutuuskirja Vierasta Helmet-kirjastojen sähkökirjapalvelun kautta, jos vain saan kirjan toimimaan Kindlessäni.

Perjantaina kuuntelin blogikollegoiden kanssa ihanien mieskirjailijoiden Reidar Palmgrenin ja Juha Itkosen mietteitä naisista heidän elämässään ja tuotannossaan. Päivän ehdoton huippu oli ystäväni Karoliina Timosen haastattelu esikoiskirjapaneelissa. Haastattelija kehui, että hänen teoksensa Aika mennyt palaa on epätavallinen suomalainen kirja. Kiinnostuin paneelikeskustelun myötä erityisesti Asko Jaakonahon teoksesta Onnemme tiellä.

Oli hieno hetki, kun haastattelija mainitsi myös, että Karoliina on kirjabloggaaja ja kysyi, että onko yleisössä muita bloggaajia kuuntelemassa. Käsiä alkoi nousta, ja saimme vaihteeksi kehuja kirjakeskustelujen laajentamisesta nettiin. Nyt on jonkin aikaa kuulunut soraääniä suunnasta jos toisesta, ja kirjabloggaajia on moitittu milloin mutuhutusta ja milloin liian kriittisistä tai lempeistä arvioista. On meidän syyksi ennätetty jo sysätä lehtikritiikkien väheneminenkin (ei nyt ihan suoranaisesti, mutta tämä asia nostetaan aitona huolena esiin kun puhutaan kirjablogeista, mutta voin vannoa että tämä asia huolettaa myös bloggajia, ei tässä kukaan ole kriitikoiden työtä väheksymässä sillä että kirjoittaa jo muodoltaan hyvin erilaisia kirja-arvioita), joten hienoa että tavallisten lukijoiden kirjarakkaus sai myös kiitosta.

Esiinnyin itse perjantaina käännöskirjallisuutta koskevassa paneelissa, joka oli samalla Café Voltaire -sarjan viidennen, Unkarin nykykirjallisuutta käsittelevän, osan Ristiaallokoissa julkistamistilaisuus. Kirja on Olga ja Juhani Huotarin toimittama, mie olen kirjan kustannustoimittaja ja Hanna Meretoja on koko kirjasarjan päätoimittaja. Olemme kaikki kirjoittaneet teokseen myös kirjallisuusesseitä. Kirjoittajajoukko koostuu Unkarin kirjallisuuden asiantuntijoista, kääntäjistä ja tutkijoista. Minulla oli ennen tätä Unkarin teemavuotta melko vähän ymmärrystä unkarilaisesta kirjallisuudesta, mutta on ollut huikeaa päästä toimittamaan tänä vuonna kahta unkarilaista käännöskirjaa ja olla mukana Ristiaallokoissa-teoksen valmistumisessa.

Jos Café Voltaire ei ole aiemmin tuttu, niin suosittelen tutustumaan varauksetta. Olen saanut aiemmista osista hyviä kirjavinkkejä, mutta ennen kaikkea ymmärrystä ja tietoa kirjailijoista ja heidän tuotannostaan. Kaikkia huipputeoksia ei voi koskaan ehtiä lukea, mutta yleistajuisesti kirjoitetut kirjallisuusesseet sopivat minulle, sillä niiden avulla on mahdollista saada vähän tuntumaa itselle vieraisiin kirjailijoihin.

Yksi messujen kohokohta oli Eeva Kilven kohtaaminen. Saavuin myöhässä kuuntelemaan hänen haastatteluaan ja jouduin kiipeämään ylemmäs ravintolan puolelle, että näin ja kuulin edes vähän. Vinkkaan samalla lukemaan Jennin jutun Eeva Kilven messuesiintymisestä.

Huh, tulikohan kaikki oleellinen mainittua!?

Kirjasaaliista kuvia myöhemmin..

Tammikuun luetut

Olin tammikuussa vielä ensimmäisen viikon joululoman vietossa Lapissa ja nyt helmikuun alussa lomasta tuntuu olevan ikuisuus. Tammikuu meni nopeasti, sillä olin luvannut itselleni, että tekisin gradua. Sen sijaan paikkailin vielä vähän mokonturkkia asian suhteen ja keskityin töihin. En ole blogissani kertonutkaan, että jouduin vaihtamaan aihetta lennosta, sillä aiempi aiheeni Eeva Kilven Elämä edestakaisin teoksen nostalgiasta oli jo käytetty ja aiheesta palautettiin juuri gradu (kuulin tästä erittäin myöhään) ja kaikki kirjoittamani meni siltä osin hukkaan. Piti sitten lennosta keksiä uusi aihe ja isäni ehdotti (myös tätini ja siskoni olivat ajatelleet tätä aihetta) että tekisin Rosa Liksomin Hytti nro 6 -teoksesta graduni, koska teos on niin uusi, eikä näin ollen kukaan voi olla tekemässä juuri siitä samasta aiheesta gradua.

Helmikuussa siis alkaa siis täysi tohina, sillä olen aikatauluista myöhässä ja toivon, että ehtisin silti vielä lukea myös ihan omaksi huviksenikin. Lueskelen kuitenkin myös venäläisiä kirjoja, sillä aion keskittyä neuvostonostalgiaan. Tuntuu vähän huteralle edes kirjoittaa tästä, kun uusi työni on niin alussa, mutta gambaree, Hanna.

Gradujorinoista kuukauden luettuihin. Kirjat eivät ole lukemisjärjestyksessä, sillä muistin aloittaa taas luettujen listaamisen vasta lomatunnelmien haihduttua. Jos en ehdi helmikuussa lukea kauheasti muita kuin työ- ja opiskelukirjoja, niin ainakin minulla on vielä tammikuun luettuja blogattavana. Pakkasia on vielä edessä, joten kaikki syyt käpertyä sisälle lukemaan vain jatkuvat.

Matkustin kirjojen matkassa ihan täällä kotimaassa, sitten lisäksi Unkarissa, Neuvostoliitossa, Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Israelissa, Ranskassa, "jossain" Lähi-Idässä, Saksassa (useasti näköjään) sekä Kanadassa.


1. Tuomas Vimma: Raksa (Gummerus, 2011)
2. György Spiró: Kevätnäyttely (Avain, 2012)
3. Rosa Liksom: Hytti nro 6 (Wsoy, 2011)
4. Kari Hotakainen: Jumalan sana (Siltala, 2012)
5. Ian McEwan: Sementtipuutarha (Otava, 2009)
6. Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri (Gummerus, 2010)
7. Seija Vilén: Pohjan akka (Avain, 2012)
8. Emma Donoghue: Huone (Tammi, 2012)
9. Anni Sinnemäki: Sokeana hetkenä (Nemo, 2003)
10. Joel Haahtela: Traumbach (Otava, 2012)
11. Heinrich Böll: Tohtori Murken kootut tauot ja muita satiireja (Otava, 1962)

Luetut sarjakuvakertomukset:
1. Craig Thompson: Habibi (2011)
2. Blain & Lanzac: Ulkoministeriö (Wsoy, 2012) 
3. Rutu Modan: Exit Wounds (2007)
4. Jame Sturm: Market Day (2010)
5. Bryan Talbot: Tuhman rotan tarina (Jalava, 1999)
6. Michel Rabagliati: Paul Has a Summer Job (2002)
7. Michel Rabagliati: Paul Moves Out (2005)
8. Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol.1 (2010)

Kirjallisuus elokuvissa (eli etsitään hyviä elokuvavinkkejä!)

Marjis vinkkasi tänään elokuvasta, jossa päähenkilö kuulee kertojan ääneen ja huomaa elävänsä tämän kirjoittamassa romaanissa. Olipa kiinnostava katsoa Aidosti outoa, sillä kirjat kiinnostavat minua myös elokuvissa.

Tästä heräsikin ajatus, että mitäköhän muita elokuvia on, jossa kirjallisuus, kirjat, kirjailijat, kirjoittaminen ja lukeminen olisivat merkittävässä roolissa. En hae nyt leffavinkkejä, jotka ovat kirjoista tehtyjä filmatisointeja. Tai toisaalta, mikäli niissäkin on näitä etsimiäni avain-sanoja merkittävissä rooleissa, niin totta kai otan niistäkin hyviä elokuvasuosituksia vastaan. Suosituksista keräisin itselleni sitten ensi keväälle hyvän elokuvahaasteen. Millaisia kirjallisuusaiheisia elokuvia suosittelisitte?

Olen pitänyt viikon blogihiljaisuutta, sillä olen ahkeroinut graduni kanssa. Olen kuitenkin lukenut kirjoja, joista haluaisin kirjoittaa blogiini ensi viikolla. Harmillisesti en vain ole ehtinyt lukea muidenkaan blogeja, sillä töiden, lukemisten ja gradun ohella aika on riittänyt vain toiseen elokuvahaasteeseeni: katsomme vuodesta 1950 eteenpäin kaikki parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittaneet filmit. On tämä bloggaaminen silti villi harrastus, kun on viikon poissa, niin tuntee huonoa omaatuntoa siitä, ettei ole ehtinyt kirjoittaa tai lukea muiden arvioita.

Gradussani analysoin Eeva Kilven Elämä edestakaisin -teoksen nostalgiaa. Olen luvannut itselleni, että joulukuussa kirjoitan yhden luvun ja lähden sen vuoksi puolentoista viikon päästä Lappiin lukemaan ja kirjoittamaan. Nyt olen lähinnä lukenut lähteitä, kirjoittanut tutkimussuunnitelmaa ja analysoinut lähemmin tekstiä. Tällä hetkellä olen jopa innoissani gradusta, mutta on virkistävä lukea kaiken aikaa kaikkea muutakin.

"Rakkauskirje 2"

"Herättyäni
sinun vieressäsi katselen
kuinka aamuaurinko kultaa kirjahyllysi
lattiasta kattoon
enkä yhtäkkiä enää tiedä kumpaa rakastan:
sinua vaiko kirjojasi.

Rakkaani, uskalla tuntea minut,
anna arvo tälle tunnustukselle."

"Sinun tuoksusi minussa monta päivää,
monta päivää rakastan itseäni."

Eeva Kilpi: Laulu rakkaudesta ja muita runoja (Wsoy, 1972)

Vihdonkin löysin tämän kirjan. Aivan mielettömän ihana runokirja. Haukon henkeä, sillä olen yleensä huono syttymään runoille, mutta näitä sivuja ahmin innoissani. Teos on täynnä melko lyhyitä runoja, mutta ihailen sitä kuinka tiivisti asiat on sanottu, mutta silti ymmärrän ne ensilukemalta. Pidän teemoista ja kuvastosta minkä ympärillä runot liikkuvat, löytyy 70-lukulaisia ihanteita ja aatteita, rakkausrunoja, luontokuvastoa ja naiseuden kuvailua. Ihana!!

Eeva Kilpi: Elämä edestakaisin

"Mut siel ku mie oon, niin päivääkää ei mää, etten mie muistas tätä kottii, täält mie en kaipaa ku taivaasee.."

Eeva Kilpi (s.1928) tuotannon yleispiirteenä ovat menetetyn Karjalan, karjalaisuuden ja evakkouden kuvaaminen. Toisaalta hän on kuvannut myös avoimen subjektiivisesti keski-ikäisen naisen elämää. Lukemani teos Elämä edestakaisin (1964, Wsoy) kertoo kahden karjalaisen naisen, Hellin ja tämän tyttären Mailan, evakkotaipaleesta ja jatkuvasta liikkeellä olosta. Aina kun on mahdollista, he palaavat kotiinsa, Karjalaan takaisin, vain joutuakseen pian taas lähtemään evakkoon. Teoksen siirtolaisteeman lisäksi siinä näkyy myös lähteminen, muutos ja vieraus vahvasti.

Eeva Kilpi oli, luennoitsijan mukaan, ikäluokkaansa nähden hyvin kouluttautunut, sillä hän on opiskellut englantilaista filologiaa, estetiikkaa ja kirjallisuutta. Hän oli koulutetumpi kuin monet tuon ajan mieskirjailijat. Kilpi on leimallisesti 60-70 luvun kirjailija, sillä tämän jälkeen on ilmestynyt lähinnä muistelmateoksia. 1970- luvun kirjallisuudessa taustalla olivat mm.suuri muutto, kaupungistuminen ja keskiluokkaistuminen. Mieskirjailijat katsoivat enemmän taaksepäin ja kuvasivat muuton taustaa ja maaseudun elämän muuttumista. Kun taas naiskirjailijat kuvasivat muuttajien sopeutumista kaupunkeihin ja millainen oli modernisoituvan yhteiskunnan arki. Tyypillisiä teemoja olivat sukupuolten tasa-arvo, urapaineet, palkkatyön ja kodin ristiriita sekä seksuaalinen vapautuminen.

Elämä edestakaisin kuvaa tapahtumia jatkosodan aikana, mutta verrattuna moniin muihin suomalaisiin sotaromaaneihin, kirjan näkökulma on naisten, eikä rintamalla oloa kuvata ollenkaan. Isoihin ulkoisiin tapahtumiin vain viitataan, ja kuvaus on tavallisten ihmisten arjessa ja liikkeissä. Aluksi minulla oli vaikeuksia päästä kirjaan mukaan, sillä kirjan ensimmäisessä osassa fokalisointi liikkui eri naisten välillä, mutta jo toisessa osassa tiesin, ketkä ovat kirjassa pääosassa. Minut hurmasi naisten vahva usko tulevaisuuteen, uutteruus rakentaa omaa elämäänsä ja ne tajuttomat voimavarat, mitkä jouduttiin ottamaan käyttöön, jotta evakossa jaksoi olla, vaikka mieli kotiin kaipasi. Maila on kirjan keskushenkilö, sillä hänen elämäänsä kuvattiin eniten kaikissa kolmessa osassa, mutta äidin ja tyttären suhteen kehittyminen ja Hellin kotiseutuikävä ovat yhtä suuressa osassa. Kirjan rakenne tekee kauniin, mutta surullisen kaaren. Lopussa ollaan taas siinä tilanteessa, mistä kirja lähti. Välillä käydään kotona Karjalassa korjaamassa kotia, tekemässä heinätöitä ja juomassa omasta lähteestä maailman parhaan makuista vettä, mutta lopulta joudutaan taas lähtemään evakkotaipaleelle ja toisten nurkkiin asumaan.

Elämä edestakaisin sisältää paljon luonto- ja eläinkuvastoa ja mielenkiintoista olisi tutkia Eeva Kilven tuotantoa ekokriittisen spektrin kautta. Mielenkiintoista oli myös että venäläisiä(NL)sotavankeja kuvattiin miellyttävästi, eikä missään vaiheessa kirjaa moitita suoranaisesti Venäjää, vaikka omalta kotiseudulta joudutaan lähtemään lopullisesti. Kirja on tosiaan hirmuisen tasapainoinen ja harmoninen, vaikka taustalla on erittäin vaikeita asioita. Enemmän sen tunnelman ja surun aistii henkilöistä ja heidän kokemuksestaan. Esimerkiksi kuinka rakasta hevosta ei voi itse lopettaa ja haudata omaan maahan, kun sen jalat pettivät jatkuvasta evakkotaipaleesta, vaan se joudutaan luovuttamaan teurastettavaksi ruuaksi rintamalle. Hellistä tuntuu pahalle luovuttaa sekin tärkeä asia rintamalle.

Bloggaukseni otsikosta näkyy, että kirjassa on myös dialogin pätkiä karjalan murteella. Murrekuvaukset vahvistavat vierailla seuduilla puhujan toiseutta, muukalaisuutta, mutta omalla kotiseudulla yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Murretta ei silti käytetä kirjassa paljon, kuin vähäisinä tehokeinoina värittämään tunnelmaa. Muuten dialogit on kirjoitettu enemmän yleiskielellä.

Minulle kirja antoi lukijana todella paljon ja jotenkin sitä pääsee niin kosketukseen oman menneisyyden kanssa fiktion avulla. Kuinka tajuttoman hieno tunne, että sitä voi tarttua lähes 50 vuotta vanhaan kirjaan ja huomata, että se toimii edelleen. Tulen varmasti lukemaan Eevan Kilpeä lisää ja olenkin K-blogin Jenniltä saanut lisävinkkejä, mm. Naisen päiväkirjan. Muita kiinnostavia ovat Tamara ja Laulu rakkaudesta.

”En yleensä ajattele kenelle kirjoitan, mutta lukijoitten palautteista päätellen lukijani ovat enimmäkseen valveutuneita, ajattelevia, luontoon herkästi suhtautuvia naisia, myös nuoria, vaikka olen kirjoittanut paljon keski-ikäisistä naisista.” (Eeva Kilpi)

Eeva Kilpi, Elämä edestakaisin
Wsoy, 2004 (6.painos), Ensimmäinen painos ilmestyi 1964
Sivuja: 393