Pentti Otsamo: Kahvitauko
Like, 2012
Sivuja: 61
Kotimainen sarjakuva
Kiva tietää:
Kahvinsävyinen kuvitus kahdella värillä, tummaa paahtoa ja mokkaa.
Kahvitauko on ensimmäinen Otsamon teos, jonka olen häneltä lukenut. Seepiasävytteinen kuvitus tuntuu ihanan rauhalliselle, kuten kahvitauon pitäisi ollakin. Absurdius rikkoo tarinassa reaalimaailman arkea, niin että lukija liikahtaa nimettömän päähenkilön mukana keittiön kahvipurkin ääreltä kahviviljelmille nuuhkimaan tuoreita papuja.
Minua viehättää kahvitauossa sen hiljainen runsaus. Tekstiä on vähän, värejä on vähän, mutta tarina on silti sävykäs, rosoinen ja elävä. Kun päähenkilö on saanut lapsensa päiväunille, hän saa vihdoin omaa aikaa, virkistävän kahvihetken. Kahvi on kuitenkin lopussa, joten äiti on kahden vaiheilla, joko hän jää huolehtimaan nukkuvasta lapsestaan tai ihan nopeasti käy kaupassa hakemasta lisää puruja. Äiti valitsee syyllisyydentuskissaan sumpinhakureissun. Kassalla viimeistään hän tajuaa, että rahaa ei ole, eikä kerjääminen kaupan edustallakaan oikein onnistu.
Lähimarketin edustalta löytyy maahanmuuttovastaisten koju, jossa tarjotaan aidoille suomalaisille kaukomaiden herkkua, kuumaa kahvia, mutta ilmaiseksi ei tätäkään kahvia saa nauttia. Kahvitauko ei tunnu nautinnolliselta, jos kurkusta kaadetaan alas samalla kritiikkipuheiden kuravelliä.
Kaikki tämä tuntuu tavanomaiselle ja hyvin arkiselle, mutta tarina kulkeutuu yhtäkkiä kahviviljelmille. Unenomainen kohtaus näyttää kahvikullan toisen puolen, mistä kahvi tulee ja millaiset ihmiset papuja keräävät. Pidän tästä kontrastista, sillä niin paljon tunnelmaa näyttäytyy kuvissa, ilman suoraviivaista osoittelemista. Jollekin tämä on pieni tarina kahvista, toiselle tarina väsymyksestä, kolmannelle ystävällisyydestä. Kahvista, joka yhdistää.
Hämmentävän ilmeikäs on Otsamon päähenkilö, pienen pisteet silminä ilmehtivät silti vuoroin väsymyksestä, vihasta ja pelosta. Paljoa ei tarvita hyvään tarinaan, vaan tarpeeksi,
ja se Kahvitauosta löytyy.
